Danke Schön und auf Wiedersehen

Keine Ahnungin on aika laittaa pillit pussiin ja suu suppuun. Sekä kiittää ja kumartaa. Tätä viimeistä tekstiä kirjoitan jo kaukana Berliinistä, Rajamäellä vanhempien luona, jonne olen taas kerran raahannut matkalaukkuni.

Maanantaina oli haikea olo hoitaessani viimeisiä asioita aurinkoisen Charlottenburgin kulmilla. Katselin ihania taloja, sinistä taivasta, joulukuun matalaa aurinkoa ja join viimeiset milchkaffeet Mannsteinissa. Varmaan kaikki mitä Berliinistä voin sanoa, on näillä sivuilla jo sanottu. On ollut aivan mahtava syksy, ei olisi voinut olla paremmin.

On siis aika sanoa Danke Schön und Auf Wiedersehen.

Danke Schön menee Antille, hippikommuunille, maitokahville, brunsseille, kirppiksille, tunnelmalle, sääherralle, Berliinin kaupunkisuunnittelun puisto-osastolle, sekä tietysti teille jotka olette ilahduttaneet allekirjoittanutta suunnattomasti lukemalla blogin raapustuksia ja kommentoimalla Keine Ahnungin tapahtumia.

"Auf Wiedersehen"-tervehdyksestä on sanottava, että olen aina pitänyt siitä. Toivotuksesta nimittäin kuulee suomalainenkin selkeästi, että kyse ei ole hyvästeistä vaan iloisesta jälleennäkemisen odotuksesta.

Hyvillä mielin.

Elina

Viimeinen ilta

Viimeistä viedään. Huomenna tähän aikaan olen jo Rajamäessä ja alkaa taas uusi aika. Tuntuu, että pitäisi kirjoittaa hienosti ja kokoavasti jotakin tai lisätä vaikkapa runo, kuten usein blogien viimeisillä sivuilla on.

Mutta homma on niin, että taidan olla vähän turhan kiireessä pakkammisen ja siivoamisen kanssa että saisin blogiin jotain huikaisevaa ja asiaankuuluvaa. Jokainen joka on nähnyt mun lähtevän ikinä minnekään tietää että homma on aina täyttä farssia. Palaan siis vielä kerran ennen kuin Keine Ahnung hiljenee.

Viikko on mennyt tosi hujahtamalla. Saateltiin Oliver junaan perjantaina vasta illalla ja oltiin Antin kanssa niin poikki, ettei saatu aikaiseksi kuin aikainen nukkumaanmeno. Todettiin, että tässä lähdön tekemisessä on kuitenkin sen verran hommaa, että turha yrittää mitään spektaakkelimaista viimeistä viikonloppua. Tultiin siihen tulokseen, että nämä kolme kuukautta on olleet niin upeita, että voidaan ihan rauhassa viettää viikonloppu pakaten ja siivoten. Panostettiin kyllä lauantain aamiaiseen (croissantteja, maitokahvia, rapusalaattia avocadossa, lohta, jugurttia, hedelmiä ja hunajaa, niin hyvää että melkein itkettää!) ja oltiin illalla pyörimässä tutuissa paikoissa.

Tänään sitten rahdattiin mun laukkuja Charlottenburgiin, joka on lähellä lentokenttää, syötiin brunssia Antin kämppisten kanssa ja nyt tulin vielä käymään kommuunikotiin laittamaan ruokaa mun kämppiksille. Hyvästelen ihmiset, huoneen ja Friedrichshainin.

Haikeaa.

Elina

Akin kuvia kaupungista

So, in english it has to be once

Three months ago when I started the blog for my surprise I got many comments immediately and some of them were from my European friends. I said back then I would write something in English every now and then, but really haven`t. Of course Jon from the UK has noticed this with his some kind of wonderful computer system which informs him when I write an entry in English (check the comments in the previous entry). So here comes one, at last, though unfortunately I don't have anything spectacular to tell about Berlin life at the moment!

My last week in Berlin is going fast and the weather has been gray and dull. I told Oliver, my Swiss ex-flatemate who is visiting, that the city is preparing me to go home.

I also got a glimpse of being back home yesterday, when me and Antti were at the Finnish national day reception at the embassy. It was actually fun to dress up a bit for the first time for a long time, though I wore the wrong shoes, which bothered me. (You see Jon, all you`ve missed is shoe and bratwurst talk). There was also fun young crowd present and we continued the evening in a nice bar near by for a bit.

