Keine ahnung!

Danke Schön und auf Wiedersehen

2006-12-14T05:01:00.000-08:00

Keine Ahnungin on aika laittaa pillit pussiin ja suu suppuun. Sekä kiittää ja kumartaa. Tätä viimeistä tekstiä kirjoitan jo kaukana Berliinistä, Rajamäellä vanhempien luona, jonne olen taas kerran raahannut matkalaukkuni.

Maanantaina oli haikea olo hoitaessani viimeisiä asioita aurinkoisen Charlottenburgin kulmilla. Katselin ihania taloja, sinistä taivasta, joulukuun matalaa aurinkoa ja join viimeiset milchkaffeet Mannsteinissa. Varmaan kaikki mitä Berliinistä voin sanoa, on näillä sivuilla jo sanottu. On ollut aivan mahtava syksy, ei olisi voinut olla paremmin.

On siis aika sanoa Danke Schön und Auf Wiedersehen.

Danke Schön menee Antille, hippikommuunille, maitokahville, brunsseille, kirppiksille, tunnelmalle, sääherralle, Berliinin kaupunkisuunnittelun puisto-osastolle, sekä tietysti teille jotka olette ilahduttaneet allekirjoittanutta suunnattomasti lukemalla blogin raapustuksia ja kommentoimalla Keine Ahnungin tapahtumia.

"Auf Wiedersehen"-tervehdyksestä on sanottava, että olen aina pitänyt siitä. Toivotuksesta nimittäin kuulee suomalainenkin selkeästi, että kyse ei ole hyvästeistä vaan iloisesta jälleennäkemisen odotuksesta.

Hyvillä mielin.

Elina

Viimeinen ilta

2006-12-10T10:06:00.000-08:00

Viimeistä viedään. Huomenna tähän aikaan olen jo Rajamäessä ja alkaa taas uusi aika. Tuntuu, että pitäisi kirjoittaa hienosti ja kokoavasti jotakin tai lisätä vaikkapa runo, kuten usein blogien viimeisillä sivuilla on.

Mutta homma on niin, että taidan olla vähän turhan kiireessä pakkammisen ja siivoamisen kanssa että saisin blogiin jotain huikaisevaa ja asiaankuuluvaa. Jokainen joka on nähnyt mun lähtevän ikinä minnekään tietää että homma on aina täyttä farssia. Palaan siis vielä kerran ennen kuin Keine Ahnung hiljenee.

Viikko on mennyt tosi hujahtamalla. Saateltiin Oliver junaan perjantaina vasta illalla ja oltiin Antin kanssa niin poikki, ettei saatu aikaiseksi kuin aikainen nukkumaanmeno. Todettiin, että tässä lähdön tekemisessä on kuitenkin sen verran hommaa, että turha yrittää mitään spektaakkelimaista viimeistä viikonloppua. Tultiin siihen tulokseen, että nämä kolme kuukautta on olleet niin upeita, että voidaan ihan rauhassa viettää viikonloppu pakaten ja siivoten. Panostettiin kyllä lauantain aamiaiseen (croissantteja, maitokahvia, rapusalaattia avocadossa, lohta, jugurttia, hedelmiä ja hunajaa, niin hyvää että melkein itkettää!) ja oltiin illalla pyörimässä tutuissa paikoissa.

Tänään sitten rahdattiin mun laukkuja Charlottenburgiin, joka on lähellä lentokenttää, syötiin brunssia Antin kämppisten kanssa ja nyt tulin vielä käymään kommuunikotiin laittamaan ruokaa mun kämppiksille. Hyvästelen ihmiset, huoneen ja Friedrichshainin.

Haikeaa.

Elina

Akin kuvia kaupungista

2006-12-07T09:55:00.000-08:00

So, in english it has to be once

2006-12-07T09:26:00.000-08:00

Three months ago when I started the blog for my surprise I got many comments immediately and some of them were from my European friends. I said back then I would write something in English every now and then, but really haven`t. Of course Jon from the UK has noticed this with his some kind of wonderful computer system which informs him when I write an entry in English (check the comments in the previous entry). So here comes one, at last, though unfortunately I don't have anything spectacular to tell about Berlin life at the moment!

My last week in Berlin is going fast and the weather has been gray and dull. I told Oliver, my Swiss ex-flatemate who is visiting, that the city is preparing me to go home.

I also got a glimpse of being back home yesterday, when me and Antti were at the Finnish national day reception at the embassy. It was actually fun to dress up a bit for the first time for a long time, though I wore the wrong shoes, which bothered me. (You see Jon, all you`ve missed is shoe and bratwurst talk). There was also fun young crowd present and we continued the evening in a nice bar near by for a bit.

We`ve spent otherwise very relaxed week with Oliver. Loads of eating and also getting lost. When Oliver arrived I wanted to show my area and very proudly took him around. And pfaff, we got horribly lost and it really didn`t seem I have a clue of my neighbourhood. And this happened again in the same evening, though bit more related to the fact that we ignored the public trasportation schedules. The result was that the way home started around 23.30 and we were at home 2am. Some days just have this karma...

My article on old squatted houses is nearly done and I managed to find a nice photographer, with whom we toured the houses the other day. Tomorrow he will come to our house to take photos of an old-school squatter Jörg who I`ve interviewed. Excellent!

I will join Oliver for Siesta now and later on the programme some cooking and DVDs, relaxed and nice!

Elina

Vika viikko alkaa...

2006-12-04T08:10:00.000-08:00

Ja varmasti tulee olemaan ihan vilkasta. Sveitsin kämppis Oliver saapui tänään aamulla ja viipyy perjantaihin asti, tässä samalla yritän saada artikkeliani hiottua ja hoidettua hommaan valokuvauksen . Tänään ollaan menossa Ingan luo syömään ihan eteläiseen osaan kaupunkia, ja keskiviikkona meidät on Antin kanssa kutsuttu itsenäisyyspäivän vastaanotolle lähetystöön. Hih, pitkästä aikaa saan hameen päälle ja meikkiä naamaan!

Nyt en ehdi kirjoittaa enempiä. Oliverin nukkuessa aion livahtaa alakertaan suostuttelemaan kanssa-asujia siihen, että täältä voisi ottaa pari kuvaa juttua varten. Saa nähdä kuinka käy.

Bis später!
Elina

You can run but you can´t hide

2006-12-02T01:50:00.000-08:00

Otsikolla viittaan siihen, että täällä joulua ei todella voi paeta. Ei sillä, että haluaisin. Olin vilpittömästi innoissani pari viikkoa sitten nähdessäni ensimmäiset jouluvalot Charlottenburgin puissa sekä hauskannäköiset olkikoristeet lempparikahvila Mannsteinissa. Ja ensimmäisten joulumarkkinoiden näkeminenkin aiheutti riemastusta, meillä Suomessa kun ei sellaisia ihan kauhean suuressa mittakaavassa ole.

Mutta 1. joulukuuta touhu oli jo mennyt ihan överiksi. Koko Berliini on kuorrutettu ties millaisilla neonvaloilla, joulupukeilla, poroilla ja hörhellyksellä. Joulumarkkinoita on joka ikisessä kadunkulmassa ja söpöt puumökit on peitetty jo irvokkuutta lähentelevillä koristeilla, oheen on paiskattu oikein urakalla kaikissa väreissä vilkkuvia törmäilyautoja, karusellejä, maailmanpyöriä...Lapset huutavat hysteerisinä ja joka kojussa myydän samaa krääsää. Apua! Yhden tavaratalon piskuisen kulmakadun jouluvalot pieksivät Aleksin vastaavat massiivisuudellaan 6-0, en edes uskalla ajatella astuvani unter den Lindenille, eli pääkadulle, ilman suojalaseja.

Mutta ei hätää! Kuultiin, että Stadtmittessä on markkinat, jonne maksaa euron sisään, ja jossa on oikeasti kivaa tavaraa ja hyvä fiilis. Ja olihan siellä; taidetta, käsitöitä ja kaikenlaisia herkkuja, live jazz-bändi lavalla, glögiä, kreppejä ja muita herkkuja. Valaistuskin oli vielä inhimillinen ja pahimmat neonvalot loistivat poissaolollaan. Halpaa lystiä se ei ollut, ja me tyydyttiinkin vain katselemaan ja juomaan mukilliset glögiä. Perjantai-iltana tosin oli paikka oli melko nuijalla täyteen lyöty, mutta fiilikseltään hauska.

Miten tuon joulun kanssa kaupungeilla näyttää olevan aina kinkkistä? Olen monesti kotona miettinyt, että miksi ihmeessä Espalle pitää raahata ne kamalat oranssit joulumarkkinateltat, jotka saa Helsingin paraatipaikan näyttämään lähinnä pakolaisleiriltä. Mutta täällä on sanottava, että satsauskin voi mennä tosi pahasti överiksi.

Sää on aivan upea, kylmää ja kirkasta. Ajateltiin mennä tänään Alexanderplazille luistelemaan, sinne on kuulemma avattu puistoon kaupunkiluistinrata.

Elina

2006-11-29T13:53:00.000-08:00

Addikti keinot keksii! Löysin meidän talon alakerrasta yleisen netin, riemastus!

