Keine ahnung!

Danke Schön und auf Wiedersehen

2006-12-14T05:01:00.000-08:00

Keine Ahnungin on aika laittaa pillit pussiin ja suu suppuun. Sekä kiittää ja kumartaa. Tätä viimeistä tekstiä kirjoitan jo kaukana Berliinistä, Rajamäellä vanhempien luona, jonne olen taas kerran raahannut matkalaukkuni.

Maanantaina oli haikea olo hoitaessani viimeisiä asioita aurinkoisen Charlottenburgin kulmilla. Katselin ihania taloja, sinistä taivasta, joulukuun matalaa aurinkoa ja join viimeiset milchkaffeet Mannsteinissa. Varmaan kaikki mitä Berliinistä voin sanoa, on näillä sivuilla jo sanottu. On ollut aivan mahtava syksy, ei olisi voinut olla paremmin.

On siis aika sanoa Danke Schön und Auf Wiedersehen.

Danke Schön menee Antille, hippikommuunille, maitokahville, brunsseille, kirppiksille, tunnelmalle, sääherralle, Berliinin kaupunkisuunnittelun puisto-osastolle, sekä tietysti teille jotka olette ilahduttaneet allekirjoittanutta suunnattomasti lukemalla blogin raapustuksia ja kommentoimalla Keine Ahnungin tapahtumia.

"Auf Wiedersehen"-tervehdyksestä on sanottava, että olen aina pitänyt siitä. Toivotuksesta nimittäin kuulee suomalainenkin selkeästi, että kyse ei ole hyvästeistä vaan iloisesta jälleennäkemisen odotuksesta.

Hyvillä mielin.

Elina

Viimeinen ilta

2006-12-10T10:06:00.000-08:00

Viimeistä viedään. Huomenna tähän aikaan olen jo Rajamäessä ja alkaa taas uusi aika. Tuntuu, että pitäisi kirjoittaa hienosti ja kokoavasti jotakin tai lisätä vaikkapa runo, kuten usein blogien viimeisillä sivuilla on.

Mutta homma on niin, että taidan olla vähän turhan kiireessä pakkammisen ja siivoamisen kanssa että saisin blogiin jotain huikaisevaa ja asiaankuuluvaa. Jokainen joka on nähnyt mun lähtevän ikinä minnekään tietää että homma on aina täyttä farssia. Palaan siis vielä kerran ennen kuin Keine Ahnung hiljenee.

Viikko on mennyt tosi hujahtamalla. Saateltiin Oliver junaan perjantaina vasta illalla ja oltiin Antin kanssa niin poikki, ettei saatu aikaiseksi kuin aikainen nukkumaanmeno. Todettiin, että tässä lähdön tekemisessä on kuitenkin sen verran hommaa, että turha yrittää mitään spektaakkelimaista viimeistä viikonloppua. Tultiin siihen tulokseen, että nämä kolme kuukautta on olleet niin upeita, että voidaan ihan rauhassa viettää viikonloppu pakaten ja siivoten. Panostettiin kyllä lauantain aamiaiseen (croissantteja, maitokahvia, rapusalaattia avocadossa, lohta, jugurttia, hedelmiä ja hunajaa, niin hyvää että melkein itkettää!) ja oltiin illalla pyörimässä tutuissa paikoissa.

Tänään sitten rahdattiin mun laukkuja Charlottenburgiin, joka on lähellä lentokenttää, syötiin brunssia Antin kämppisten kanssa ja nyt tulin vielä käymään kommuunikotiin laittamaan ruokaa mun kämppiksille. Hyvästelen ihmiset, huoneen ja Friedrichshainin.

Haikeaa.

Elina

Akin kuvia kaupungista

2006-12-07T09:55:00.000-08:00

So, in english it has to be once

2006-12-07T09:26:00.000-08:00

Three months ago when I started the blog for my surprise I got many comments immediately and some of them were from my European friends. I said back then I would write something in English every now and then, but really haven`t. Of course Jon from the UK has noticed this with his some kind of wonderful computer system which informs him when I write an entry in English (check the comments in the previous entry). So here comes one, at last, though unfortunately I don't have anything spectacular to tell about Berlin life at the moment!

My last week in Berlin is going fast and the weather has been gray and dull. I told Oliver, my Swiss ex-flatemate who is visiting, that the city is preparing me to go home.

I also got a glimpse of being back home yesterday, when me and Antti were at the Finnish national day reception at the embassy. It was actually fun to dress up a bit for the first time for a long time, though I wore the wrong shoes, which bothered me. (You see Jon, all you`ve missed is shoe and bratwurst talk). There was also fun young crowd present and we continued the evening in a nice bar near by for a bit.

We`ve spent otherwise very relaxed week with Oliver. Loads of eating and also getting lost. When Oliver arrived I wanted to show my area and very proudly took him around. And pfaff, we got horribly lost and it really didn`t seem I have a clue of my neighbourhood. And this happened again in the same evening, though bit more related to the fact that we ignored the public trasportation schedules. The result was that the way home started around 23.30 and we were at home 2am. Some days just have this karma...

My article on old squatted houses is nearly done and I managed to find a nice photographer, with whom we toured the houses the other day. Tomorrow he will come to our house to take photos of an old-school squatter Jörg who I`ve interviewed. Excellent!

I will join Oliver for Siesta now and later on the programme some cooking and DVDs, relaxed and nice!

Elina

Vika viikko alkaa...

2006-12-04T08:10:00.000-08:00

Ja varmasti tulee olemaan ihan vilkasta. Sveitsin kämppis Oliver saapui tänään aamulla ja viipyy perjantaihin asti, tässä samalla yritän saada artikkeliani hiottua ja hoidettua hommaan valokuvauksen . Tänään ollaan menossa Ingan luo syömään ihan eteläiseen osaan kaupunkia, ja keskiviikkona meidät on Antin kanssa kutsuttu itsenäisyyspäivän vastaanotolle lähetystöön. Hih, pitkästä aikaa saan hameen päälle ja meikkiä naamaan!

Nyt en ehdi kirjoittaa enempiä. Oliverin nukkuessa aion livahtaa alakertaan suostuttelemaan kanssa-asujia siihen, että täältä voisi ottaa pari kuvaa juttua varten. Saa nähdä kuinka käy.

Bis später!
Elina

You can run but you can´t hide

2006-12-02T01:50:00.000-08:00

Otsikolla viittaan siihen, että täällä joulua ei todella voi paeta. Ei sillä, että haluaisin. Olin vilpittömästi innoissani pari viikkoa sitten nähdessäni ensimmäiset jouluvalot Charlottenburgin puissa sekä hauskannäköiset olkikoristeet lempparikahvila Mannsteinissa. Ja ensimmäisten joulumarkkinoiden näkeminenkin aiheutti riemastusta, meillä Suomessa kun ei sellaisia ihan kauhean suuressa mittakaavassa ole.

