Kumarrus kommuunijääkaapille

Hippitalon jaettu jääkaappi on paras keksintö sitten pyörän! Ihanaa tulla kotiin rahjustamasta reissusta, vaihtaa verkkarit jalkaan ja löytää jääkaapista pelkän valon sijaan kaikkia terveellisiä hyvyyksiä. Eläköön kommuunielämä!

Nyt väsyttää, Ateenan kone oli vähän myöhässä ja onnistuin myös kämmimään lentokenttäjunan kanssa. Ja just olin jo miettinyt että vähänkö hauskaa kun osaa jo kulkea täällä niiiiiin sujuvasti. Kissanviikset.

Nyt nukuttaa, öitä siis!
Elina

Puistovertailua

Eilen aloitin poikkeuksellisesti aamun menemällä puistoon täällä idässä Friedrichshainissa. Yleensä käyn puistoilemassa Antin luona ihanall Liechtenseellä, josta olenkin jo kirjoittanut, se kun on muutaman askeleen päässä Antin kämpältä. Mun luona sen sijaan ei ihan vieressä ole mitään ja lähin taitaa olla Treptower Park, jonne on mentävä kaksi asemaa Ring-bahnilla, eli lähijunalla.

Mutta kyllä kannatti! Oli puoliaurinkoinen syysaamu, villapaita päällä ja puistossa ihan mahtava ruska. Punaista, keltaista, ruskeaa ja vielä aavistus vihreää. Jostain syystä tykkään aivan valtavasti lehtipuista, kuten tammista, pyökeistä ja lehmuksista joita täällä on puistot pullollaan.

Treptower Park on taas ihan erilainen kuin Liechtensee, taas huomaa idän ja lännen eron. Siinä missä Liechtenseen yllä leijuu sellainen porvarillinen charmi ja rauha, on Treptower Park rosoisempi mutta ehkä eläväisempi. Viikonloppuisin puistossa on paljon lapsiperheitä, leijoja lennätetään ja isomahaiset sedät istuvat muovituolessa kojujen edessä wurstilla ja oluella. Puisto on joen rannalla ja rantatien viereen on ankkuroitu asuntoveneitä. Kolusin eilen puiston eri kolkkia, ja löysin pienen saaren, josta löytyi terassi joka mainosti "psykedeelisiä sunnuntaipäiviä", harmillista että ne näyttivät loppuneen viime sunnuntaihin, hmph. Olisi ehdottomasti pitänyt tulla katsastamaan.

Treptower Parkista löytyy myös yksi mun mielestä Berliinin must-see paikoista, nimittäin neuvostosotilaiden muistomerkki. Sitä ei ilmeisesti löydy matkaoppaissa, mutta on ehdottomasti näkemisen arvoinen. Kyse on mittasuhteiltaan aivan järjettömästä monumentista, joka on rakennettu puistoksi. Monumenttia ei oikein pysty kuvailemaan eikä siitä kannata ottaa kuvaa, koska ainakaan mun kameralla ja taidoilla perspektiivi ja mittasuhteet eivät tulisi oikein. Mutta ken tänne tulee niin se kannattaa oikeasti käydä katsomassa, lupaan ettei kyse ole jostakin mitättömästä pikkupatsaasta, mitä muistomerkit yleensä ovat. Tai ainakin multa pääsi "ohhoh" astuessani paikalle.

Harmittaa, ettei ollut kameraa mukana, olisin saanut niin kivoja kuvia ruskasta blogin piristykseksi. Laitan pian, toivottavasti lehdet pysyy vielä hetken puissa.

Tunnin päästä lähden lentokentälle ja Ateenaan JEF:in hommiin viikonlopuksi, jee! Eli ensi viikkoon!
Elina

Addiktin huomioita

Huomaan, että paljon vapaa-aikaa omaavalla on aikaa addiktoitua viestintävehkeisiin. Berliinissä mulla on ensimmäistä kertaa vuosiin ollut aivan koko ajan kirja menossa ja netistä olen etsinyt muutakin kuin järjettömän mielenkiintoisia EU-sivuja.