Viimeiset 24 tuntia ovat olleet varsin mielenkiintoisia. Koska gradu on saatettu suht tyydyttävään vaiheeseen, olen kunnostautunut yrittämällä saada kasaan ensimmäistä lehtijuttuani pitkiin pitkiin aikoihin.

Aiheena ovat Friedrichshainin vallatut talot muurin murruttua ja nyt. Aloitin homman eilen houkuttelemalla kanapastan ja suklaan avulla vanhan talonvaltaaja-Jörgin kertomaan menneistä ajoista. Kahden tunnin sessio sai kylmät väreet juoksemaan pitkin selkäpiitä. Että täällä on ihan oikeasti joskus uskottu, että muurin murruttua vanhasta Itä-Saksasta syntyisikin jotain aivan uutta, missä ihmiset eläisivät omavaraisesti irti kommunismista mutta myös kapitalismista. Että täällä sähkö juoksi ja vesi virtasi ilmaiseksi, koska kukaan ei tiennyt kuka moisia hallinnoi. Tai että kokonainen kaupunginosa eli täysin omavaraisesti. Mutta ajat muuttuivat ja enää täällä ei ole vallattuja taloja, vain muutama jäänne, jotka järkkäävät kuka mitäkin pitääkseen menneet ajat mielessä.

Aamulla herättyäni kiiruhdin jäljittämään näitä jäänteitä ja päädyin juttelemaan hirmu kivan ruotsinsuomalaisen Emmin kanssa mielettömään taitelijakommuuniin, hiiviskelemään luvatta seuraavaan anarkisti-kommuuniin jäljittäessäni suomalaista Merviä, katsastamaan ensimmäistä Itä-Berliinin vallattua tehdasta Tachelesia, sekä syömään erään taitelijakommuunin "Volkskucheen", eli kansankeittiöön herkullista vegeruokaa (kyllä, se on mahdollista! Siis herkullinen vegeruoka). Koko päivä on vilissyt uusia ajatuksia, näkymiä ja ihmisiä. Punkkareita, hajoamispisteessä olevia taloja, graffiteja, märkiä villasukkia ja erikoisia ihmisiä.

Kotimatkalla tuli tunne jota en odottanut kaiken tämän jälkeen. Tuli ikävä kotiin. Siihen elämään jonka itse tuntee, jossa tietää miten puhutaan ja ollaan. Jossa on ystäviä ja puhdasta, voi katsoa telkkaria ja mennä sunnuntailounaalle Rajamäkeen.

Hmm. Mutta se on sanottava, että "toimittajan" roolin ottaminen on aika vapauttavaa. Elinana en ikinä hiippailisi kenenkään pihoilla luvatta tai kyselisi ventovierailta tunkeilevia kysymyksiä että "kuinkas kasvatat lapsesi neljänkymmenen ihmisen kanssa?", mutta jutun kirjoittamisen varjolla saa sellaista tehdä. Ja se on aika mielenkiintoista!

Mutta toivottavasti tästä jotain myös tuleekin. Huomenna olisi tarkoitus katsastaa vielä pari taloa ja sitten yrittää saada jotain kasaan ja vielä kaupatuksikin jonnekin.

Vaikeaa päättää kumpi on suurempaa, ikävä kotiin vai haikeus lähteä!
Elina

Netti rikki, ahdistus!

2006-11-28T10:48:00.000-08:00

Näin on päässyt käymään. Yhteyteni ulkomaailmaan on julmasti katkaistu eikä parannusta ole näkyvissä, sillä vika on ilmeisesti mun koneessa, ei talon netissä. Huomasin tuossa kädettömyyteni ilman nettiä, yksi osa gradua oli sähköpostissa, odottelen Sveitsin Oliverin ilmoittavan tänne tulostaan sähköpostissa, en tiedä ulkomaailmasta mitään ilman nettiä, sillä täällä ei lööpeissä juuri kerrota kuin Saksan Nykästen ja Fingerroosien toilailuista, vakavista sanomalehdista en ymmarra mitään. Kotiin ei voi soittaa Skypellä tai höpöttää messengerissä pitkin maailmaa levällään oleville ystäville. Niin, enkä voi kirjoittaa blogia...

Toisaalta tämä voi olla hyväkin. Viimeiset kaksi viikkoa täällä on tehokkaasti käytettävä kaikkeen muuhun kuin kotona ja koneella nyhjäämiseen. Gradu on käytännössä jo tavoitetilassa ja tarkoitus olisi haistella, josko täältä löytyisi hyviä lehtijuttuideoita. Ja nähtäväähän vielä riittää! Kreuzbergin kulttuuritehdas, Riston suosittelema krematorio, Marzhanin megabetonilähiö, holocaust-museo...Myös hyvä keikka, Charlottenburgin kuuluisa new jazz-klubi sekä kunnon konemusabileet on vielä bongaamatta. Eli eiköhän tässä hommaa riitä!

Antti varmaankin kertoo mulle uutiset ja enköhän mä nettiin pääse tarpeeksi Antin luona. Uskoa voimaa, kyllä tästä netittömyydestä selvitään! (Kuulostaako tämä hieman oudolta...?)

Ai niin, pakko vielä kertoa! Söin eilen ja tänään lounasta puistossa! Aurinko paistoi ja istuin nurmikolla graduprintin päällä. Mä olen varmaan vähän mielikuvituksettoman kuuloinen kun jaksan jauhaa tuosta säästä, mutta oikeasti, aurinko on aivan mieletön psyykenlääke!

No niin, nettikahvilaraportointi loppuu tähän.
Elina

Fraulein, saisimmeko lisää kaasua kiitos?

2006-11-27T02:03:00.000-08:00

...On eräs lauseista, joka herätti suurta (häpeällistä) hilpeyttä viettäessämme loistoviikonloppua Akin ja Saaran kanssa. Perjantaina ohjelmassa oli Treptower Park venäläissotilasmuistomerkkeineen, käynti Reichstagissa ihailemassa näköalaa yli Berliinin sekä Kurfrsterdammin shoppailukadun katsastamista. Illalla myöhäinen pitkän pitkä illallinen, josta ei lihaa puuttunut. Jatkettiin yötä vielä läheisessä Fargossa varsin hilpeissä merkeissä. Paikan lähes ainoina asiakkaina kysyttiin tarjoilijalta milloin paikka sulkee. Tarjoilija hymyili ystävällisesti ja kertoi, että sitten kun asiakkaat lähtevät ja pyyhki samalla jo toiveikkaana lähipöytiä tyttöystävän odotellessa baaritiskillä työvuoron loppuista. Suuri virhe kertoa tämä seurueellemme, useamman kerran luvattiin, että ihan kohta lähdetään...Kotimatkakin kuitenkin koitti ja tarjoilijakin pääsi heilan kanssa toivottavasti vielä kotiin. Matkalla kuultiin kadulle musiikkia jostakin ja asiastahan piti ottaa selvää. Berliinissä on paljon klubeja, ja bileitä, jotka ovat piilossa kellareissa ja talojen sisäpihilla. Ehkä löydettäisiin jotain jännää! Hiipparoitiin sisälle erääseen taloon musiikin perässä ja päädyttiin talon vintille. Kyse oli kuitenkin enemmän kotibileistä vintillä kuin klubista. Mutta meidät toivotettiin tervetulleeksi ja päästiin jopa vähän tanssimaankin. Ihan hirveän pitkään ei viivytty, mutta hauskaa että tuli väijyttyä paikkaa!

Seuraavana aamuna nukuttiin pitkään ja aloitettiin iltapäivä syömällä suuren suuri brunssi Friedrichshainissa. Aika herkkua, graavilohta, parmankinkkua, törkeä määrä erilaisia juustoja, sämpylöitä, munia, pannukakkuja, vaahterasiirappia, hedelmiä, marjoja...hintaan olisi kuulunut myös kuohari, mutta me pädyttiin appelsiinimehulinjalle. Siihen nähden hinta ei kuitenkaan ollut paha, 9 euroa, vaikka aamiainen olikin varmasti keskimäärin kalliimmasta päästä. Alkoi jo hämärtää kun brunssi oli vihdoin syöty, ja suunnattiin hissukseen pyörimään Berliinin launtaimarkkinoille sekä pyörähdettiin katsomassa myös alkavaia joulumarkkinoita. Hiljalleen valuttiin pitkin Unter den Lindeniä katsomaan vielä juutalaisten muistomerkkiä. Tuli itse asiassa nähtyä paljon, vaikka tarkoitus oli vain mennä kävelylle.

Illalla herkuteltiin kiviuunipizzalla ja parilla coctaililla. Viihdytettiin itseämme mainioilla Döner-korteilla, joissa kisataan Berliinin Kebap-paikkojen ominaisuuksilla vanhojen autokorttien tapaan. Muut pelaajat pelissä voi piestä esimerkiksi Döner-kioskin lyhyellä etäisyydellä Istanbulin keskustaan (n. 1992,6 km) tai veljesten suurella lukumäärällä. Loistopeli, suuret kiitokset Katille ja Timolle korteista! Ollaan Antin kanssa kahdestaankin otettu erää :)

Niin, ja se "Fraulein, saisimmeko lisää kaasua kiitos" jouduttiin kysymään siinä kortinpeluun ja coctailien ohessa. Istuttiin nimittäin ulkona ja meidän pöydän kaasulämmittimestä loppui löpö. Berliinissä tämä kaasulämmitinkulttuuri kukoistaa ja kadut ovat edelleen täynnä terasseja. Hauskaahan se on, mutta täytyy kyllä sanoa, että ihan halpaa tai järkevää energian käyttöä se ei varmaankaan näillä lämpötiloilla enää ole.