Mutta 1. joulukuuta touhu oli jo mennyt ihan överiksi. Koko Berliini on kuorrutettu ties millaisilla neonvaloilla, joulupukeilla, poroilla ja hörhellyksellä. Joulumarkkinoita on joka ikisessä kadunkulmassa ja söpöt puumökit on peitetty jo irvokkuutta lähentelevillä koristeilla, oheen on paiskattu oikein urakalla kaikissa väreissä vilkkuvia törmäilyautoja, karusellejä, maailmanpyöriä...Lapset huutavat hysteerisinä ja joka kojussa myydän samaa krääsää. Apua! Yhden tavaratalon piskuisen kulmakadun jouluvalot pieksivät Aleksin vastaavat massiivisuudellaan 6-0, en edes uskalla ajatella astuvani unter den Lindenille, eli pääkadulle, ilman suojalaseja.

Mutta ei hätää! Kuultiin, että Stadtmittessä on markkinat, jonne maksaa euron sisään, ja jossa on oikeasti kivaa tavaraa ja hyvä fiilis. Ja olihan siellä; taidetta, käsitöitä ja kaikenlaisia herkkuja, live jazz-bändi lavalla, glögiä, kreppejä ja muita herkkuja. Valaistuskin oli vielä inhimillinen ja pahimmat neonvalot loistivat poissaolollaan. Halpaa lystiä se ei ollut, ja me tyydyttiinkin vain katselemaan ja juomaan mukilliset glögiä. Perjantai-iltana tosin oli paikka oli melko nuijalla täyteen lyöty, mutta fiilikseltään hauska.

Miten tuon joulun kanssa kaupungeilla näyttää olevan aina kinkkistä? Olen monesti kotona miettinyt, että miksi ihmeessä Espalle pitää raahata ne kamalat oranssit joulumarkkinateltat, jotka saa Helsingin paraatipaikan näyttämään lähinnä pakolaisleiriltä. Mutta täällä on sanottava, että satsauskin voi mennä tosi pahasti överiksi.

Sää on aivan upea, kylmää ja kirkasta. Ajateltiin mennä tänään Alexanderplazille luistelemaan, sinne on kuulemma avattu puistoon kaupunkiluistinrata.

Elina

2006-11-29T13:53:00.000-08:00

Addikti keinot keksii! Löysin meidän talon alakerrasta yleisen netin, riemastus!

Viimeiset 24 tuntia ovat olleet varsin mielenkiintoisia. Koska gradu on saatettu suht tyydyttävään vaiheeseen, olen kunnostautunut yrittämällä saada kasaan ensimmäistä lehtijuttuani pitkiin pitkiin aikoihin.

Aiheena ovat Friedrichshainin vallatut talot muurin murruttua ja nyt. Aloitin homman eilen houkuttelemalla kanapastan ja suklaan avulla vanhan talonvaltaaja-Jörgin kertomaan menneistä ajoista. Kahden tunnin sessio sai kylmät väreet juoksemaan pitkin selkäpiitä. Että täällä on ihan oikeasti joskus uskottu, että muurin murruttua vanhasta Itä-Saksasta syntyisikin jotain aivan uutta, missä ihmiset eläisivät omavaraisesti irti kommunismista mutta myös kapitalismista. Että täällä sähkö juoksi ja vesi virtasi ilmaiseksi, koska kukaan ei tiennyt kuka moisia hallinnoi. Tai että kokonainen kaupunginosa eli täysin omavaraisesti. Mutta ajat muuttuivat ja enää täällä ei ole vallattuja taloja, vain muutama jäänne, jotka järkkäävät kuka mitäkin pitääkseen menneet ajat mielessä.

Aamulla herättyäni kiiruhdin jäljittämään näitä jäänteitä ja päädyin juttelemaan hirmu kivan ruotsinsuomalaisen Emmin kanssa mielettömään taitelijakommuuniin, hiiviskelemään luvatta seuraavaan anarkisti-kommuuniin jäljittäessäni suomalaista Merviä, katsastamaan ensimmäistä Itä-Berliinin vallattua tehdasta Tachelesia, sekä syömään erään taitelijakommuunin "Volkskucheen", eli kansankeittiöön herkullista vegeruokaa (kyllä, se on mahdollista! Siis herkullinen vegeruoka). Koko päivä on vilissyt uusia ajatuksia, näkymiä ja ihmisiä. Punkkareita, hajoamispisteessä olevia taloja, graffiteja, märkiä villasukkia ja erikoisia ihmisiä.

Kotimatkalla tuli tunne jota en odottanut kaiken tämän jälkeen. Tuli ikävä kotiin. Siihen elämään jonka itse tuntee, jossa tietää miten puhutaan ja ollaan. Jossa on ystäviä ja puhdasta, voi katsoa telkkaria ja mennä sunnuntailounaalle Rajamäkeen.

Hmm. Mutta se on sanottava, että "toimittajan" roolin ottaminen on aika vapauttavaa. Elinana en ikinä hiippailisi kenenkään pihoilla luvatta tai kyselisi ventovierailta tunkeilevia kysymyksiä että "kuinkas kasvatat lapsesi neljänkymmenen ihmisen kanssa?", mutta jutun kirjoittamisen varjolla saa sellaista tehdä. Ja se on aika mielenkiintoista!

Mutta toivottavasti tästä jotain myös tuleekin. Huomenna olisi tarkoitus katsastaa vielä pari taloa ja sitten yrittää saada jotain kasaan ja vielä kaupatuksikin jonnekin.

Vaikeaa päättää kumpi on suurempaa, ikävä kotiin vai haikeus lähteä!
Elina

Netti rikki, ahdistus!

2006-11-28T10:48:00.000-08:00

Näin on päässyt käymään. Yhteyteni ulkomaailmaan on julmasti katkaistu eikä parannusta ole näkyvissä, sillä vika on ilmeisesti mun koneessa, ei talon netissä. Huomasin tuossa kädettömyyteni ilman nettiä, yksi osa gradua oli sähköpostissa, odottelen Sveitsin Oliverin ilmoittavan tänne tulostaan sähköpostissa, en tiedä ulkomaailmasta mitään ilman nettiä, sillä täällä ei lööpeissä juuri kerrota kuin Saksan Nykästen ja Fingerroosien toilailuista, vakavista sanomalehdista en ymmarra mitään. Kotiin ei voi soittaa Skypellä tai höpöttää messengerissä pitkin maailmaa levällään oleville ystäville. Niin, enkä voi kirjoittaa blogia...

Toisaalta tämä voi olla hyväkin. Viimeiset kaksi viikkoa täällä on tehokkaasti käytettävä kaikkeen muuhun kuin kotona ja koneella nyhjäämiseen. Gradu on käytännössä jo tavoitetilassa ja tarkoitus olisi haistella, josko täältä löytyisi hyviä lehtijuttuideoita. Ja nähtäväähän vielä riittää! Kreuzbergin kulttuuritehdas, Riston suosittelema krematorio, Marzhanin megabetonilähiö, holocaust-museo...Myös hyvä keikka, Charlottenburgin kuuluisa new jazz-klubi sekä kunnon konemusabileet on vielä bongaamatta. Eli eiköhän tässä hommaa riitä!

Antti varmaankin kertoo mulle uutiset ja enköhän mä nettiin pääse tarpeeksi Antin luona. Uskoa voimaa, kyllä tästä netittömyydestä selvitään! (Kuulostaako tämä hieman oudolta...?)