Tällä hetkellä luen Anna Funderin Stasilandia, ihan tän kaupunginkin vuoksi. Funder on australialainen journalisti, joka on kirjoittanut kirjan entisten itä-saksalaisten elämästä Stasin, eli valtionpoliisin kanssa. Aivan järjetöntä menoa. Kun Gestapolla oli yksi agentti 2000 omaa kansalaista tarkkailemassa ja KGB:llä yksi 5800 kohden, oli Stasilla yksi agentti 65 jokaista omaa kansalaista kohden. Kaikkea ja kaikkia tarkkailtiin, jokaisen lähipiirissä, naapurustossa tai suvussa oli ainakin yksi joka ilmiantoi pienimmästäkin epäilystä DDR:n vastaisuudesta. Jokaisen postin yläkerrassa oli salainen huone jossa kirjeitä käytiin läpi, puhelimia kuunneltiin, kopio- ja painokoneet oli kiellettyjä, edes lasten leimasinkirjaimia ei saanut ettei valtionvastaista materiaali voisi painaa. Epäilyt johtivat vankeuteen ja kidutukseen. Keneenkään ei voinut luottaa. Ja tämä oli todellisuutta silloin kun me oltiin ala-asteella tasan tälläkin kadulla jossa nyt asun. Ihmiset on ihan sekopäitä.

No joo, jotain kevyempää. Takaisin muuhun viestintäaddiktioon. Musta on ollut ajan kanssa hauskaa katsella sivustoja, joille on kuvattu ihmisiä kadulla eri kaupungeissa. HEL LOOKS on ihan mahtava sivu johon on koottu kuvia Helsingin kaduilla kulkevista erikoisesti pukeutuvista ihmisistä. Kaikkea löytyy todella viileistä vintagemimmeistä japanilaiseen mangameininkiin, adrogyyneihin pillifarkkukundeihin, gootteihin tai ihan mihin vaan. Hauskaa kuitenkin katsoa, kuinka eri näköiset, kokoiset ja ikäiset ihmiset ovat kuvissa. Valokuvaajat saivat kuulemma idean kulkiessaan Tukholmassa, huomatessaan kuinka elävää ja mielenkiintoista pukeutumista Helsingistä löytää verrattuna länsinaapuriin.

Vertailun vuoksi voi kurkata blogiin Stockholm Streetstyle, jossa on kuvia päivittäin Tukholman kaduilta. Tyylikästä kyllä, hillittyä ja kallista, H&M kohtaa Calvin Kleinin. Mutta mun mielestä aika tylsän näköistä verrattuna Helsingin löydöksiin. Tai ainakin on oltava pitkä, hoikka ja omattava aatelinen naamaluusto että sivuston kuvien vaatteet näyttäisivät erityisen hyviltä. Toki ne sivuston kuvissa sitä ovat niiden pitkien ruotsalaisten päällä, mutta karjalainen persjalkainen opiskelija joutuu valitettavasti turvautumaan muihin keinoihin vaateostoksilla.

Ja sitten jos alkaa ahdistaa koko touhu, niin kannattaa katsoa Übercool -blogi, aika osuvaa piruilua muotimaailman älyttömyyksistä niille jotka ei missään tapauksessa haluu olla so last season :-D

E

Ps. HEL LOOKS -valokuvista aukaistaan huomenna 25.10 näyttely Helsingissä Jugend-salissa!

Kebab on kebab-eläimen lihaa. Kebab-eläin asuu Turkissa.

Olenko jo kertonut, että Berliinissä on maailman parhaat Dönerit, 2 euroa kappale. Aitoa lammasta ja roppakaupala tuoretta salaattia, tomaattia, kurkkua, maissia, njam. Otsikko minua suuresti viehättänyt lainaus teekkariblogista (älä kysy mitä tein siellä, huoh..)

Back to the Business!

Guuuut! Olen taas kunnostautunut ja tehnyt jotain mitä Berliinissä pitääkin tehdä, enkä vain istunut koneen ääressä! Lauantaina pyörittiin kaupungilla Antin vanhempian kanssa ja käytiin katsomassa näyttely Euroopassa viime vuosisadan aikana tehdyistä ihmisten pakkosiirroista, niitä on ollut paljon ja kaikkialla. Näyttelyssä oli aika paljon juttua myös Karjalasta ja kuva evakkoperheestä Kurkijoen kylästä, josta meidän suku on kotoisin.