Mentiin suht ajoissa nukkumaan, sillä Saaran ja Akin kone oli jo aamupäivästä. Nopea aamiainen ja hei heit. Oli ihan huippua että kävitte!

Oltiin illalla Antin kanssa vielä katsomassa uutta Bondia. Taattua tavaraa, tosin 45 minuuttia mainoksia sekä 10 minuutin tauko keskellä elokuvaa sai meidät vannomaan että tähän teatteriin ei toiste tulla. Mennään varmaan kuitenkin.

Aki otti paljon hienoja kuvia täältä ja laitan niitä tänne kun taloni vinksahtanut netti taas toimii. Kivaa kun saan kerrankin hyviä otoksia tänne, tuo oma digikameran käsittelytaitoni kun on edelleen vähän turhan ontuva.

Nyt tokavikaa Berliinin maanantaita touhuamaan hyvillä fiiliksillä mainion viikonlopun jälkeen! Gradua ja sellaista ohjelmassa.

Elina

Aurinkoa

2006-11-24T02:00:00.000-08:00

Sää on kuin morsian (ilman mitään ironiaa), auriko paistaa pilvettömältä taivaalta ja lämmintä on +9. Aki ja Saara tuli eilen ja pointsit matkaajille jaksamisesta. Suoraan lentokentältä tulon jälkeen pitkälle lounaalle, sateessa katsomaan taiteilijoiden maalamaan muurin jäänteitä East Side Galleryyn, kolmen tunnin kierrokselle juutalaismuseoon ja vielä dönerin kautta iltaa istumaan Kreuzbergiin, jonne Anttikin ehti duunista liittymään seuraan.

Juutalaismuseo oli piristävä museokokemus, vuonna 2000-rakennettu rakennus, jossa saa katsoa, koskea, avata ja painella nappeja. Kaiken tämän myötä sitten oppii juutalaisten historiasta Saksassa, mikä itsessään ei kyllä ollut kovin piristävää. Lisäpointsit lepäilyyn tarkoitetuista mukavista sohvista. Tällaisten kokemusten myötä perheen kanssa Pariisissa vietetyn syksyn -86 museotraumat alkavat pikkuhiljaa siis parantua. Muistikuvieni mukaan vietin koko kyseisen syksyn istuen epämukavilla jakkaroilla Pariisin loputtomissa museoissa ja kysellen "mennäänkö jo kotiin?".

Nyt ollaan lähdössä Akin ja Saaran kanssa Berliini-kierrokselle. Tuliasina saatiin turkinpippureita, Fazerin joulusuklaata sekä uusin Image, i-h-a-n-a-a.

Nyt tukkaa sukimaan, että päästään lähtemään!
E

Katille kuva

2006-11-22T00:55:00.000-08:00

Antilla oli sohva mukana metsässä. (Kts. Kuvia viikonlopusta + kommentit) Mulla nojatuoli.

Njäh

2006-11-22T00:34:00.000-08:00

Kuten otsikko jo kertoo, ei tällä haavaa Berliinistä ole kerrottavana suuria tarinoita. Päinvastoin. Kolmen euron pastasta löytyi kärpänen, lempparikahvilassa ei saa plugata läppäriä seinään ja oppimismielessä tehty kiitettävien gradujen lueskelu netistä kääntyi pakottavaksi tarpeeksi tuikata tuleen oma aikaansaannos ja muuttaa Etelä-Amerikkaan viljelemään pähkinöitä.

Mutta koska se ei kuulemma käy, jatkan harjoituksia.

Elina

Kuvia viikonlopusta

2006-11-20T09:42:00.000-08:00

Miniloma

2006-11-19T13:01:00.000-08:00

Kuten viikonloppuminiloman henkeen kuuluu, olemme näin sunnuntai-iltana aivan poikki. Mutta kivaa oli!

Kuten jo aiemmin kirjoittelin, olimme päättäneet Antin kanssa, että yhtenä viikonloppuna täällä vietetään laatuaikaa ja lähdetään yhdessä lomailemaan. Tämä viikonloppu oli oikeastaan ainoa mahdollisuus ja kun rahatilanteen heikkous osoitti reissua metsään, täytyi vain toivoa, että sää olisi hyvä, koska marraskuun sade voisi pilata suunnitelmat.

Mutkia ilmestyikin matkaan perjantaina. Antti soitti varatakseen meille huoneen hostellista jonne meidän oli tarkoitus patikoida, mutta toisin kuin nettisivut antoi ymmärtää, hostellin täti ilmoitti, että pulju on viikonlopun kiinni koska sesonki oli ohi. Ääää, se marraskuu... Alkoi suuri majapaikan metsästys, joka osoittautui hankalaksi, koska yöpymiseen olimme budjetoineet 15 euroa per suuri seikkailija. Muut Bernaun paikat olivat hotelleja ja ainut majatalo jonka onnistuimme löytämään ilmoitti tyynesti, että Antti yli kaksikutosena joutuisi maksamaan 40 euroa yö ja mä 30 euroa yö. Ei hyvä. Antti ehdotti telttailua, mutta mä kieltäydyin ehdottomasti. Marraskuinen yö metsässä joka on todennnäköisesti pullollaan ruumiita ja karhuja (vanha metsäneuroosini)oli ehdoton ei. Pienen laskutoimituksen jälkeen tultiin siihen tulokseen, että patikoitaisiin lyhyempi 20 km lenkki ja ajettaisiin illalla junalla takaisin Berliiniin hintaan 2.50€ ja yöpymisen sijaan mentäisiin syömään oikein kunnolla sillä yöpymiseen varatulla rahalla. Leikittäisiin että ollaan hotellissa yötä ja aamulla hypättäisiin Potsdamin junaan katsastamaan ihdoin kaupungin kuuluisa huvila-alue ja linnat.

Ja suunnitelma toimi mainiosti. Lauantai-aamuna kello soi kahdeksalta, ja yhdeltätoista aloitettiin patikointi Buchin pikkukaupungista. Pienen sekoilun ja intensiivisen kartanluvun myötä selvitettiin hienosti 20 kilometrin retki. Ihan hienoinen pettymys oli, että luonnonpuisto oli kuin mitä tahansa Rajamäen metsää, kuvien perusteella olimme odottaneet ruskaista lehtimetsää järvineen ja niittyineen. Mutta tärkeintä oli matkanteko, hyvä seura ja kunnon eväät. Jee! Aurinkokin pilkahteli eikä kastuttu! Tosin viimeiset neljä kilometriä asfalttitietä Bernaun kaupunkiin iltahämärissä painoi jaloissa ja kysyinkin Antilta kymmenen metrin välein "Onks vielä pitkä matka?" Tunnin junamatka Berliiniin meni nuokkuessa ja vaati aika tahdonvoimaa raahautua kuuman suihkun jälkeen ulos syömään. Mutta kun kerran oli meidän loma, niin mehän mentäisiin. Ja kyllä kannatti, lampaankyljysten, kanavartaiden ja coctailien äärellä oli aika kiva fiilis. Käytiin vielä ihanassa chileläis-paikassa juomassa lasit punkkua, lojuttiin ihanissa 50-luvun nojatuoleissa ja fiilisteltiin.

Aamulla nukuttiin raskaat jalat pois ja hypättiin Potsdamin junaan. Ja kyllä kannatti sekin. Potsdam on vanha huvilakaupunki, jossa niin natsipomot kuin DDR:kin johtajat ovat majailleet kaukana tavallisesta kansasta. Järven rannalla oli toinen toistaan hulppeampia huviloita, jotka oli todella näkemisen arvoisia. Käveltiin Babelbergin puistoon ja katsastettiin vanhoja linnoja ja puutarhoja. Ja taas viimeinen kilometri painoi jaloissa...

Kuin tilauksesta vasta illansuussa alkoi se sade joka olisi voinut pilata koko viikonlopun suunnatessamme kahvilaan suklaakakulle ja maitokahville. Todettiin, että oli erittäin onnistunut laatuaikaviikonloppu ja sovittiin että tällaista pitää tehdä ainakin kerran puolessa vuodessa.

Huomenna laitan valokuvia metsästä ja Potsdamista kunhan saan taas kaapelin käsiini. Tarkoituksena on nukkua kunnon yöunet ja huomenna taas kirjoittaa gradua ihan hulluna, työpäiviä mulla jäljellä enää kahdeksan ennen kuin paperi pitää lähettää seminaarilaisille 3.12. Noh, deadlinet ovat vaan hyväksi, ei siitä muuten mitään tulisi, hommaa on vielä paljon. Torstaina tulee Aki ja Saara ja sitä seuraavan viikonloppuna Sveitsin kämppikset Philip ja Oliver. Huippua! Sitten alkaakin jo melkein kotimatka, pitäisi kai ostaa lentoliput...

Polven jomotuksesta huolimatta erittäin tyytyväisenä,
Elina

La vie est belle, mutta mitä se on saksaksi?