Ai niin, pakko vielä kertoa! Söin eilen ja tänään lounasta puistossa! Aurinko paistoi ja istuin nurmikolla graduprintin päällä. Mä olen varmaan vähän mielikuvituksettoman kuuloinen kun jaksan jauhaa tuosta säästä, mutta oikeasti, aurinko on aivan mieletön psyykenlääke!

No niin, nettikahvilaraportointi loppuu tähän.
Elina

Fraulein, saisimmeko lisää kaasua kiitos?

2006-11-27T02:03:00.000-08:00

...On eräs lauseista, joka herätti suurta (häpeällistä) hilpeyttä viettäessämme loistoviikonloppua Akin ja Saaran kanssa. Perjantaina ohjelmassa oli Treptower Park venäläissotilasmuistomerkkeineen, käynti Reichstagissa ihailemassa näköalaa yli Berliinin sekä Kurfrsterdammin shoppailukadun katsastamista. Illalla myöhäinen pitkän pitkä illallinen, josta ei lihaa puuttunut. Jatkettiin yötä vielä läheisessä Fargossa varsin hilpeissä merkeissä. Paikan lähes ainoina asiakkaina kysyttiin tarjoilijalta milloin paikka sulkee. Tarjoilija hymyili ystävällisesti ja kertoi, että sitten kun asiakkaat lähtevät ja pyyhki samalla jo toiveikkaana lähipöytiä tyttöystävän odotellessa baaritiskillä työvuoron loppuista. Suuri virhe kertoa tämä seurueellemme, useamman kerran luvattiin, että ihan kohta lähdetään...Kotimatkakin kuitenkin koitti ja tarjoilijakin pääsi heilan kanssa toivottavasti vielä kotiin. Matkalla kuultiin kadulle musiikkia jostakin ja asiastahan piti ottaa selvää. Berliinissä on paljon klubeja, ja bileitä, jotka ovat piilossa kellareissa ja talojen sisäpihilla. Ehkä löydettäisiin jotain jännää! Hiipparoitiin sisälle erääseen taloon musiikin perässä ja päädyttiin talon vintille. Kyse oli kuitenkin enemmän kotibileistä vintillä kuin klubista. Mutta meidät toivotettiin tervetulleeksi ja päästiin jopa vähän tanssimaankin. Ihan hirveän pitkään ei viivytty, mutta hauskaa että tuli väijyttyä paikkaa!

Seuraavana aamuna nukuttiin pitkään ja aloitettiin iltapäivä syömällä suuren suuri brunssi Friedrichshainissa. Aika herkkua, graavilohta, parmankinkkua, törkeä määrä erilaisia juustoja, sämpylöitä, munia, pannukakkuja, vaahterasiirappia, hedelmiä, marjoja...hintaan olisi kuulunut myös kuohari, mutta me pädyttiin appelsiinimehulinjalle. Siihen nähden hinta ei kuitenkaan ollut paha, 9 euroa, vaikka aamiainen olikin varmasti keskimäärin kalliimmasta päästä. Alkoi jo hämärtää kun brunssi oli vihdoin syöty, ja suunnattiin hissukseen pyörimään Berliinin launtaimarkkinoille sekä pyörähdettiin katsomassa myös alkavaia joulumarkkinoita. Hiljalleen valuttiin pitkin Unter den Lindeniä katsomaan vielä juutalaisten muistomerkkiä. Tuli itse asiassa nähtyä paljon, vaikka tarkoitus oli vain mennä kävelylle.

Illalla herkuteltiin kiviuunipizzalla ja parilla coctaililla. Viihdytettiin itseämme mainioilla Döner-korteilla, joissa kisataan Berliinin Kebap-paikkojen ominaisuuksilla vanhojen autokorttien tapaan. Muut pelaajat pelissä voi piestä esimerkiksi Döner-kioskin lyhyellä etäisyydellä Istanbulin keskustaan (n. 1992,6 km) tai veljesten suurella lukumäärällä. Loistopeli, suuret kiitokset Katille ja Timolle korteista! Ollaan Antin kanssa kahdestaankin otettu erää :)

Niin, ja se "Fraulein, saisimmeko lisää kaasua kiitos" jouduttiin kysymään siinä kortinpeluun ja coctailien ohessa. Istuttiin nimittäin ulkona ja meidän pöydän kaasulämmittimestä loppui löpö. Berliinissä tämä kaasulämmitinkulttuuri kukoistaa ja kadut ovat edelleen täynnä terasseja. Hauskaahan se on, mutta täytyy kyllä sanoa, että ihan halpaa tai järkevää energian käyttöä se ei varmaankaan näillä lämpötiloilla enää ole.

Mentiin suht ajoissa nukkumaan, sillä Saaran ja Akin kone oli jo aamupäivästä. Nopea aamiainen ja hei heit. Oli ihan huippua että kävitte!

Oltiin illalla Antin kanssa vielä katsomassa uutta Bondia. Taattua tavaraa, tosin 45 minuuttia mainoksia sekä 10 minuutin tauko keskellä elokuvaa sai meidät vannomaan että tähän teatteriin ei toiste tulla. Mennään varmaan kuitenkin.

Aki otti paljon hienoja kuvia täältä ja laitan niitä tänne kun taloni vinksahtanut netti taas toimii. Kivaa kun saan kerrankin hyviä otoksia tänne, tuo oma digikameran käsittelytaitoni kun on edelleen vähän turhan ontuva.

Nyt tokavikaa Berliinin maanantaita touhuamaan hyvillä fiiliksillä mainion viikonlopun jälkeen! Gradua ja sellaista ohjelmassa.

Elina

Aurinkoa

2006-11-24T02:00:00.000-08:00

Sää on kuin morsian (ilman mitään ironiaa), auriko paistaa pilvettömältä taivaalta ja lämmintä on +9. Aki ja Saara tuli eilen ja pointsit matkaajille jaksamisesta. Suoraan lentokentältä tulon jälkeen pitkälle lounaalle, sateessa katsomaan taiteilijoiden maalamaan muurin jäänteitä East Side Galleryyn, kolmen tunnin kierrokselle juutalaismuseoon ja vielä dönerin kautta iltaa istumaan Kreuzbergiin, jonne Anttikin ehti duunista liittymään seuraan.

Juutalaismuseo oli piristävä museokokemus, vuonna 2000-rakennettu rakennus, jossa saa katsoa, koskea, avata ja painella nappeja. Kaiken tämän myötä sitten oppii juutalaisten historiasta Saksassa, mikä itsessään ei kyllä ollut kovin piristävää. Lisäpointsit lepäilyyn tarkoitetuista mukavista sohvista. Tällaisten kokemusten myötä perheen kanssa Pariisissa vietetyn syksyn -86 museotraumat alkavat pikkuhiljaa siis parantua. Muistikuvieni mukaan vietin koko kyseisen syksyn istuen epämukavilla jakkaroilla Pariisin loputtomissa museoissa ja kysellen "mennäänkö jo kotiin?".

Nyt ollaan lähdössä Akin ja Saaran kanssa Berliini-kierrokselle. Tuliasina saatiin turkinpippureita, Fazerin joulusuklaata sekä uusin Image, i-h-a-n-a-a.