Sitten ohjelmassa oli ulkona syömistä ja kahvittelua, lämmintä oli parikymmentä astetta ja aurinko paistoi, mainiota! Myöhemmin illalla suunnattiin Antin kanssa vielä kahdestaan tutkimaan lisää kaupunkia. Hypättiin U-bahniin ja katsottiin vain joku asema reilusti idästä. Jäätiin pois Liechtenbergissä ja suunnattiin toiveikkaana kohti pikkukatuja joilta pääsisi myös ihmettelemään niitä kuuluisia DDR:n aikaisia kolonnataloja, ehkäpä löydettäisiin jotain jännää. Mikä pettymys kun joka paikassa oli maailman siisteintä ja sievää! Myös lähiötalot oli uusittu, pihat oli tosi viihtyisiä ja vihreitä ja jalkakäytäville oli parkkeerattu Mersuja ja uusia perheautoja toisensa perään. Se siitä jännityksestä...Mutta oli hauska nähdä sekin.

Suunnattiin pitkästä aikaa eläväiseen Kreuzbergiin coctaileille, jossa loistavia sellaisia saa neljän euron hintaan. Saman hintaista kuin olut Suomessa! Sehän on kuin laittaisi rahaa pankkiin eikö? Illan päätteeksi käytiin vielä fiilistelemässä yhdessä salakapakassa jonka Antti tiesi. Koputus ovelle, ja sitten luikahdetaan sisään. Savuista, seinät tapetoitu julisteilla, jännän näköisiä ihmisiä ja punkahtavaa musaa. Oli hauskaa käydä.

Eilen kierrettiin vielä nähtävyyksiä Antin vanhempien kanssa ja illalla mä olin pelaamassa sulkapalloa saksalaisen Ingan ja sen parin kaverin kanssa yhdelä liikuntahallilla. Hassua, kun arki hiipii kuitenkin messiin, on sitä missä vaan. Ainakin sellainen fiilis mulla oli kun käpyttelin kotiin repun kanssa ja mietin että nyt suihkuun ja aamulla taas hommiin. Ja se on itse asiassa aika hyvä fiilis!

Elina

Ei vieläkään uutta Berliinistä, mutta...

Voi voi, mulla ei ole vieläkään mitään uutta ja mielenkinntoista kirjoitettavaa Berliinistä, sillä olen taas ollut jonkun vatsapöpön kourissa ja missasin eilen reissun East Side-galleryyn, jossa Berliinin muurin jäänteisiin taiteilijat ovat maalanneet teoksiaan sekä juutalaismuseoon, jossa on pitänyt käydä jo useamman kerran. Antin vanhemmat ovat käymässä, ja tarkoitus oli liittyä seuraan näitä katsomaan...Harmillista. Noh, tänään on jo parempi olo. Alkaa tulla ahdistus, kun on niin paljon nähtävää ja aika vaan kuluu. Urgh.

Sillä välin kun odottelen että pääsen taas kaupunkiin käsiksi jatkan politiikasta tai tällä kertaa ennemminkin mediasta vaahtoamista. Luin juuri Ilta-Sanomia netissä ja eilisestä Lahden EU-kokouksesta oli kirjoitettu erittäin merkittävä uutinen otsikolla "Onko Merkel Muumimamma?" Uutisessa kerrottiin, kuinka muuten tyylikäs Merkel oli lähellä pilata eleganssinsa liian suurella käsilaukulla. Siis kertakaikkiaan pöyristyttävää! Kehtaakin!

"Merkel osoitti viime tingassa hallitsevansa käsilaukkuetiketin, koska pari askelta otettuaan hän käännähti ja ojensi kassinsa takavasemmalta ilmestyneelle avustajalleen. Vasta sitten hän suuntasi kohti sisäpuolella odottanutta pääministeri Matti Vanhasta."

Huh huh. Siinä olisi kyllä ollut EU:n tulevaisuus vaakalaudalla ja Merkelin uskottavuus mennyt täysin. Siis oikeasti, grrrrrr. Milloin olette lukeneet kuinka huonosti Lipposen puku istui tai kuinka Barrossolla rumat silmäpussit? Hillary Clintonin silmäpusseja nimittäin ruodittiin varsin tarkkaan hänen aloitettuaan senaatorina. Merkel on sentään Saksan liittokansleri ja yksi Euroopan vaikutusvaltaisemmista ihmisistä ja painii samassa sarjassa Blairin ja Chiracin kanssa. Ja sitten se mistä iltsikka kirjoittaa on Merkelin käsilaukku. Upeaa että meillä Suomessa osataan näköjään laatujournalismin jalo taito ja tasa-arvossakin ollaan edelläkävijöitä.