2006-11-16T06:21:00.000-08:00

Voitteko uskoa, kävin äsken lounaalla ja söin ulkona. Siis ulkona ulkona kadulla. Marraskuussa. Ihanaa.Täällä on jo pari päivää ollut lähes 10 astetta lämmintä ja pilvetön taivas, en kyllä tiedä kuinka normaalia se on. Mutta istuskellessani siinä kadun kulmassa, mun suosikkipaikassa, joka on sellainen vanhaan apteekkiin tehty kiva pieni paikka, 2.90€ maksava herkkusieni- kanapasta edessäni, että on aika kivaa. Kävin siellä eilenkin syömässä ja otin gradupaperit mukaan, join milchkaffeeta jälkkäriksi ja tykkäsin vaan elostani.

Viikonloppuna ollaan lähdössä Antin kanssa meidän suurelle viikonloppureissulle. (Kylläpäs tuleekin käytettyä näitä suurellisia adjektiiveja). Päätettiin, että kun kerran täällä ollaan, niin ainakin yhtenä viikonloppuna lähdetään jonnekin. Haaveiltiin erityisesti Kakovasta, mutta rahatilanteen heiketessä se vaihtui Dresdeniin ja kassavirtojen edelleen heikennyttyä ollaan menossa...tsdaa, metsään! Aiotaan lähteä Berliinistä pohjoiseen sijaitsevaan luonnonpuistoon patikoimaan. Siellä pitäisi olla sellainen pitkä reitti jonkun kauniin järven ympäri, jonne suunnataan ja tarkoitus on yöpyä reitin varrella olevassa retkeilymajassa. Vaikka olisi toki ollut kiva katsastaa muitakin kaupunkeja, on tää lopulta aika hauska vaihtoehto. Berliinissä olo kun käy jo itsessään ihan kaupunkilomasta, joten ihan kivaa tehdä jotain tällaista. Voi kun sää nyt jatkuisi hyvänä!

E

Fraulein X

2006-11-15T02:30:00.000-08:00

Olen ehkä maininnut, että Antilla on neljä kämppistä, joista kolme on naisia. Kaikki ovat oikein kivoja, mutta yksi näistä, kutsuttakoon häntä tässä nyt vaikka Fraulein X:ksi on aiheuttanut mulle muutamia tilanteita joissa on kahvi niinsanotusti mennyt väärään kurkkuun. Fraulein X on mielettömän kaunis, sellainen puhdaspiirteinen elovenatyttö, (arjalainen kun ei taida olla poliittisesti kauhean korrekti ilmaus) selkeästi vähän varakkaammasta perheestä. Ja voin sanoa, että pidän vilpittömästi Fraulein X:stä, joka on osoittautunut todella sydämelliseksi tyypiksi. Tosin Fraulein X:ää näkyy täällä todella vähän ja siksi ollaankin juteltu ihan vain muutama kerta, mutta joka kerta mulla menee kieli solmuun, koska selkeästi Fraulein X ei turhia murehdi small talkin kultaisista säännöistä. Antakaas kun kerron:

Kohtaaminen nro1, ensimmäinen kunnollinen keskustelu minun ja Fraulein X:n välillä, haemme pizzaa läheisestä turkkilaispaikasta. Höpöttelemme ja kyselemme tyypillisiä ensi keskustelun asioita, puhe kääntyy poikaystäviin.

Elina: So does your boyfriend come often here from Köln?
Fraulein X: Well, actually not at the moment, he keeps calling me a slut without any reason and I think it´s not nice.
Elina: Err, ööö, yeah, no it´s not nice at all...

Kotimatkalla pizzojen kanssa

Elina: So do you have any brothers or sisters?
Fraulein X: Yes, I have a big sister, but I don´t get along with her. She was only interested in her looks but all the suddenly turned into a hippie, started taking drugs and married a guy from Mexico.
Elina: Aah, errr, ööö...that´s interesting...Soooo have you been to Mexico often?

Kohtaaminen 2. kävelemme yhtä matkaa kotiin:

Elina: Aa, so you grew up in this same area where you now live! Are there lots of your friends who you went to school with still living in this area? Must be nice if you get to see them often!
Fraulein X: Well, actually I wasn´t very good at school and I didn´t have any friends.
Elina: Aah, err...That´s not nice...

Kohtaaminen 3. kävelemme opiskelijabileisiin, juttelemme kevyesti opiskelijavaihdoista.
Elina: But that´s very nice if you have relatives in Argentina. I´m sure that would be an interesting place to spend one year. So do you have argentinian blood in you or are the relatives there from Germany?
Fraulein X: They are german, their father was a nazi so they left the country after the world war to hide there.
Elina: Aah, err, well...Sooo...have you been there many times?

Opiskelijabileissä, Fraulein X vetää juhlien parhaimman näköisiä miehiä puoleensa kuin kärpäspaperi, ilman että tytön tarvitsee tehdä elettäkään. Fraulen X tulee juttelemasta yhden tapauksen luota.
Elina: He looked very cute!
Fraulein X: Well, they are going to a very good club, so I just stick around with them so I get in there and then I´ll drop him.
Elina: Ahhh, err, that sounds like a plan!

Mutta vaikka keskusteluista voisi muuta päätellä, toistan vielä, että Fraulein X on musta yksi kivoimmista tyypeistä jonka olen täällä tavannut, jotenkin hirveän vilpitön ja juttua riittä aina, mikä ei ole ollenkaan itsestäänselvyys saksalaisten kanssa. Ehkä kun tavataan neljännen kerran voin jo unohtaa nolon mutisemisen. Jos Fraulein X:llä ei ole ongelmaa kertoa typerästä poikaystvästä tai suvun natseista puolitutuille, niin mikäs siinä. Ainakaan mimmi ei ole mikään teeskentelijä...

:)Elina

Itä-Berliinin kaduilla

2006-11-13T13:28:00.000-08:00

Suuren ja mahtavan graduprojektin ilta

2006-11-13T12:50:00.000-08:00

Sainpas itseni temmottua gradun pariin ja teinkin hommia ihan kiitettävästi. Lopetin vasta juuri ennen kahdeksaa, jolloin talossa alkaa plenum, eli kommuunin joka maanantainen kokous. Puolitoista tuntia kokouksessa josta en ymmärrä sanaakaan ei ollut juuri se mitä kaipasin sillä hetkellä, etenkin kun siellä taas selvästi muistaa mistä laiskat kieltenopiskelijat jää paitsi -kaikesta kivasta.

Tässä kommuunissa on hirveästi kivanoloisia ihmisiä, kauheasti pieniä tapahtumia ja mielenkiintoisia juttuja. Mutta että siihen kaikkeen ja Berliiniin ihan tosissaan pääsisi kiinni, pitäisi, jälleen kerran, puhua sitä pirun saksaa. Tulen englannilla mainiosti toimeen kaikkien kanssa kahdenkesken. Mutta heti kun on enemmän porukkaa, mua itseä vaivaa jos vain mun takia puhutaan englantia, ja tietenkään englanniksi tässä talossa ei mitään leffailtoja tai tomaatinistuttajaisia pidetä.

Noh, se että kahdenkesken sentään tulee juteltua ihmisten kanssa on kivaa, lohduttaudun sillä. Juttelin tänään Jörgin kanssa tonnikalapastan ohessa miten se päätyi valtaamaan taloja, Jörg on nimittäin asunut tässä talosta alusta lähtien ja on yksi talon veteraaneista, lähempänä neljääkymppiä. "Hyvät bileet" oli vastaus. Jörg kertoi, että Berliinissä oli mieletön meno muurin murruttua. Jörg valaisi mua ajatuksella, jonka mukaan aina kun systeemi murtuu, ihan varmasti pian seuraava systeemi ja jonkun taas valta alkaa. Mutta siinä välissä, kun kukaan ei tiedä mitä tapahtuu on hetki vapautta ja tilaa. Muurin murtumisen jälkeen oli kuulemma juuri sellainen hetki. Ja siksi ne hyvät bileet. Kuulemma nyt Berliinissä on aivan toisenlaista ja meidän talon on enää yksi harvoista sen ajan jäänteistä. Vau. Tosin ei täälläkään meno varmaan ihan entisenlaista ole, kun puolet porukasta on aina talokokouksessa itkuhälytin mukanaan...

Jörgin kanssa tuli myös puhetta Sveitsistä ja Jörg kertoi innostuneena että Sveitsissä on itse asiassa erittäin aktiivinen anarkistikulttuuri. Ihmettelin asiaa Jörgille, sikäli kun itse olin kuvitellut, anarkiaa Sveitsissä edustaisi lähinnä puolenyön jälkeen auki oleva pikaruokapaikka. Mutta Jörg oli vakuuttunut asiasta ja sanoi sveitsiläisen anarkistiliikkeen olevan erittäin hyvin järjestäytynyt. Heh, mikä yllätys, voisiko minkään muun maalaisia anarkisteja kuvailla hyvin järjestäytyneiksi?

Voisinkohan tienata elantoni vuokraamalla palveluitani epätoivoisille yläasteen kieltenopettajille jotka tarvitsevat elävän esimerkin siitä mitä tapahtuu kun lintsaa saksantunnilta?