We`ve spent otherwise very relaxed week with Oliver. Loads of eating and also getting lost. When Oliver arrived I wanted to show my area and very proudly took him around. And pfaff, we got horribly lost and it really didn`t seem I have a clue of my neighbourhood. And this happened again in the same evening, though bit more related to the fact that we ignored the public trasportation schedules. The result was that the way home started around 23.30 and we were at home 2am. Some days just have this karma...

My article on old squatted houses is nearly done and I managed to find a nice photographer, with whom we toured the houses the other day. Tomorrow he will come to our house to take photos of an old-school squatter Jörg who I`ve interviewed. Excellent!

I will join Oliver for Siesta now and later on the programme some cooking and DVDs, relaxed and nice!

Elina

Vika viikko alkaa...

Ja varmasti tulee olemaan ihan vilkasta. Sveitsin kämppis Oliver saapui tänään aamulla ja viipyy perjantaihin asti, tässä samalla yritän saada artikkeliani hiottua ja hoidettua hommaan valokuvauksen . Tänään ollaan menossa Ingan luo syömään ihan eteläiseen osaan kaupunkia, ja keskiviikkona meidät on Antin kanssa kutsuttu itsenäisyyspäivän vastaanotolle lähetystöön. Hih, pitkästä aikaa saan hameen päälle ja meikkiä naamaan!

Nyt en ehdi kirjoittaa enempiä. Oliverin nukkuessa aion livahtaa alakertaan suostuttelemaan kanssa-asujia siihen, että täältä voisi ottaa pari kuvaa juttua varten. Saa nähdä kuinka käy.

Bis später!
Elina

You can run but you can´t hide

Otsikolla viittaan siihen, että täällä joulua ei todella voi paeta. Ei sillä, että haluaisin. Olin vilpittömästi innoissani pari viikkoa sitten nähdessäni ensimmäiset jouluvalot Charlottenburgin puissa sekä hauskannäköiset olkikoristeet lempparikahvila Mannsteinissa. Ja ensimmäisten joulumarkkinoiden näkeminenkin aiheutti riemastusta, meillä Suomessa kun ei sellaisia ihan kauhean suuressa mittakaavassa ole.

Mutta 1. joulukuuta touhu oli jo mennyt ihan överiksi. Koko Berliini on kuorrutettu ties millaisilla neonvaloilla, joulupukeilla, poroilla ja hörhellyksellä. Joulumarkkinoita on joka ikisessä kadunkulmassa ja söpöt puumökit on peitetty jo irvokkuutta lähentelevillä koristeilla, oheen on paiskattu oikein urakalla kaikissa väreissä vilkkuvia törmäilyautoja, karusellejä, maailmanpyöriä...Lapset huutavat hysteerisinä ja joka kojussa myydän samaa krääsää. Apua! Yhden tavaratalon piskuisen kulmakadun jouluvalot pieksivät Aleksin vastaavat massiivisuudellaan 6-0, en edes uskalla ajatella astuvani unter den Lindenille, eli pääkadulle, ilman suojalaseja.

Mutta ei hätää! Kuultiin, että Stadtmittessä on markkinat, jonne maksaa euron sisään, ja jossa on oikeasti kivaa tavaraa ja hyvä fiilis. Ja olihan siellä; taidetta, käsitöitä ja kaikenlaisia herkkuja, live jazz-bändi lavalla, glögiä, kreppejä ja muita herkkuja. Valaistuskin oli vielä inhimillinen ja pahimmat neonvalot loistivat poissaolollaan. Halpaa lystiä se ei ollut, ja me tyydyttiinkin vain katselemaan ja juomaan mukilliset glögiä. Perjantai-iltana tosin oli paikka oli melko nuijalla täyteen lyöty, mutta fiilikseltään hauska.

Miten tuon joulun kanssa kaupungeilla näyttää olevan aina kinkkistä? Olen monesti kotona miettinyt, että miksi ihmeessä Espalle pitää raahata ne kamalat oranssit joulumarkkinateltat, jotka saa Helsingin paraatipaikan näyttämään lähinnä pakolaisleiriltä. Mutta täällä on sanottava, että satsauskin voi mennä tosi pahasti överiksi.

Sää on aivan upea, kylmää ja kirkasta. Ajateltiin mennä tänään Alexanderplazille luistelemaan, sinne on kuulemma avattu puistoon kaupunkiluistinrata.

Elina