#¤¤%ss¨¨m###%& (julkaisukelvottomia ajatuksia)

Elina

Pakko sanoa...

Berliinissä kylmää, syksyistä mutta aurinkoista. Ja sitten politiikkaan. (Kuulen jo riemunkiljahdukset.)

Ensinnäkin, Ruotsissa on menossa poliittinen ajojahti jossa ministeri toisensa perään joutuu häpeällisesti eroamaan paljastuttuaan rikolliseksi. Nämä yhteiskunnan mätäpaiseet ovat nimittäin saattaneet jättää joskus tv-lupansa maksamatta sekä maksaneet lapsenvahdeilleen pimeästi. Sandaali! No, on joukossa yksi kunnon veronkiertäjäkin jonka eron ymmärrän kyllä hyvin.

Mutta oikeasti, omasta ystävä- tuttavapiiristäni tv-lupa on ehkä kahdella prosentilla, samoin jokainen on varmaan joskus saanut verotonta rahaa vahdittuuaan tuttujen lapsia tai siivottuaan isosiskon asuntoa. Ymmärrän kyllä, että pimeästi maksaminen sekä tv-luvan skippaaminen ovat eri asia varakkaalle poliitikolle kuin neljänsadan kuukausituloilla elävälle opiskelijalle, ja totta kai kyse on vilungista kummassakin tapauksessa. Totta myös, että jos kaikki jättävät verot ja luvat maksamatta niin eihän se vetele. Mutta silti koko kohu tuntuu jotenkin niin ruotsalaiselta...

Toiseksi kiukuttaa, että suomalaiset poliitikot on selkeästi ihan munattomia sanomaan mitään poikkipuolista Venäjästä. Aamun Hesarissa kerrottiin Vanhasen luonnehtineen Venäjän demokratiaa "omanlaisekseen". Hieno huomio Matti! Politkovskajan jälkeen 10 päivän aikana hengestään kun ovat päässeet esimerkiksi Itar Tass-uutistoimiston pomo sekä pankinjohtaja. Ja nämä ovat vain niitä, jotka ylittävät kansainvälisen uutiskynnyksen. Menemättä nyt sen enempää Tsetseniaan, kansalaisjärjestöjen tilanteeseen tai sananvapauteen, niin täytyy sanoa, että makaa naapurimaat aika eri tavalla. Onneksi on sentään Heidi Hautala joka sanoo mitä ajattelee.

Elina

Kylmä!

Ei ulkona erityisemmin, mutta sisällä. Brr. Viime yön nukuin huppari päällä makuupussissa ja nytkin on villasukat jalassa. Hyvä uutinen palelijoille tosin on, että sunnuntain Berliner Zeitungin mukaan kaupunkia ruvetaan lämmittämään koirien jätöksillä. Meidän vaihtoehtokoti on varmaan ensimmäisenä siirtymässä uusiutuvaan energiamuotoon...

Olin äsken talokokouksessa, joka järjestetään joka maanantai. Siellä käydään läpi kaikki asiat, jotka taloa koskee ja joskus keskustellaan myös talon ideaa ja henkeä koskevista asioista, saksaksi, natürlich. En ihan hirveästi ymmärrä, mutta yritän harjoituksen vuoksi käydä. Kauhean hauskaa kaikilla näyttää olevan ja mäkin sitten nauran aina muiden kanssa samaan aikaan. Kyllä harmittaa, että en osaa kieltä kunnolla!Eilen tapaamani Jessikan sisko pitää ranskan yksityistunteja ja Jessi lupasi selvittää voisiko sisko opettaa mulle saksaa. Jee! Olen vähän oppinut kieltä niin että selviän kaupassa, ravintolassa ja eksyksissä, on tullut hinku oppia lisää. Oishan se tosi vinkeää osata niin montaa kieltä kuin mahdollista edes jotenkin.

Nyt ehkä vielä vähän gradua kun vietin aamupäivän lahjakkaasti juoruten messengerissä.
Elina

Olenpas ollut sosiaalinen

Viikonloppu on menyt tosi hujahtamalla, on ollut kaikenlaista kivaa ohjelmaa. Perjantaina alkuillasta tapasin Turusen Outin (terkkuja viestintäläisille, jos joku tätä lukee!) vanhan opiskelukaverin, joka meni saksalaisen kanssa naimisiin ja tuottaa nyt Berliinissä dokkareita. Oli tosi hauskaa höpöttää. Jatkoin iltaa vielä menemällä leffaan saksalaisen Ingan ja Ingan kavereiden kanssa. "Paholainen pukeutuu Pradaan" oli raina ja täytyy sanoa että eipä ollut kovin kummoinen. Miksi ihmeessä jenkkileffat on aina niin kliseisiä? Oli aiheena mikä hyvänsä, aina on sama kuvio. Noh, sentään sai katsoa hillittömän hyvännäköisiä vaatteita...