Elina

Suuri ja mahtava graduprojekti

2006-11-13T02:43:00.000-08:00

Kuten jo aiemmin kerroin, tänään maanantaina olisi alkava suuri ja mahtava graduprojektin grande finale. Kun pitää olla jotain näytettävää joulukuussa siellä seminaarissa...Pidin viime viikona taukoa, eilen siivosin kirjoituspöydän, asettelin paperit tietokoneen viereen ja tein valmiiksi oikeat word-asettelut. Menin ajoissa nukkumaan, jotta kun maanantai-aamu koettaisi olisin tikkana pystyssä aloittamassa suurta projektia.

Tänään avasin silmäni ja olo oli mitä mainioin, selvästi hyvin nukuttu yö takana. Ei, nyt ei jäädä sänkyyn lojumaan, vaan reippaasti ylös, tsop tsop. Tyytyväisenä itseeni loikkasin sängystä ja vilkaisen kännykkän kelloa; 11.30. Siis mitä? Sen piti olla 8.30.

***34hfgdacb***

Äää. Eli sitä suuremmalla syyllä, tsop tsop hommiin.
E

Marraskuinen sunnuntai

2006-11-12T07:55:00.000-08:00

Tultiin juuri takaisin sunnuntai-retkeltä Tiergartenista, eli Berliinin suurimmasta puistosta. Ihan loistoiltapäivä! Oli juuri sellainen marraskuun sää, jolloin pilvet vilistää taivaalla matalalla ja välillä jostakin kajastaa aavistus loppusyksyn iltapäivän kalvakkaa valoa. Olen jo aiemmin hehkuttanut paikallisia puistoja useaankin otteeseen, enkä voi muuta kuin edelleen jatkaa! Puissa on edelleenkin lehtiä, vaikka suurin osa on jo märkinä maassa ja lampien pinnassa, ruohikko on syksyisen kosteaa ja taivaalla lentää mustia lintuparvia. Ihan mielettömän kaunista.

Lisäksi Tiergarten on niin iso, että sieltä löytyy jatkuvasti toinen toistaan kivemman näköisiä nurmikenttiä, pieniä lampia, piilotettuja koristeellisia siltoja tai hiljaisia puistonpenkkejä. Tällä kertaa heti puistoon tultaessa löydettiin pienen puistokäytävän varrelta katulyhtynäyttely, jossa oli esillä vanhoja katulyhtyjä vanhoista Saksan kaupungeista. Lisäksi löydettiin syrjäinen leikkipuisto jossa oli mahtava trampoliini sekä myöhemmin puiston täydellisin kiipeilypuu. Ei tosin uskaltauduttu kuin alaoksille joka oli hyvä juttu ottaen huomioon että mun alastulo oli kaukana notkeasta ja sulavasta.

Eiliset opiskelijabileet todisti, että opiskelijabileet ova samanlaisia kaikkialla. Paljon villapaitoja, halpaa olutta, opiskelijabändi sekä selkeästi fiilis että kaikki tuntee kaikki (paitsi me tietenkään tällä kertaa ei juuri ketään...). Ei oltu hirveän myöhään, muttahauskaa oli käydä. Pääsin myös treenailemaan ranskaa ja törmättiin pariin suomalaiseenkin.

Nyt päikkäreille, huomenna alkaa suuri gradu-siedettävään-vaiheeseen projekti jonka arvioitu kestoaika on noin kolme viikkoa.

Elina

Berliiniä sieltä ja täältä

2006-11-11T09:20:00.000-08:00

Viime viikon aikana tuli myös sommattua yleisestikin Berliiniä ristiin ja rastiin, mikä on aika hyvä juttu. Pinta-alaltaan kaupunki on nimittäin yhdeksän kertaa Pariisin kokoinen vaikka porukkaa onkin melkein kolme kertaa vähemmän. Koon puolesta kaupungissa siis riittää lääniä tutkittavaksi. Yleisesti olen huomannut, että hirveän helposti sitä kangistuu kaavoihinsa ja huomaa pyörivänsä vain omassa kaupunginosassaan, samoissa kahviloissa, kaupoissa ja baareissa tai muuten jo tunneuissa paikoissa.

Viime viikolla tuli kuitenkin liikuttua vähän enemmän. Saksanopettajani Florin kanssa on sovittu, että mä keksin kerran viikossa meille jonkun paikan jossa käydään ja samalla sitten jutskataan saksaa. Kuulin eräältä tutultani, että tääällä on hieno kasvitieteellinen puutarha, ja käytiin keskiviikkona pyörimässä siellä. Kasvitieteelliset puutarhat näyttävät kai samoilta kaikkialla, mutta plussaa tuli upeasta marraskuun päivästä, lämmintä oli n. +8 ja aurinkoi paistoi kirkkaasti. Lisäksi paikka sijaitsi ihan etelä-Berliinissä, jossa ei koskaan tule käytyä. Tutkin vähän paikkoja ennen Florin tuloa, olo oli vähän kuin olisi heitetty johonkin idylliseen pikkuakaupunki-elokuvaan, leipomoita, kauniita puiden reunustamia katuja ja sen sellaista.

Perjantai-aamuna berliiniläinen ystäväni Inga puolestaan ehdotti aamiasta Schönebergissä. Hyvä! Sielläkään ei nimttäin koskaan tule käytyä, olin kuullut että paikka on kiva, ei niin hip ja pop kuin Prenzlauerberg tai Friedrichshain, mutta erityisesti kuuluisa homobaareistaan. Aamu kymmeneltä jäivät ne paikat katsastamatta, mutta kahvila johon mentiin aamiaiselle oli aivan mainio! Sisään mentäessä näytti aivan tavalliselta kahvilalta, mutta peremmältä löytyi valtava huone, jota reunustivat kirjahyllyt ja joka paikassa oli kirppiksiltä haalittuja sohvaryhmiä nojatuoleineen. Ihanaa! Lisäksi paikka oli ihan selkeästi ehty ihan vain mukavaksi. Kahvilasta nimittäin puuttui sellainen esim. Prenzlauerbergin vastaaville paikoille ominainen itsetietoisuus trendikkyys. Ruokalistat oli vähän nuhjuisia eikä missän näkynyt Macin kanssa puuhaavia lökäpöksyjä. Hauska kokemus ja kiva että tuli sommattua muuallakin kuin tutuissa paikoissa.

Lauantai-ilta on aluillaan ja aloitetaan laittelemaan ruokaa. Jauhelihakastiketta ja spagettia, miten se onkin aina niin hyvää? Illalla lähdetään Antin kämppisten mukaan katsastamaan miltä näyttää täkäläiset opiskelijabileet.

Elina

Poikkeuksellista aktiivisuutta

2006-11-10T04:23:00.000-08:00

Eilinen päivä oli poikkeuksellisen valveutunut ja aktiivinen ja mulla on kutina että tästä tulee kaikkien blogisääntöjen vastainen piiiitkän pitkä teksti. Noh, niin se on sitten nähtävä.

Nousin jo aamulla ajoissa Antin kanssa yhtä aikaa lähteäkseni pojan mukaan Humboldtin yliopistolle, jossa oli puhumassa avoimella luennolla Ranskan entinen presidentti Valery Giscard d´Estagne teemasta "Peut-on creer un patriotisme européenne?" Eli voidaanko luoda patrioottista Eurooppaa. Antti oli paikalla duunin puolesta kirjoittamassa ylös mitä sedällä oli sanottavaa ja mä menin paikalle ihan silkasta mielenkiinnosta. (Kuulostanko kummalliselta?) d´Estagne oli nimittäin myös EU.n perustuslakia sorvanneen konventin puheenjohtaja ja mun gradu liippailee kyseisen konventin tuotoksia. Kolme huomiota aiheesta

1) Oli ihan huippua huomata että vihdoin vuosien hikoilu ranskan kanssa on tuottanut tulosta ja olen hävyttömän iloinen siitä, että vihdoin on englannin lisäksi toinenkin vieras kieli jota ymmärrän ja jolla kykenen sanomaan muutakin kuin nimeni ja mitä opiskelen. Vaivaiset 11 vuottahan siinä vain menikin....

2)Show oli tosi miehinen ja vanha. Ennen presidenttiä puheenvuoroja piti muutama muukin, sarjaa kuusikymppinen valkoinen akateeminen mies. Ei niin että niissä olisi jotain vikaa sinänsä ollut, mutta on se kumma että ikinä ei tämäntyylisissä tilaisuuksissa vahingossakaan ole yhtään naista äänessä. Lisäksi kun tuli kysymysten aika, niitä esitti vain miespuoliset opiskelijat. Vihoviimeisen kysymyksen kysyi nuori nainen ja aloitti sanoilla "J´ai seulement une petit question..."Eli minulla on vain pieni kysymys. Kaiken lisäksi tämä kysymys oli tiukka ulko- ja turvallisuuspoliittinen kysymys, eikä mikään pieni. Kysymystä seurasi pönäkkä remakka "aai, finalement une question feminine, he he" ja kylläkin ihan asiallinen vastaus. Huoh. Eihän se tietenkään ole miesten vika jos naiset on hiljaa eikä kysy kysymyksiä. Mutta mistä se johtuu? Että fiksu nainen sanoo kysymystään pieneksi ja se on koko tilaisuuden ainoa nainen joka sanoo jotain?