Nyt tukkaa sukimaan, että päästään lähtemään!
E

Katille kuva

2006-11-22T00:55:00.000-08:00

Antilla oli sohva mukana metsässä. (Kts. Kuvia viikonlopusta + kommentit) Mulla nojatuoli.

Njäh

2006-11-22T00:34:00.000-08:00

Kuten otsikko jo kertoo, ei tällä haavaa Berliinistä ole kerrottavana suuria tarinoita. Päinvastoin. Kolmen euron pastasta löytyi kärpänen, lempparikahvilassa ei saa plugata läppäriä seinään ja oppimismielessä tehty kiitettävien gradujen lueskelu netistä kääntyi pakottavaksi tarpeeksi tuikata tuleen oma aikaansaannos ja muuttaa Etelä-Amerikkaan viljelemään pähkinöitä.

Mutta koska se ei kuulemma käy, jatkan harjoituksia.

Elina

Kuvia viikonlopusta

2006-11-20T09:42:00.000-08:00

Miniloma

2006-11-19T13:01:00.000-08:00

Kuten viikonloppuminiloman henkeen kuuluu, olemme näin sunnuntai-iltana aivan poikki. Mutta kivaa oli!

Kuten jo aiemmin kirjoittelin, olimme päättäneet Antin kanssa, että yhtenä viikonloppuna täällä vietetään laatuaikaa ja lähdetään yhdessä lomailemaan. Tämä viikonloppu oli oikeastaan ainoa mahdollisuus ja kun rahatilanteen heikkous osoitti reissua metsään, täytyi vain toivoa, että sää olisi hyvä, koska marraskuun sade voisi pilata suunnitelmat.

Mutkia ilmestyikin matkaan perjantaina. Antti soitti varatakseen meille huoneen hostellista jonne meidän oli tarkoitus patikoida, mutta toisin kuin nettisivut antoi ymmärtää, hostellin täti ilmoitti, että pulju on viikonlopun kiinni koska sesonki oli ohi. Ääää, se marraskuu... Alkoi suuri majapaikan metsästys, joka osoittautui hankalaksi, koska yöpymiseen olimme budjetoineet 15 euroa per suuri seikkailija. Muut Bernaun paikat olivat hotelleja ja ainut majatalo jonka onnistuimme löytämään ilmoitti tyynesti, että Antti yli kaksikutosena joutuisi maksamaan 40 euroa yö ja mä 30 euroa yö. Ei hyvä. Antti ehdotti telttailua, mutta mä kieltäydyin ehdottomasti. Marraskuinen yö metsässä joka on todennnäköisesti pullollaan ruumiita ja karhuja (vanha metsäneuroosini)oli ehdoton ei. Pienen laskutoimituksen jälkeen tultiin siihen tulokseen, että patikoitaisiin lyhyempi 20 km lenkki ja ajettaisiin illalla junalla takaisin Berliiniin hintaan 2.50€ ja yöpymisen sijaan mentäisiin syömään oikein kunnolla sillä yöpymiseen varatulla rahalla. Leikittäisiin että ollaan hotellissa yötä ja aamulla hypättäisiin Potsdamin junaan katsastamaan ihdoin kaupungin kuuluisa huvila-alue ja linnat.

Ja suunnitelma toimi mainiosti. Lauantai-aamuna kello soi kahdeksalta, ja yhdeltätoista aloitettiin patikointi Buchin pikkukaupungista. Pienen sekoilun ja intensiivisen kartanluvun myötä selvitettiin hienosti 20 kilometrin retki. Ihan hienoinen pettymys oli, että luonnonpuisto oli kuin mitä tahansa Rajamäen metsää, kuvien perusteella olimme odottaneet ruskaista lehtimetsää järvineen ja niittyineen. Mutta tärkeintä oli matkanteko, hyvä seura ja kunnon eväät. Jee! Aurinkokin pilkahteli eikä kastuttu! Tosin viimeiset neljä kilometriä asfalttitietä Bernaun kaupunkiin iltahämärissä painoi jaloissa ja kysyinkin Antilta kymmenen metrin välein "Onks vielä pitkä matka?" Tunnin junamatka Berliiniin meni nuokkuessa ja vaati aika tahdonvoimaa raahautua kuuman suihkun jälkeen ulos syömään. Mutta kun kerran oli meidän loma, niin mehän mentäisiin. Ja kyllä kannatti, lampaankyljysten, kanavartaiden ja coctailien äärellä oli aika kiva fiilis. Käytiin vielä ihanassa chileläis-paikassa juomassa lasit punkkua, lojuttiin ihanissa 50-luvun nojatuoleissa ja fiilisteltiin.

Aamulla nukuttiin raskaat jalat pois ja hypättiin Potsdamin junaan. Ja kyllä kannatti sekin. Potsdam on vanha huvilakaupunki, jossa niin natsipomot kuin DDR:kin johtajat ovat majailleet kaukana tavallisesta kansasta. Järven rannalla oli toinen toistaan hulppeampia huviloita, jotka oli todella näkemisen arvoisia. Käveltiin Babelbergin puistoon ja katsastettiin vanhoja linnoja ja puutarhoja. Ja taas viimeinen kilometri painoi jaloissa...

Kuin tilauksesta vasta illansuussa alkoi se sade joka olisi voinut pilata koko viikonlopun suunnatessamme kahvilaan suklaakakulle ja maitokahville. Todettiin, että oli erittäin onnistunut laatuaikaviikonloppu ja sovittiin että tällaista pitää tehdä ainakin kerran puolessa vuodessa.

Huomenna laitan valokuvia metsästä ja Potsdamista kunhan saan taas kaapelin käsiini. Tarkoituksena on nukkua kunnon yöunet ja huomenna taas kirjoittaa gradua ihan hulluna, työpäiviä mulla jäljellä enää kahdeksan ennen kuin paperi pitää lähettää seminaarilaisille 3.12. Noh, deadlinet ovat vaan hyväksi, ei siitä muuten mitään tulisi, hommaa on vielä paljon. Torstaina tulee Aki ja Saara ja sitä seuraavan viikonloppuna Sveitsin kämppikset Philip ja Oliver. Huippua! Sitten alkaakin jo melkein kotimatka, pitäisi kai ostaa lentoliput...

Polven jomotuksesta huolimatta erittäin tyytyväisenä,
Elina

La vie est belle, mutta mitä se on saksaksi?

2006-11-16T06:21:00.000-08:00

Voitteko uskoa, kävin äsken lounaalla ja söin ulkona. Siis ulkona ulkona kadulla. Marraskuussa. Ihanaa.Täällä on jo pari päivää ollut lähes 10 astetta lämmintä ja pilvetön taivas, en kyllä tiedä kuinka normaalia se on. Mutta istuskellessani siinä kadun kulmassa, mun suosikkipaikassa, joka on sellainen vanhaan apteekkiin tehty kiva pieni paikka, 2.90€ maksava herkkusieni- kanapasta edessäni, että on aika kivaa. Kävin siellä eilenkin syömässä ja otin gradupaperit mukaan, join milchkaffeeta jälkkäriksi ja tykkäsin vaan elostani.