Lauantaina oltiin illalla Antin työkaverin Johannan tupareissa, tosi kivat bileet, paljon suomalaisia ja tuli treenattua myös vähä ranskaa. Ilta meni ihan pitkän kaavan mukaan, kello taisi olla puoli 6 kun päästiin nukkumaan. Ollaan siis vaan lötkötelty ja syöty kiinalaista, mukavaa.

Harvinaisen sosiaaliseen viikonloppuun (etenkin saksalaisen seuraelämäni mittakaavassa) mahtuu vielä tänään illalla vanhan JEF-ystävän Jessikan tapaaminen, joka on käymässä Berliinissä! Jee!

Berliinistä en ole ehtinyt nähdä mitään uutta, ensi viikolla pitää taas kunnostautua. Teksti on nyt kanssa niin onnetonta, että lopetan tähän.
Elina

Reklamaatioita

Kun olen viettänyt kerran pitkän kuherruskuukauden Berliinin kanssa, on aika myös listata top 3. siitä mikä tässä kaupungissa mättää.

1. Missään ei voi maksaa kortilla. Luonnollisestikaan automaatteja ei ole juuri välitetty ripotella kaupungille. Ihmekös, että Berliinin talous ei pyöri.

2. Saksalaiset eivät tunne suurta innovaatiota nimeltä Ostoskori. Kaupassa on otettava kärry, johon on tungettava kolikko (jota ei tietenkään ole) tai sitten kuljettava kaupassa kädet täynnä. Nerokkaasti suunnitellut marketit ovat niin pieniä, että kaksi kärryjä työntävää ihmistä aiheuttaa onnettomuuden, joko ohitus- tai nokkakolarin.

3. Jalankulkijoiden vihreä valo suojatiellä kestää noin 2 sekuntia ja vaihtuu punaiseksi ennenkuin ehtii kissaa sanoa, saati laittaa töppöstä toisen eteen. Koska Berliinin kadut on suunniteltu milloin kenenkin sekopään kunniamarsseja varten, ovat kadut keskellä kaupunkia kuusikaistaisia, kolme kumpaankin suuntaan. Eli turha toivo ehtiä vihreillä koko kadun yli, vaan aina saat seistä keskellä katua onnettomalla kaistaleella odottamassa seuraavaa vihreää ja rynnistysyritystä. Kadunylittämisretkelle suosittelenkin lämpimästi mukaanotettavaksi eväitä ja sanaristikkoja odotteluun sekä rautaisia pohjelihaksia avittamaan pyrähdyksiä kohti seuravaa etappia.

Eikös elämä olekin kertakaikkiaan vaikeaa?

Elina

Hyviä aamuja

Huonojen uutisten vastapainoksi olen viettänyt alkuviikosta ihania aamuja. Eilen heräilin jo ennen kahdeksaa auringonpaisteeseen. Edellisen viikon mässäilyn seurauksena mun kroppa suorastaan huusi päästä lenkille (Ette usko? En olisi minäkään koskaan uskonut.) Ja kyllä oli kivaa! (Sekin vielä!). Oli täydellinen syysaamu, aurinko paistoi ja oli kirkasta ja kylmää niin, että hengitys höyrysi. Antin vieressä on aivan ihana puisto Leichtensee, jossa on myös pieni järvi. Puisto on aivan täydellinen lenkkeilyyn, sillä polut siellä kulkevat juuri sopivasti puolen tunnin hölkkälle. Lisäksi aamuauringon paiste järvellä, syksyisen väriset puut ja lenkkeilyn hyvä fiilis tekivät aamusta täydellisen. Mulla on muutenkin joku fiksaatio keski-eurooppalaisiin puistoihin. Ne on vaan niin kauniita.