3) Viitaten kahteen edelliseen; enpä kysynyt minäkään mitään. Ja että vaikka olenkin tyytyväinen ranskantaidon edistymiseen, sai kysymyksen esittäminen kielellä joka on kuitenkin selkeästi englantia vajaampi, 150 ihmisen edessä mikrofoniin Ranskan entiselle presidentille polvet tutisemaan. Ei auta.

Tilaisuuden jälkeen tarjolla oli coctailsyötävää. Hauskan näköistä kun lauma nälkäisiä opiskelijoita ryysää tarjoilijan luota toiselle, ettei näytä siltä että rohmuaa. Tunnustan myös...

Eilen 9.11 oli myös Berliinin murin murtumisen vuosipäivä ja JEF järjesti eilen 20 Euroopan pääkaupungissa mielenilmauksia nykyista EU:n viisumikäytäntöä vastaan. EU on nimittäin tuplannut viisumimaksut, ja viikon oleskelu esim makedonialaiselle meidän ikäiselle opiskelijalle voi maksaa lentolippujen päälle 400 euroa. Eli 400 euroa ihan siitä ilosta että saa ylittää rajan ja viettää rajan toisella puolen 7 päivää. Kyseinen maksu ei varasti pysäytä rikollisia tai haittaa bisnestyyppejä, vaan vaikuttaa juuri nuoriin kaikkein eniten ja tekee matkustamisesta vain todella rikkaiden etuoikeuden. Itse sitä on tosi vaikeaa tajuta kun ovet on auki minne vaan. "Meniskö pitkäks viikonlopuks Barcelonaan tai asuisko syksyn Berliinissä...?" Ei todellakaan ole yhtä helppoa EU:n ulkopuolella oleville ja eläville meidän ikäisille.
Lisäksi viisumit usein evätään pari päivää ennen matkaa ja monet joutuu matkustamaan toiseen maahan saadakseen ihan vaan turistiviisumin kolmanteen maahan. Älytöntä!

No niin, Berliinissä Brandemburgin portilla oli myös tällainen mielenilmaus ja ajattelin hipsiä katsomaan mitä tapahtuu. Paikalla oli ehkä 8 tyyppiä, joten ei ehkä ihan massatapahtuma...Mutta löysin tosi hauskoja berliiniläisiä joiden kanssa juttu luisti ja autoin kiinnittämään lappuja leikkimuuriin jota oli tarkoitus näyttää ohikulkijoille. Kauheassa tuulessa kyhääminen oli hankalaa ja saatiin juuri hökötys pystyyn ja kolme valokuvaa otettua kun taivas repesi ja rakeita hillitön raekuuro. Kamat kasaan ja kahvilaan!

Illalla olin vielä Outin, joka on siis berliiniläistynyt vanha opiskelukaverini, katsomassa Marie Antoinettea. Tykkäsin kyllä ja oli visuaalisesti ihan mieletöntä katsoa Sofia Coppolan näkemystä Versaillesin elämästä joka oli lähinnä leivoksilla, shamppanjalla, puvuilla, kengillä, väreillä, kullalla ja krumeluureilla mässäilyä. Huh!

En voi olla sanomatta (tämä menee ehkä jo jeesustelun puolelle) mutta leffassa se hillitön tuhlaaminen, juhliminen ja hovin turhuuksilla elostelu samalla kun kansa näki nälkää kaduilla herätti jonkun mielleyhtymän tähän päivään. Melkein joka päivä on nyt uutisia siitä, kuinka maapallon kantokyky heikentyy nykymenolla ja samalla elintasoero on aivan mieletön pohjoisen ja etelän välillä. Eurooppa ja Pohjois-Amerikka jonne hyvinvointi ja kulutus keskittyy on niin kärpäsenkakan kokoisia alueita maailmankartalla katsottuna, jonka valtavalla eteläpuolella 35 000 ihmistä kuolee päivittäin pelkästään köyhyydestä johtuviin syihin. Eilen Hesari kertoi että kohta ympäri maailmaa rannikkokaupungit tulee hukkumaan tulviin. Ja silti vaan pitää saada lisää vaatteita ja parempia autoja. Jotka on meille ihan itsestäänselviä juttuja, mutta katsotaanko sitä menoa sadan vuoden päästä samoin kuin nyt kauhistellaan Versaillesin elostelua? Sitä kun toiset eli niiiiin yletöntä elämää ja toisilla ei ollut yhtään mitään.

Päivän jeesustelut hoidettu, etenkin kun itse haaveilen ihanasta mekosta jonka juuri näin...Huokaus.

Kurkku on kipeä, ensimmäinen flunssanpoikanen tällä reissulla tarttui kai eilisestä ulkona seisoskelusta. Ostin saksalaisia Strepsilsejä joiden pitäisi puuduttaa kurkkua, mutta sen sijaan mulla on kieli puutunut. Ymhh. Taidan siirtyä teehen.

Elina

Huonompi ihminen, huokaus

2006-11-07T05:26:00.000-08:00

Kun vielä perjantaina tunsin itseni paremmaksi ihmiseksi nyt tunnen itseni lähinnä rähjäiseksi. Viikonloppu oli kyllä erittäin hauska, mutta myös vähäuninen. Taas noin niinkuin viini virtasi ja laulu raikasi (kyllä, konkreetisesti. Opetin JEF:in itsehäpäisybiisiä Riinalle ja Antille kotimatkalla. Lauletaan EU:sta Breakfast at Tiffany´sin melodiaan, hurmaavaa eikös?)

Perjantaina tapasin siis maailmanpelastaja-Matteota ja oli kyllä hauskaa nähdä! Tosin se perjantain teema "parempi ihminen" lähti jo heti laskuun kuunnellessani kuinka Matteo oli pelastanut Panamaa hurrikaanilta sekä pyörittänyt sairaalaa Afrikassa Sierra Leonessa. Tietenkin Matteo oli kävellyt Eurooppaan Sierra Leonesta ja liftannut muun muassa Saharassa, kuinkas muuten! Voisin mainita että tässä vaiheessa omalta osaltani myös teema "jännempi ihminen" lähti niin ikään laskuun...

Joka tapauksessa, ilta oli hauska ja päädyimme lopulta Antin, Matteon ja Linnean kanssa juomaan coctaileja Kreuzbergiin, sillä aikomallemme keikalle liput maksoivat 16 euroa joka sai meidät ääntymään vikkelään ovelta. Oikeasti, Berliinissä ei mikään maksa 16 euroa!

Seuraavana aamuna tuli Riina ja vietettiin leppoisaa laatuaikaa pyörien kaupungilla, syöden, juoden ja kahvitellen. Ja se viini- ja lauluhomma kanssa. Päätimme myös kirjoittaa kirjan joka ainakin viime yönä kahden maissa alakerran kneipessä kuulosti hyvältä idealta sekä avata nettikaupan jonka varasto sijaitsee meidän autotallissa. Rikas isosisko antoi minun myös ystävällisesti valita haluanko farkut vai pihvin. Otin pihvin. Oli hulvattoman hauskaa, isosiskojen säännölliset vierailut pitäisi tehdä lakisääteiseksi!

Lopuksi vielä anekdootti Berliinin turistitoimistosta jossa yritin ottaa selvää mun ja Antin suunnittelemasta vaellusreissusta joka haaveillaan tekevämme parin viikon kuluttua.

Elina: Hi, I would like to know about options on how to go to the countryside to hike etc. from Berlin. I´ve understood there is a national park in the surroundings?

Mädchen: No there is not

Elina: Errr... could you maybe give some information about the other options then...?

Mädchen: You have to buy a guidebook.

Elina: Well thank you, bye ( yritin kuulostaa kiukkuiselta)

Mädchen: You´re welcome (että oikein ole hyvä!)

Parempi ihminen

2006-11-03T06:13:00.000-08:00

Tunnen itseni taas paremmaksi ihmiseksi! Tämä johtuu siitä, että näin 1,5 kuukauden jälkeen sain itseni vihdoinkin aloittamaan saksan opiskelun. Ihmeitähän tässä ajassa ei varmaan tehdä, mutta jotain kuitenkin. Opettajana toimii mun saksalaisen ystävän Jessikan sisko Flo, joka vaikuttaa erittäin symppikseltä ja pitkäpinnaiselta. Päätettiin että tavataan kerran viikossa, tehdään jotain kivaa ja harjoitellaan ihan vaan puhumista. Eli tyyliin mennään näyttelyyn ja mä kerron sujuvasti saksaksi ajatuksiani nykytaiteesta ja postmodernin subjekteista;-)

Olin eilen pitkästä aikaa Friedrichshainissa päiväsaikaan liikenteessä (ollaan täällä pyöritty enemmän ilta-aikaan) ja kiertelin vähän aiemmin tuntemattomia kulmia. Ja voi vitsi miten monta ihanaa kahvilaa ja vaateliikettä mä löysin! Kaupat tosin ei olleet mitään halpoja, sellaisia übertrendikkäitä nuorten suunnittelijoiden liikkeitä, kallista second hand-kamaa jne. Mutta ihan jo kiertely oli tosi kivaa vaikkei mitään ostaisikaan, sillä liikkeet oli sisustettu tosi viihtyisästi ja kekseliäästi.