Viikonloppuna ollaan lähdössä Antin kanssa meidän suurelle viikonloppureissulle. (Kylläpäs tuleekin käytettyä näitä suurellisia adjektiiveja). Päätettiin, että kun kerran täällä ollaan, niin ainakin yhtenä viikonloppuna lähdetään jonnekin. Haaveiltiin erityisesti Kakovasta, mutta rahatilanteen heiketessä se vaihtui Dresdeniin ja kassavirtojen edelleen heikennyttyä ollaan menossa...tsdaa, metsään! Aiotaan lähteä Berliinistä pohjoiseen sijaitsevaan luonnonpuistoon patikoimaan. Siellä pitäisi olla sellainen pitkä reitti jonkun kauniin järven ympäri, jonne suunnataan ja tarkoitus on yöpyä reitin varrella olevassa retkeilymajassa. Vaikka olisi toki ollut kiva katsastaa muitakin kaupunkeja, on tää lopulta aika hauska vaihtoehto. Berliinissä olo kun käy jo itsessään ihan kaupunkilomasta, joten ihan kivaa tehdä jotain tällaista. Voi kun sää nyt jatkuisi hyvänä!

E

Fraulein X

2006-11-15T02:30:00.000-08:00

Olen ehkä maininnut, että Antilla on neljä kämppistä, joista kolme on naisia. Kaikki ovat oikein kivoja, mutta yksi näistä, kutsuttakoon häntä tässä nyt vaikka Fraulein X:ksi on aiheuttanut mulle muutamia tilanteita joissa on kahvi niinsanotusti mennyt väärään kurkkuun. Fraulein X on mielettömän kaunis, sellainen puhdaspiirteinen elovenatyttö, (arjalainen kun ei taida olla poliittisesti kauhean korrekti ilmaus) selkeästi vähän varakkaammasta perheestä. Ja voin sanoa, että pidän vilpittömästi Fraulein X:stä, joka on osoittautunut todella sydämelliseksi tyypiksi. Tosin Fraulein X:ää näkyy täällä todella vähän ja siksi ollaankin juteltu ihan vain muutama kerta, mutta joka kerta mulla menee kieli solmuun, koska selkeästi Fraulein X ei turhia murehdi small talkin kultaisista säännöistä. Antakaas kun kerron:

Kohtaaminen nro1, ensimmäinen kunnollinen keskustelu minun ja Fraulein X:n välillä, haemme pizzaa läheisestä turkkilaispaikasta. Höpöttelemme ja kyselemme tyypillisiä ensi keskustelun asioita, puhe kääntyy poikaystäviin.

Elina: So does your boyfriend come often here from Köln?
Fraulein X: Well, actually not at the moment, he keeps calling me a slut without any reason and I think it´s not nice.
Elina: Err, ööö, yeah, no it´s not nice at all...

Kotimatkalla pizzojen kanssa

Elina: So do you have any brothers or sisters?
Fraulein X: Yes, I have a big sister, but I don´t get along with her. She was only interested in her looks but all the suddenly turned into a hippie, started taking drugs and married a guy from Mexico.
Elina: Aah, errr, ööö...that´s interesting...Soooo have you been to Mexico often?

Kohtaaminen 2. kävelemme yhtä matkaa kotiin:

Elina: Aa, so you grew up in this same area where you now live! Are there lots of your friends who you went to school with still living in this area? Must be nice if you get to see them often!
Fraulein X: Well, actually I wasn´t very good at school and I didn´t have any friends.
Elina: Aah, err...That´s not nice...

Kohtaaminen 3. kävelemme opiskelijabileisiin, juttelemme kevyesti opiskelijavaihdoista.
Elina: But that´s very nice if you have relatives in Argentina. I´m sure that would be an interesting place to spend one year. So do you have argentinian blood in you or are the relatives there from Germany?
Fraulein X: They are german, their father was a nazi so they left the country after the world war to hide there.
Elina: Aah, err, well...Sooo...have you been there many times?

Opiskelijabileissä, Fraulein X vetää juhlien parhaimman näköisiä miehiä puoleensa kuin kärpäspaperi, ilman että tytön tarvitsee tehdä elettäkään. Fraulen X tulee juttelemasta yhden tapauksen luota.
Elina: He looked very cute!
Fraulein X: Well, they are going to a very good club, so I just stick around with them so I get in there and then I´ll drop him.
Elina: Ahhh, err, that sounds like a plan!

Mutta vaikka keskusteluista voisi muuta päätellä, toistan vielä, että Fraulein X on musta yksi kivoimmista tyypeistä jonka olen täällä tavannut, jotenkin hirveän vilpitön ja juttua riittä aina, mikä ei ole ollenkaan itsestäänselvyys saksalaisten kanssa. Ehkä kun tavataan neljännen kerran voin jo unohtaa nolon mutisemisen. Jos Fraulein X:llä ei ole ongelmaa kertoa typerästä poikaystvästä tai suvun natseista puolitutuille, niin mikäs siinä. Ainakaan mimmi ei ole mikään teeskentelijä...

:)Elina

Itä-Berliinin kaduilla

2006-11-13T13:28:00.000-08:00

Suuren ja mahtavan graduprojektin ilta

2006-11-13T12:50:00.000-08:00

Sainpas itseni temmottua gradun pariin ja teinkin hommia ihan kiitettävästi. Lopetin vasta juuri ennen kahdeksaa, jolloin talossa alkaa plenum, eli kommuunin joka maanantainen kokous. Puolitoista tuntia kokouksessa josta en ymmärrä sanaakaan ei ollut juuri se mitä kaipasin sillä hetkellä, etenkin kun siellä taas selvästi muistaa mistä laiskat kieltenopiskelijat jää paitsi -kaikesta kivasta.

Tässä kommuunissa on hirveästi kivanoloisia ihmisiä, kauheasti pieniä tapahtumia ja mielenkiintoisia juttuja. Mutta että siihen kaikkeen ja Berliiniin ihan tosissaan pääsisi kiinni, pitäisi, jälleen kerran, puhua sitä pirun saksaa. Tulen englannilla mainiosti toimeen kaikkien kanssa kahdenkesken. Mutta heti kun on enemmän porukkaa, mua itseä vaivaa jos vain mun takia puhutaan englantia, ja tietenkään englanniksi tässä talossa ei mitään leffailtoja tai tomaatinistuttajaisia pidetä.

Noh, se että kahdenkesken sentään tulee juteltua ihmisten kanssa on kivaa, lohduttaudun sillä. Juttelin tänään Jörgin kanssa tonnikalapastan ohessa miten se päätyi valtaamaan taloja, Jörg on nimittäin asunut tässä talosta alusta lähtien ja on yksi talon veteraaneista, lähempänä neljääkymppiä. "Hyvät bileet" oli vastaus. Jörg kertoi, että Berliinissä oli mieletön meno muurin murruttua. Jörg valaisi mua ajatuksella, jonka mukaan aina kun systeemi murtuu, ihan varmasti pian seuraava systeemi ja jonkun taas valta alkaa. Mutta siinä välissä, kun kukaan ei tiedä mitä tapahtuu on hetki vapautta ja tilaa. Muurin murtumisen jälkeen oli kuulemma juuri sellainen hetki. Ja siksi ne hyvät bileet. Kuulemma nyt Berliinissä on aivan toisenlaista ja meidän talon on enää yksi harvoista sen ajan jäänteistä. Vau. Tosin ei täälläkään meno varmaan ihan entisenlaista ole, kun puolet porukasta on aina talokokouksessa itkuhälytin mukanaan...