Tänä-aamuna menin vielä Liisan ja Rauhan kanssa aamiaiselle hotelliin. Kalle lähti jo sunnuntaina ja Antti oli töissä. Söin kolmen ruokalajin aamiaisen, munia, sämpylöitä, ja juustoa, sitten croissantteja, brietä, ilmakuivattua kinkkua sekä pikkuriikkisen maksapasteijaa ja tartaria, jälkkäriksi omena-ja kirsikkajugurttia, vesimelonia, viinirypäleitä ja raparperipiirakkaa. Taitaa olla myös ruokafiksaatio tämän sivun kuvista ja kertomuksista päätellen...Aamiaisen jälkeen käytiin vielä aamukävelyllä ihailemassa vähän kulahtaneen Kudammin lähistöltä löytyviä hirmu kauniita katuja ja taloja. Oli mukavaa! Saatoin Liisan ja Rauhan vielä lentokenttäbussiin ja nyt pitäisi taas keskittyä graduun! Olen muuten siinä vaiheessa gradua, että alkuinnostus on ohi ja nyt tarvitaan henkistä ruoskaa. Eli hommiin!

Elina

Suru puserossa

Tänä viikonloppuna on sattunut surullisia juttuja. Äiti soitti tänään, että Kalle-kissa kotona oli tullut päiviensä päähän. Olihan se jo vanha otus. Taisin olla kymmenen kun se tuli meille ja kissa oli jo silloin parivuotias. Mutta silti on vähän suru puserossa ja vaikea kuvitella että Kalle ei ole jouluna kotona kun menen sinne. Kurjaa. Isä oli kuulemma tehnyt Kallelle arkun ja Veeti ja Viivi olleet mukana hautaamassa Kallea kotiin pensasaidan juurelle. Snif.

Toinen mustaa mieltä aiheuttanut juttu on venläläisen toimittaja Anna Politkovskajan murha, josta luettiin eilen nettihesarista. Seurasin Politkovskajan uraa lehdistä ja ihailin ihmistä, joka uskalsi tehdä työtä, josta suurin osa ihmisistä pysyy kaukana. Politkovskajan kirjat Tsetsenian sodasta ja Putinin Venäjästä ovat olleet osotoslistalla kauan. Tuntuu todella hurjalta, että aivan Suomen naapurissa on maa jossa meno on kuin villissä lännessä eikä ihmishenki maksa paljon. Tai itse asiassa ei yhtään mitään. Lyön vetoa, että tekijää ei koskaan löydetä saati tuomita.

Täällä on on syksyisen koleaa ja sisälläkin palelee vähän. Menen kuumaan kylpyyn suremaan Kallea ja Annaa.

Elina

Saksalaista ruokailua -heikkovatsaiset varokoon

1. Orgaaninen kasvislounas kommuunissa
2. Kasvislounas vaatii yölliset vastineensa
3. Potsdamer Platzilta saa maailman parhaat jädeannokset
4. Kalle uskaltautui kokeilemaan siansorkkaa. Me muut tyydyttiin schizeliin, eli porsaanleikkeeseen. Täällä kyllä sika saa kyytiä.
5. Minä ja wursti

Vilahdus kommuunielämää

Tervehdys.

Tänään talossa on ollut talkoopäivä, tai oikeastaan koko viikonloppu on omistettu kaikenlaiselle kunnostamiselle ja kotitöille-. Kuulemma myös ensi viikonloppu, huh. Itse osallistuin hommaan maalaamalla rappusia ja korjailemalla ovien maalipintoja. Osaanottoprosentti oli kyllä melkoisen alhainen, hommissa oli 6 / 35. Ehkäpä se sitten jakaantuu neljälle päivälle. Luulisi, ei tämä talo muuten olisi kymmentä vuotta näin pyörinyt. Mutta maalamisesta sain ruokaa ja ihan vielä saksalaisseurassa. Ensimmäinen yhteisruokailu kommuunissa. Mutta edelleen kaikki vaikuttaa tosi mukavilta ja muutamaan ihmiseen olen jo tutustunut vähän paremminkin. Harmittaa ihan älyttömästi, että lopetin lukiossa saksan kesken ja että en ole nyt kielikurssilla. Saisi niiiin paljon enemmän irti tästä.

Laitan mukaan vähän kuvia ja lähden raaputtamaan maalia sormista. Sitten ohjelmassa Liisan, Kallen, Rauhan ja Antin nappaaminen kaupungilta!