Iltapäivällä menin ensimmäistä kertaa läppärin kanssa kirjoittamaan gradua kahvilaan, ja täytyy sanoa, että ei ollut ollenkaan hullumpi idea. Aiemmin olen vaan lukenut kahvilassa ja kirjoittanut kotona, mutta oli selvästi tehokkaampaa touhua kahvilassa kun en voinut surffata netissä samaan aikaan. Lisäksi oli aika hauskaa kirjoittaa kynttilänvalossa ison maitokahvin kera, kun ulkona oli kylmä kuin Siperiassa (saksalaisten mukaan) ja paikka aivan ihana tummine lautalattioineen ja paksuine puupöytineen.

Viikonloppu vaikuttaa aika lupaavalta, söin äsken suuren kimppalounaan kämppisten kanssa (kaksi juuri tullut intiasta ja nähneet Dalai Laman!), parin tunnin päästä näen vanhan JEF-kaverin Matteon joka on saapunut Berliiniin pelastamasta maailmaa etelä-Amerikasta ja Afrikasta (ja joka muuten on ihan Brad Pittin näköinen), sitten olisi tarkoitus lähteä kaupungille Antin ja lähetystön uuden harjoittelijan Linnean kanssa, yritetään mennä kuuntelemaan jotain bändiä. Lisäksi eräs tuttu Suomesta on käymässä töiden puolesta ja voi olla että piipahdetaan yhdellä siinä seurueessa. Huomenna aamulla tulee Riina, joten tiedossa lisää hengailua ja sosiaalista käyttäytymista.

Bis später,
Elina

Syksy Berliini-Ateena

2006-11-02T05:49:00.000-08:00

RJGw4iopyja54oäuijqhäpf*******

2006-11-01T13:57:00.000-08:00

Äääärsssssssssssyttttyssssssssssss!!!! Yritin ladata tänne kuvia, koska tämä alkaa olla harvinaisen harmaa blogi ja tämä typerä bloggeri vaan huutelee että "Tiedosto on tyhjä." Miten niin tyhjä?! Siellähän ne kuvat ovat Elinan kansiossa kuvatiedostosissa prr*******le. Mulla olisi kerrankin ollut jotain muuta näytettävää kuin se että seison wursti suussa jossain kojulla, mutta kun ei niin ei...Yäh. Noh, ehkä lasken kymmeneen ja yritän huomenna uudestaan. Yritys hyvä kymmenen oli laittaa kuvia sekä Ateenan että Berliinin lokakuusta.

Mietin tuossa S-bahnissa istuessani mitä kaikkea kertoisin pitkästä aikaa, mutta nyt mietin vain "tiedosto tyhjä*tiedosto tyhjä*tiedosto tyhjä*tiedosto tyhjä" Zen. Keskity.12345678910. Syvä hengitys.

Mutta yhden asian siitä muistan! Että tänne on oikeasti tullut syksy ja että täällä on ihan pirun kylmä! Ennen Ateenaan lähtöä oli vielä sellainen muka-syksy, jolloin ihmiset pukeutuivat ihaniin villapaitoihin ja värikkäisiin kaulahuiveihin, koska eivät malttaneet enää odottaa uusien syysvaateostosten päällepukemista. Muka-syksy on ohi ja ihanista villapaidoista ei näy sateenvarjojen alta enää vilaustakaan ja pipo vedetään tiukasti päähän välittämättä onko tukka hyvin.

Tähän hengenvetoon esittäisin protestin talviaikaan siirtymisestä. Miksi ihmeessä pitää pimeällä vielä siirtää kelloa niin, että se pimeä tulee vieläkin aiemmin? Tämän johdosta myös vuorokausirytmini on sekaisin. Olen tähän asti noussut yhdeksältä ja ollut jo reippaasti kymmeneltä gradun kimpussa, nyt en saa silmiä auki ennen kymmentä mikä tarkoittaa että gradun kanssa aloitan vasta yhdeltätoista. Ja kun siihen aikaan aloittaa tuntee itsensä yhteiskunnasta täysin syrjäytyneeksi laiskiaiseksi.

Ja kyllä, täälläkin tulee pimeää viideltä. Oli hassua huomata tänään viiden jälkeen S-bahnissa, että on ihan sama onko sateisena marraskuun päivänä Helsingissä vai Berliinissä julkisissa kulkuvälineissä; kummassakin haisee märille vaatteille, ihmisillä roikkuu kalpeassa naamassa silmäpussit eikä kukaan puhu.

Pelastus on onneksi täällä kaikki ihanat kahvilat ja baarit joissa palaa kynttilät pöydillä ja joihin voi mennä fiilistelemään punaviinilasin tai kaakaon ääreen. Siellä ne silmäpussitkin pysyy piilossa hämyisässä valossa.

Elina

Kumarrus kommuunijääkaapille

2006-10-29T13:10:00.000-08:00

Hippitalon jaettu jääkaappi on paras keksintö sitten pyörän! Ihanaa tulla kotiin rahjustamasta reissusta, vaihtaa verkkarit jalkaan ja löytää jääkaapista pelkän valon sijaan kaikkia terveellisiä hyvyyksiä. Eläköön kommuunielämä!

Nyt väsyttää, Ateenan kone oli vähän myöhässä ja onnistuin myös kämmimään lentokenttäjunan kanssa. Ja just olin jo miettinyt että vähänkö hauskaa kun osaa jo kulkea täällä niiiiiin sujuvasti. Kissanviikset.

Nyt nukuttaa, öitä siis!
Elina

Puistovertailua

2006-10-26T04:18:00.000-07:00

Eilen aloitin poikkeuksellisesti aamun menemällä puistoon täällä idässä Friedrichshainissa. Yleensä käyn puistoilemassa Antin luona ihanall Liechtenseellä, josta olenkin jo kirjoittanut, se kun on muutaman askeleen päässä Antin kämpältä. Mun luona sen sijaan ei ihan vieressä ole mitään ja lähin taitaa olla Treptower Park, jonne on mentävä kaksi asemaa Ring-bahnilla, eli lähijunalla.

Mutta kyllä kannatti! Oli puoliaurinkoinen syysaamu, villapaita päällä ja puistossa ihan mahtava ruska. Punaista, keltaista, ruskeaa ja vielä aavistus vihreää. Jostain syystä tykkään aivan valtavasti lehtipuista, kuten tammista, pyökeistä ja lehmuksista joita täällä on puistot pullollaan.

Treptower Park on taas ihan erilainen kuin Liechtensee, taas huomaa idän ja lännen eron. Siinä missä Liechtenseen yllä leijuu sellainen porvarillinen charmi ja rauha, on Treptower Park rosoisempi mutta ehkä eläväisempi. Viikonloppuisin puistossa on paljon lapsiperheitä, leijoja lennätetään ja isomahaiset sedät istuvat muovituolessa kojujen edessä wurstilla ja oluella. Puisto on joen rannalla ja rantatien viereen on ankkuroitu asuntoveneitä. Kolusin eilen puiston eri kolkkia, ja löysin pienen saaren, josta löytyi terassi joka mainosti "psykedeelisiä sunnuntaipäiviä", harmillista että ne näyttivät loppuneen viime sunnuntaihin, hmph. Olisi ehdottomasti pitänyt tulla katsastamaan.

Treptower Parkista löytyy myös yksi mun mielestä Berliinin must-see paikoista, nimittäin neuvostosotilaiden muistomerkki. Sitä ei ilmeisesti löydy matkaoppaissa, mutta on ehdottomasti näkemisen arvoinen. Kyse on mittasuhteiltaan aivan järjettömästä monumentista, joka on rakennettu puistoksi. Monumenttia ei oikein pysty kuvailemaan eikä siitä kannata ottaa kuvaa, koska ainakaan mun kameralla ja taidoilla perspektiivi ja mittasuhteet eivät tulisi oikein. Mutta ken tänne tulee niin se kannattaa oikeasti käydä katsomassa, lupaan ettei kyse ole jostakin mitättömästä pikkupatsaasta, mitä muistomerkit yleensä ovat. Tai ainakin multa pääsi "ohhoh" astuessani paikalle.

Harmittaa, ettei ollut kameraa mukana, olisin saanut niin kivoja kuvia ruskasta blogin piristykseksi. Laitan pian, toivottavasti lehdet pysyy vielä hetken puissa.

Tunnin päästä lähden lentokentälle ja Ateenaan JEF:in hommiin viikonlopuksi, jee! Eli ensi viikkoon!
Elina

Addiktin huomioita

2006-10-24T13:43:00.000-07:00

Huomaan, että paljon vapaa-aikaa omaavalla on aikaa addiktoitua viestintävehkeisiin. Berliinissä mulla on ensimmäistä kertaa vuosiin ollut aivan koko ajan kirja menossa ja netistä olen etsinyt muutakin kuin järjettömän mielenkiintoisia EU-sivuja.