Jörgin kanssa tuli myös puhetta Sveitsistä ja Jörg kertoi innostuneena että Sveitsissä on itse asiassa erittäin aktiivinen anarkistikulttuuri. Ihmettelin asiaa Jörgille, sikäli kun itse olin kuvitellut, anarkiaa Sveitsissä edustaisi lähinnä puolenyön jälkeen auki oleva pikaruokapaikka. Mutta Jörg oli vakuuttunut asiasta ja sanoi sveitsiläisen anarkistiliikkeen olevan erittäin hyvin järjestäytynyt. Heh, mikä yllätys, voisiko minkään muun maalaisia anarkisteja kuvailla hyvin järjestäytyneiksi?

Voisinkohan tienata elantoni vuokraamalla palveluitani epätoivoisille yläasteen kieltenopettajille jotka tarvitsevat elävän esimerkin siitä mitä tapahtuu kun lintsaa saksantunnilta?

Elina

Suuri ja mahtava graduprojekti

2006-11-13T02:43:00.000-08:00

Kuten jo aiemmin kerroin, tänään maanantaina olisi alkava suuri ja mahtava graduprojektin grande finale. Kun pitää olla jotain näytettävää joulukuussa siellä seminaarissa...Pidin viime viikona taukoa, eilen siivosin kirjoituspöydän, asettelin paperit tietokoneen viereen ja tein valmiiksi oikeat word-asettelut. Menin ajoissa nukkumaan, jotta kun maanantai-aamu koettaisi olisin tikkana pystyssä aloittamassa suurta projektia.

Tänään avasin silmäni ja olo oli mitä mainioin, selvästi hyvin nukuttu yö takana. Ei, nyt ei jäädä sänkyyn lojumaan, vaan reippaasti ylös, tsop tsop. Tyytyväisenä itseeni loikkasin sängystä ja vilkaisen kännykkän kelloa; 11.30. Siis mitä? Sen piti olla 8.30.

***34hfgdacb***

Äää. Eli sitä suuremmalla syyllä, tsop tsop hommiin.
E

Marraskuinen sunnuntai

2006-11-12T07:55:00.000-08:00

Tultiin juuri takaisin sunnuntai-retkeltä Tiergartenista, eli Berliinin suurimmasta puistosta. Ihan loistoiltapäivä! Oli juuri sellainen marraskuun sää, jolloin pilvet vilistää taivaalla matalalla ja välillä jostakin kajastaa aavistus loppusyksyn iltapäivän kalvakkaa valoa. Olen jo aiemmin hehkuttanut paikallisia puistoja useaankin otteeseen, enkä voi muuta kuin edelleen jatkaa! Puissa on edelleenkin lehtiä, vaikka suurin osa on jo märkinä maassa ja lampien pinnassa, ruohikko on syksyisen kosteaa ja taivaalla lentää mustia lintuparvia. Ihan mielettömän kaunista.

Lisäksi Tiergarten on niin iso, että sieltä löytyy jatkuvasti toinen toistaan kivemman näköisiä nurmikenttiä, pieniä lampia, piilotettuja koristeellisia siltoja tai hiljaisia puistonpenkkejä. Tällä kertaa heti puistoon tultaessa löydettiin pienen puistokäytävän varrelta katulyhtynäyttely, jossa oli esillä vanhoja katulyhtyjä vanhoista Saksan kaupungeista. Lisäksi löydettiin syrjäinen leikkipuisto jossa oli mahtava trampoliini sekä myöhemmin puiston täydellisin kiipeilypuu. Ei tosin uskaltauduttu kuin alaoksille joka oli hyvä juttu ottaen huomioon että mun alastulo oli kaukana notkeasta ja sulavasta.

Eiliset opiskelijabileet todisti, että opiskelijabileet ova samanlaisia kaikkialla. Paljon villapaitoja, halpaa olutta, opiskelijabändi sekä selkeästi fiilis että kaikki tuntee kaikki (paitsi me tietenkään tällä kertaa ei juuri ketään...). Ei oltu hirveän myöhään, muttahauskaa oli käydä. Pääsin myös treenailemaan ranskaa ja törmättiin pariin suomalaiseenkin.

Nyt päikkäreille, huomenna alkaa suuri gradu-siedettävään-vaiheeseen projekti jonka arvioitu kestoaika on noin kolme viikkoa.

Elina

Berliiniä sieltä ja täältä

2006-11-11T09:20:00.000-08:00

Viime viikon aikana tuli myös sommattua yleisestikin Berliiniä ristiin ja rastiin, mikä on aika hyvä juttu. Pinta-alaltaan kaupunki on nimittäin yhdeksän kertaa Pariisin kokoinen vaikka porukkaa onkin melkein kolme kertaa vähemmän. Koon puolesta kaupungissa siis riittää lääniä tutkittavaksi. Yleisesti olen huomannut, että hirveän helposti sitä kangistuu kaavoihinsa ja huomaa pyörivänsä vain omassa kaupunginosassaan, samoissa kahviloissa, kaupoissa ja baareissa tai muuten jo tunneuissa paikoissa.

Viime viikolla tuli kuitenkin liikuttua vähän enemmän. Saksanopettajani Florin kanssa on sovittu, että mä keksin kerran viikossa meille jonkun paikan jossa käydään ja samalla sitten jutskataan saksaa. Kuulin eräältä tutultani, että tääällä on hieno kasvitieteellinen puutarha, ja käytiin keskiviikkona pyörimässä siellä. Kasvitieteelliset puutarhat näyttävät kai samoilta kaikkialla, mutta plussaa tuli upeasta marraskuun päivästä, lämmintä oli n. +8 ja aurinkoi paistoi kirkkaasti. Lisäksi paikka sijaitsi ihan etelä-Berliinissä, jossa ei koskaan tule käytyä. Tutkin vähän paikkoja ennen Florin tuloa, olo oli vähän kuin olisi heitetty johonkin idylliseen pikkuakaupunki-elokuvaan, leipomoita, kauniita puiden reunustamia katuja ja sen sellaista.

Perjantai-aamuna berliiniläinen ystäväni Inga puolestaan ehdotti aamiasta Schönebergissä. Hyvä! Sielläkään ei nimttäin koskaan tule käytyä, olin kuullut että paikka on kiva, ei niin hip ja pop kuin Prenzlauerberg tai Friedrichshain, mutta erityisesti kuuluisa homobaareistaan. Aamu kymmeneltä jäivät ne paikat katsastamatta, mutta kahvila johon mentiin aamiaiselle oli aivan mainio! Sisään mentäessä näytti aivan tavalliselta kahvilalta, mutta peremmältä löytyi valtava huone, jota reunustivat kirjahyllyt ja joka paikassa oli kirppiksiltä haalittuja sohvaryhmiä nojatuoleineen. Ihanaa! Lisäksi paikka oli ihan selkeästi ehty ihan vain mukavaksi. Kahvilasta nimittäin puuttui sellainen esim. Prenzlauerbergin vastaaville paikoille ominainen itsetietoisuus trendikkyys. Ruokalistat oli vähän nuhjuisia eikä missän näkynyt Macin kanssa puuhaavia lökäpöksyjä. Hauska kokemus ja kiva että tuli sommattua muuallakin kuin tutuissa paikoissa.