Elina

Sitä ja tätä

Liisa, Kalle ja Rauha, eli siis Antin sisko perheineen saapui tänään Berliiniin. Tosi hauskaa! Käytiin syömässä mainiota japanilaista ruokaa ja kierreltiin kaupungilla. Suklaata on syöty kasoittain (Liisa toi meille jokaista Fazerin levylaatua!) ja juotu hyvää kahvia. Makeaa elämää siis! Huomenna ollaan menossa yhden Liisan kaverin taidenäyttelyn avajaisiin jotka on lähetystöllä ja perjantaina kokkaillaan täällä.

Hippi-vaihtoehto-kommuunielämästä sen verran, että se on ollut vähän hiljaista ja hyvin ei-kommuuni-ei-hippi eikä kovin vaihtoehtoistakaan. Täällä on aina tosi hiljaista, ainakin meidän keittiössä. Ensi lauantaina on jonkun sortin talkoot, joten siellä pääsee taas vähän ehkä fiilikseen kiinni. Onhan tässä jotain kuitenkin kommuunissa asumisesta seurannut käytökseeni, kuten

a) ostan biojuustoa

b) piilottelen tyhjiä tonnikalapurkkeja huoneessani. En löytänyt keittiöstä yhtään roskista mihin niitä saisi laittaa. Ja roskiksia on sentään neljä erilaista! Onkohan purkkiruoka kiellettyä kokonaan tiedostavien ihmisten keskuudessa? Mitä tiedostavien ihmisten kissat syö?

c) vaatii tahdonvoimaa mennä hampaidenpesulle kaksi kerrosta alaspäin. Ei ihme että hammasta on kolottanut viime päivinä!

No niin. Ei tällä kertaa muuta.

Elina

Turistitouhuja

Taas sunnuntai, tuntuu että viikot menee tosi nopeasti! Tän viikonlopun erityishauskuus oli turistina olo suomalaisten futaajajunnujen kanssa. Helsinki cupin parhaat pelaajat oli tänä vuonna palkittu matkalla Berliiniin ja lähetystön kautta Antti sai viikonloppuduuniksi tulkata Berliinin nähtävyyksien opastuksen muksuille. Mä pääsin kierrokselle mukaan, tosi mainiota, tuli hoidettua vähän tuota sightseeing-puoltakin.

Ensin käytiin Reichstagissa, eli saksan valtiopäivätalossa. Mun kokemuksen mukaan yleensä parlamenttivisiitit on aika tylsiä, mutta Berliinin eduskuntaa suositelen kaikille, vaikkei olisi tippaakaan kiinnostunut politiikasta! Rakennus itsessään on jo kokonsa ja näkönsä puolesta komea. Koska talo on historiansa aikana kokenut kovia, on se 90-luvun alussa remontoitu täysin ja sen katolle on rakennettu valtava lasikupoli, jonne pääsee kävelemään. Katolta ja kupolista on tosi upeat näkymät yli Berliinin. Lisäksi katolla on näyttely valtiopäivätalon historiasta, joka natsiaikojen, Berliinin muurin sekä muurin murtumisen myötä on kymmenen kertaa kiinnostavampi kuin sen sorttiset jutut yleensä. Kiteytyy hyvin se, mikä Berliinistä tekee niin mielenkiintoisen; kaupunkiressu on kokenut aivan järjettömän määrän juuri sitä historiaa mitä me kouluissa tunataan kirjoista ja nyt kantaa sitä historiaa mukanaan ylpeydellä ja nöyryydellä. Se näkyy keisarillisen Berliinin upeina vanhoina rakennuksina, 70-luvun betonikolosseina, muurin jäänteinä, valtavina bulevardeina, graffiteina sekä kaupungin hengessä ja fiiliksessä. Berliini vastakulttuurien ja vaihtoehtoihmisten paikkana juontaa juurensa myös historiaan. Äärioikeistolaisen historian vastapainoksi täällä kehittyi 70- ja 80-luvuilla esimerkiksi vahvat ympäristö- ja feministiliikkeet.

Reichstagin jälkeen käytiin myös holokaustin muistomerkillä sekä päästiin bussilla kaupunkikierrokselle. Ja bussi oli muuten Saksan futiksen MM-joukkueen kisabussi! Ajatella, olen ehkä pitänyt takapuoltani samalla paikalla Jürgen Klinsmannin kanssa!

Antti on tänään vielä tulkkaamassa ja muksujen mukana Bundesliigan matsissa, mä olen lähdössä kirppiskierrokselle Sveitsin ajalta tutun berliiniläisen Ingan kanssa!

Tschüss,
Elina