Lauantai-ilta on aluillaan ja aloitetaan laittelemaan ruokaa. Jauhelihakastiketta ja spagettia, miten se onkin aina niin hyvää? Illalla lähdetään Antin kämppisten mukaan katsastamaan miltä näyttää täkäläiset opiskelijabileet.

Elina

Poikkeuksellista aktiivisuutta

2006-11-10T04:23:00.000-08:00

Eilinen päivä oli poikkeuksellisen valveutunut ja aktiivinen ja mulla on kutina että tästä tulee kaikkien blogisääntöjen vastainen piiiitkän pitkä teksti. Noh, niin se on sitten nähtävä.

Nousin jo aamulla ajoissa Antin kanssa yhtä aikaa lähteäkseni pojan mukaan Humboldtin yliopistolle, jossa oli puhumassa avoimella luennolla Ranskan entinen presidentti Valery Giscard d´Estagne teemasta "Peut-on creer un patriotisme européenne?" Eli voidaanko luoda patrioottista Eurooppaa. Antti oli paikalla duunin puolesta kirjoittamassa ylös mitä sedällä oli sanottavaa ja mä menin paikalle ihan silkasta mielenkiinnosta. (Kuulostanko kummalliselta?) d´Estagne oli nimittäin myös EU.n perustuslakia sorvanneen konventin puheenjohtaja ja mun gradu liippailee kyseisen konventin tuotoksia. Kolme huomiota aiheesta

1) Oli ihan huippua huomata että vihdoin vuosien hikoilu ranskan kanssa on tuottanut tulosta ja olen hävyttömän iloinen siitä, että vihdoin on englannin lisäksi toinenkin vieras kieli jota ymmärrän ja jolla kykenen sanomaan muutakin kuin nimeni ja mitä opiskelen. Vaivaiset 11 vuottahan siinä vain menikin....

2)Show oli tosi miehinen ja vanha. Ennen presidenttiä puheenvuoroja piti muutama muukin, sarjaa kuusikymppinen valkoinen akateeminen mies. Ei niin että niissä olisi jotain vikaa sinänsä ollut, mutta on se kumma että ikinä ei tämäntyylisissä tilaisuuksissa vahingossakaan ole yhtään naista äänessä. Lisäksi kun tuli kysymysten aika, niitä esitti vain miespuoliset opiskelijat. Vihoviimeisen kysymyksen kysyi nuori nainen ja aloitti sanoilla "J´ai seulement une petit question..."Eli minulla on vain pieni kysymys. Kaiken lisäksi tämä kysymys oli tiukka ulko- ja turvallisuuspoliittinen kysymys, eikä mikään pieni. Kysymystä seurasi pönäkkä remakka "aai, finalement une question feminine, he he" ja kylläkin ihan asiallinen vastaus. Huoh. Eihän se tietenkään ole miesten vika jos naiset on hiljaa eikä kysy kysymyksiä. Mutta mistä se johtuu? Että fiksu nainen sanoo kysymystään pieneksi ja se on koko tilaisuuden ainoa nainen joka sanoo jotain?

3) Viitaten kahteen edelliseen; enpä kysynyt minäkään mitään. Ja että vaikka olenkin tyytyväinen ranskantaidon edistymiseen, sai kysymyksen esittäminen kielellä joka on kuitenkin selkeästi englantia vajaampi, 150 ihmisen edessä mikrofoniin Ranskan entiselle presidentille polvet tutisemaan. Ei auta.

Tilaisuuden jälkeen tarjolla oli coctailsyötävää. Hauskan näköistä kun lauma nälkäisiä opiskelijoita ryysää tarjoilijan luota toiselle, ettei näytä siltä että rohmuaa. Tunnustan myös...

Eilen 9.11 oli myös Berliinin murin murtumisen vuosipäivä ja JEF järjesti eilen 20 Euroopan pääkaupungissa mielenilmauksia nykyista EU:n viisumikäytäntöä vastaan. EU on nimittäin tuplannut viisumimaksut, ja viikon oleskelu esim makedonialaiselle meidän ikäiselle opiskelijalle voi maksaa lentolippujen päälle 400 euroa. Eli 400 euroa ihan siitä ilosta että saa ylittää rajan ja viettää rajan toisella puolen 7 päivää. Kyseinen maksu ei varasti pysäytä rikollisia tai haittaa bisnestyyppejä, vaan vaikuttaa juuri nuoriin kaikkein eniten ja tekee matkustamisesta vain todella rikkaiden etuoikeuden. Itse sitä on tosi vaikeaa tajuta kun ovet on auki minne vaan. "Meniskö pitkäks viikonlopuks Barcelonaan tai asuisko syksyn Berliinissä...?" Ei todellakaan ole yhtä helppoa EU:n ulkopuolella oleville ja eläville meidän ikäisille.
Lisäksi viisumit usein evätään pari päivää ennen matkaa ja monet joutuu matkustamaan toiseen maahan saadakseen ihan vaan turistiviisumin kolmanteen maahan. Älytöntä!

No niin, Berliinissä Brandemburgin portilla oli myös tällainen mielenilmaus ja ajattelin hipsiä katsomaan mitä tapahtuu. Paikalla oli ehkä 8 tyyppiä, joten ei ehkä ihan massatapahtuma...Mutta löysin tosi hauskoja berliiniläisiä joiden kanssa juttu luisti ja autoin kiinnittämään lappuja leikkimuuriin jota oli tarkoitus näyttää ohikulkijoille. Kauheassa tuulessa kyhääminen oli hankalaa ja saatiin juuri hökötys pystyyn ja kolme valokuvaa otettua kun taivas repesi ja rakeita hillitön raekuuro. Kamat kasaan ja kahvilaan!

Illalla olin vielä Outin, joka on siis berliiniläistynyt vanha opiskelukaverini, katsomassa Marie Antoinettea. Tykkäsin kyllä ja oli visuaalisesti ihan mieletöntä katsoa Sofia Coppolan näkemystä Versaillesin elämästä joka oli lähinnä leivoksilla, shamppanjalla, puvuilla, kengillä, väreillä, kullalla ja krumeluureilla mässäilyä. Huh!

En voi olla sanomatta (tämä menee ehkä jo jeesustelun puolelle) mutta leffassa se hillitön tuhlaaminen, juhliminen ja hovin turhuuksilla elostelu samalla kun kansa näki nälkää kaduilla herätti jonkun mielleyhtymän tähän päivään. Melkein joka päivä on nyt uutisia siitä, kuinka maapallon kantokyky heikentyy nykymenolla ja samalla elintasoero on aivan mieletön pohjoisen ja etelän välillä. Eurooppa ja Pohjois-Amerikka jonne hyvinvointi ja kulutus keskittyy on niin kärpäsenkakan kokoisia alueita maailmankartalla katsottuna, jonka valtavalla eteläpuolella 35 000 ihmistä kuolee päivittäin pelkästään köyhyydestä johtuviin syihin. Eilen Hesari kertoi että kohta ympäri maailmaa rannikkokaupungit tulee hukkumaan tulviin. Ja silti vaan pitää saada lisää vaatteita ja parempia autoja. Jotka on meille ihan itsestäänselviä juttuja, mutta katsotaanko sitä menoa sadan vuoden päästä samoin kuin nyt kauhistellaan Versaillesin elostelua? Sitä kun toiset eli niiiiin yletöntä elämää ja toisilla ei ollut yhtään mitään.

Päivän jeesustelut hoidettu, etenkin kun itse haaveilen ihanasta mekosta jonka juuri näin...Huokaus.

Kurkku on kipeä, ensimmäinen flunssanpoikanen tällä reissulla tarttui kai eilisestä ulkona seisoskelusta. Ostin saksalaisia Strepsilsejä joiden pitäisi puuduttaa kurkkua, mutta sen sijaan mulla on kieli puutunut. Ymhh. Taidan siirtyä teehen.

Elina

Huonompi ihminen, huokaus

2006-11-07T05:26:00.000-08:00

Kun vielä perjantaina tunsin itseni paremmaksi ihmiseksi nyt tunnen itseni lähinnä rähjäiseksi. Viikonloppu oli kyllä erittäin hauska, mutta myös vähäuninen. Taas noin niinkuin viini virtasi ja laulu raikasi (kyllä, konkreetisesti. Opetin JEF:in itsehäpäisybiisiä Riinalle ja Antille kotimatkalla. Lauletaan EU:sta Breakfast at Tiffany´sin melodiaan, hurmaavaa eikös?)

Perjantaina tapasin siis maailmanpelastaja-Matteota ja oli kyllä hauskaa nähdä! Tosin se perjantain teema "parempi ihminen" lähti jo heti laskuun kuunnellessani kuinka Matteo oli pelastanut Panamaa hurrikaanilta sekä pyörittänyt sairaalaa Afrikassa Sierra Leonessa. Tietenkin Matteo oli kävellyt Eurooppaan Sierra Leonesta ja liftannut muun muassa Saharassa, kuinkas muuten! Voisin mainita että tässä vaiheessa omalta osaltani myös teema "jännempi ihminen" lähti niin ikään laskuun...

Joka tapauksessa, ilta oli hauska ja päädyimme lopulta Antin, Matteon ja Linnean kanssa juomaan coctaileja Kreuzbergiin, sillä aikomallemme keikalle liput maksoivat 16 euroa joka sai meidät ääntymään vikkelään ovelta. Oikeasti, Berliinissä ei mikään maksa 16 euroa!

Seuraavana aamuna tuli Riina ja vietettiin leppoisaa laatuaikaa pyörien kaupungilla, syöden, juoden ja kahvitellen. Ja se viini- ja lauluhomma kanssa. Päätimme myös kirjoittaa kirjan joka ainakin viime yönä kahden maissa alakerran kneipessä kuulosti hyvältä idealta sekä avata nettikaupan jonka varasto sijaitsee meidän autotallissa. Rikas isosisko antoi minun myös ystävällisesti valita haluanko farkut vai pihvin. Otin pihvin. Oli hulvattoman hauskaa, isosiskojen säännölliset vierailut pitäisi tehdä lakisääteiseksi!

Lopuksi vielä anekdootti Berliinin turistitoimistosta jossa yritin ottaa selvää mun ja Antin suunnittelemasta vaellusreissusta joka haaveillaan tekevämme parin viikon kuluttua.

Elina: Hi, I would like to know about options on how to go to the countryside to hike etc. from Berlin. I´ve understood there is a national park in the surroundings?

Mädchen: No there is not

Elina: Errr... could you maybe give some information about the other options then...?

Mädchen: You have to buy a guidebook.

Elina: Well thank you, bye ( yritin kuulostaa kiukkuiselta)

Mädchen: You´re welcome (että oikein ole hyvä!)

Parempi ihminen

2006-11-03T06:13:00.000-08:00

Tunnen itseni taas paremmaksi ihmiseksi! Tämä johtuu siitä, että näin 1,5 kuukauden jälkeen sain itseni vihdoinkin aloittamaan saksan opiskelun. Ihmeitähän tässä ajassa ei varmaan tehdä, mutta jotain kuitenkin. Opettajana toimii mun saksalaisen ystävän Jessikan sisko Flo, joka vaikuttaa erittäin symppikseltä ja pitkäpinnaiselta. Päätettiin että tavataan kerran viikossa, tehdään jotain kivaa ja harjoitellaan ihan vaan puhumista. Eli tyyliin mennään näyttelyyn ja mä kerron sujuvasti saksaksi ajatuksiani nykytaiteesta ja postmodernin subjekteista;-)

Olin eilen pitkästä aikaa Friedrichshainissa päiväsaikaan liikenteessä (ollaan täällä pyöritty enemmän ilta-aikaan) ja kiertelin vähän aiemmin tuntemattomia kulmia. Ja voi vitsi miten monta ihanaa kahvilaa ja vaateliikettä mä löysin! Kaupat tosin ei olleet mitään halpoja, sellaisia übertrendikkäitä nuorten suunnittelijoiden liikkeitä, kallista second hand-kamaa jne. Mutta ihan jo kiertely oli tosi kivaa vaikkei mitään ostaisikaan, sillä liikkeet oli sisustettu tosi viihtyisästi ja kekseliäästi.

Iltapäivällä menin ensimmäistä kertaa läppärin kanssa kirjoittamaan gradua kahvilaan, ja täytyy sanoa, että ei ollut ollenkaan hullumpi idea. Aiemmin olen vaan lukenut kahvilassa ja kirjoittanut kotona, mutta oli selvästi tehokkaampaa touhua kahvilassa kun en voinut surffata netissä samaan aikaan. Lisäksi oli aika hauskaa kirjoittaa kynttilänvalossa ison maitokahvin kera, kun ulkona oli kylmä kuin Siperiassa (saksalaisten mukaan) ja paikka aivan ihana tummine lautalattioineen ja paksuine puupöytineen.

Viikonloppu vaikuttaa aika lupaavalta, söin äsken suuren kimppalounaan kämppisten kanssa (kaksi juuri tullut intiasta ja nähneet Dalai Laman!), parin tunnin päästä näen vanhan JEF-kaverin Matteon joka on saapunut Berliiniin pelastamasta maailmaa etelä-Amerikasta ja Afrikasta (ja joka muuten on ihan Brad Pittin näköinen), sitten olisi tarkoitus lähteä kaupungille Antin ja lähetystön uuden harjoittelijan Linnean kanssa, yritetään mennä kuuntelemaan jotain bändiä. Lisäksi eräs tuttu Suomesta on käymässä töiden puolesta ja voi olla että piipahdetaan yhdellä siinä seurueessa. Huomenna aamulla tulee Riina, joten tiedossa lisää hengailua ja sosiaalista käyttäytymista.

Bis später,
Elina

Syksy Berliini-Ateena

2006-11-02T05:49:00.000-08:00