Tällä hetkellä luen Anna Funderin Stasilandia, ihan tän kaupunginkin vuoksi. Funder on australialainen journalisti, joka on kirjoittanut kirjan entisten itä-saksalaisten elämästä Stasin, eli valtionpoliisin kanssa. Aivan järjetöntä menoa. Kun Gestapolla oli yksi agentti 2000 omaa kansalaista tarkkailemassa ja KGB:llä yksi 5800 kohden, oli Stasilla yksi agentti 65 jokaista omaa kansalaista kohden. Kaikkea ja kaikkia tarkkailtiin, jokaisen lähipiirissä, naapurustossa tai suvussa oli ainakin yksi joka ilmiantoi pienimmästäkin epäilystä DDR:n vastaisuudesta. Jokaisen postin yläkerrassa oli salainen huone jossa kirjeitä käytiin läpi, puhelimia kuunneltiin, kopio- ja painokoneet oli kiellettyjä, edes lasten leimasinkirjaimia ei saanut ettei valtionvastaista materiaali voisi painaa. Epäilyt johtivat vankeuteen ja kidutukseen. Keneenkään ei voinut luottaa. Ja tämä oli todellisuutta silloin kun me oltiin ala-asteella tasan tälläkin kadulla jossa nyt asun. Ihmiset on ihan sekopäitä.

No joo, jotain kevyempää. Takaisin muuhun viestintäaddiktioon. Musta on ollut ajan kanssa hauskaa katsella sivustoja, joille on kuvattu ihmisiä kadulla eri kaupungeissa. HEL LOOKS on ihan mahtava sivu johon on koottu kuvia Helsingin kaduilla kulkevista erikoisesti pukeutuvista ihmisistä. Kaikkea löytyy todella viileistä vintagemimmeistä japanilaiseen mangameininkiin, adrogyyneihin pillifarkkukundeihin, gootteihin tai ihan mihin vaan. Hauskaa kuitenkin katsoa, kuinka eri näköiset, kokoiset ja ikäiset ihmiset ovat kuvissa. Valokuvaajat saivat kuulemma idean kulkiessaan Tukholmassa, huomatessaan kuinka elävää ja mielenkiintoista pukeutumista Helsingistä löytää verrattuna länsinaapuriin.

Vertailun vuoksi voi kurkata blogiin Stockholm Streetstyle, jossa on kuvia päivittäin Tukholman kaduilta. Tyylikästä kyllä, hillittyä ja kallista, H&M kohtaa Calvin Kleinin. Mutta mun mielestä aika tylsän näköistä verrattuna Helsingin löydöksiin. Tai ainakin on oltava pitkä, hoikka ja omattava aatelinen naamaluusto että sivuston kuvien vaatteet näyttäisivät erityisen hyviltä. Toki ne sivuston kuvissa sitä ovat niiden pitkien ruotsalaisten päällä, mutta karjalainen persjalkainen opiskelija joutuu valitettavasti turvautumaan muihin keinoihin vaateostoksilla.

Ja sitten jos alkaa ahdistaa koko touhu, niin kannattaa katsoa Übercool -blogi, aika osuvaa piruilua muotimaailman älyttömyyksistä niille jotka ei missään tapauksessa haluu olla so last season :-D

E

Ps. HEL LOOKS -valokuvista aukaistaan huomenna 25.10 näyttely Helsingissä Jugend-salissa!

Kebab on kebab-eläimen lihaa. Kebab-eläin asuu Turkissa.

2006-10-23T14:29:00.000-07:00

Olenko jo kertonut, että Berliinissä on maailman parhaat Dönerit, 2 euroa kappale. Aitoa lammasta ja roppakaupala tuoretta salaattia, tomaattia, kurkkua, maissia, njam. Otsikko minua suuresti viehättänyt lainaus teekkariblogista (älä kysy mitä tein siellä, huoh..)

Back to the Business!

2006-10-23T04:50:00.000-07:00

Guuuut! Olen taas kunnostautunut ja tehnyt jotain mitä Berliinissä pitääkin tehdä, enkä vain istunut koneen ääressä! Lauantaina pyörittiin kaupungilla Antin vanhempian kanssa ja käytiin katsomassa näyttely Euroopassa viime vuosisadan aikana tehdyistä ihmisten pakkosiirroista, niitä on ollut paljon ja kaikkialla. Näyttelyssä oli aika paljon juttua myös Karjalasta ja kuva evakkoperheestä Kurkijoen kylästä, josta meidän suku on kotoisin.

Sitten ohjelmassa oli ulkona syömistä ja kahvittelua, lämmintä oli parikymmentä astetta ja aurinko paistoi, mainiota! Myöhemmin illalla suunnattiin Antin kanssa vielä kahdestaan tutkimaan lisää kaupunkia. Hypättiin U-bahniin ja katsottiin vain joku asema reilusti idästä. Jäätiin pois Liechtenbergissä ja suunnattiin toiveikkaana kohti pikkukatuja joilta pääsisi myös ihmettelemään niitä kuuluisia DDR:n aikaisia kolonnataloja, ehkäpä löydettäisiin jotain jännää. Mikä pettymys kun joka paikassa oli maailman siisteintä ja sievää! Myös lähiötalot oli uusittu, pihat oli tosi viihtyisiä ja vihreitä ja jalkakäytäville oli parkkeerattu Mersuja ja uusia perheautoja toisensa perään. Se siitä jännityksestä...Mutta oli hauska nähdä sekin.

Suunnattiin pitkästä aikaa eläväiseen Kreuzbergiin coctaileille, jossa loistavia sellaisia saa neljän euron hintaan. Saman hintaista kuin olut Suomessa! Sehän on kuin laittaisi rahaa pankkiin eikö? Illan päätteeksi käytiin vielä fiilistelemässä yhdessä salakapakassa jonka Antti tiesi. Koputus ovelle, ja sitten luikahdetaan sisään. Savuista, seinät tapetoitu julisteilla, jännän näköisiä ihmisiä ja punkahtavaa musaa. Oli hauskaa käydä.

Eilen kierrettiin vielä nähtävyyksiä Antin vanhempien kanssa ja illalla mä olin pelaamassa sulkapalloa saksalaisen Ingan ja sen parin kaverin kanssa yhdelä liikuntahallilla. Hassua, kun arki hiipii kuitenkin messiin, on sitä missä vaan. Ainakin sellainen fiilis mulla oli kun käpyttelin kotiin repun kanssa ja mietin että nyt suihkuun ja aamulla taas hommiin. Ja se on itse asiassa aika hyvä fiilis!

Elina

Ei vieläkään uutta Berliinistä, mutta...

2006-10-21T02:16:00.000-07:00

Voi voi, mulla ei ole vieläkään mitään uutta ja mielenkinntoista kirjoitettavaa Berliinistä, sillä olen taas ollut jonkun vatsapöpön kourissa ja missasin eilen reissun East Side-galleryyn, jossa Berliinin muurin jäänteisiin taiteilijat ovat maalanneet teoksiaan sekä juutalaismuseoon, jossa on pitänyt käydä jo useamman kerran. Antin vanhemmat ovat käymässä, ja tarkoitus oli liittyä seuraan näitä katsomaan...Harmillista. Noh, tänään on jo parempi olo. Alkaa tulla ahdistus, kun on niin paljon nähtävää ja aika vaan kuluu. Urgh.

Sillä välin kun odottelen että pääsen taas kaupunkiin käsiksi jatkan politiikasta tai tällä kertaa ennemminkin mediasta vaahtoamista. Luin juuri Ilta-Sanomia netissä ja eilisestä Lahden EU-kokouksesta oli kirjoitettu erittäin merkittävä uutinen otsikolla "Onko Merkel Muumimamma?" Uutisessa kerrottiin, kuinka muuten tyylikäs Merkel oli lähellä pilata eleganssinsa liian suurella käsilaukulla. Siis kertakaikkiaan pöyristyttävää! Kehtaakin!

"Merkel osoitti viime tingassa hallitsevansa käsilaukkuetiketin, koska pari askelta otettuaan hän käännähti ja ojensi kassinsa takavasemmalta ilmestyneelle avustajalleen. Vasta sitten hän suuntasi kohti sisäpuolella odottanutta pääministeri Matti Vanhasta."

Huh huh. Siinä olisi kyllä ollut EU:n tulevaisuus vaakalaudalla ja Merkelin uskottavuus mennyt täysin. Siis oikeasti, grrrrrr. Milloin olette lukeneet kuinka huonosti Lipposen puku istui tai kuinka Barrossolla rumat silmäpussit? Hillary Clintonin silmäpusseja nimittäin ruodittiin varsin tarkkaan hänen aloitettuaan senaatorina. Merkel on sentään Saksan liittokansleri ja yksi Euroopan vaikutusvaltaisemmista ihmisistä ja painii samassa sarjassa Blairin ja Chiracin kanssa. Ja sitten se mistä iltsikka kirjoittaa on Merkelin käsilaukku. Upeaa että meillä Suomessa osataan näköjään laatujournalismin jalo taito ja tasa-arvossakin ollaan edelläkävijöitä.

#¤¤%ss¨¨m###%& (julkaisukelvottomia ajatuksia)

Elina

Pakko sanoa...

2006-10-17T23:35:00.000-07:00

Berliinissä kylmää, syksyistä mutta aurinkoista. Ja sitten politiikkaan. (Kuulen jo riemunkiljahdukset.)

Ensinnäkin, Ruotsissa on menossa poliittinen ajojahti jossa ministeri toisensa perään joutuu häpeällisesti eroamaan paljastuttuaan rikolliseksi. Nämä yhteiskunnan mätäpaiseet ovat nimittäin saattaneet jättää joskus tv-lupansa maksamatta sekä maksaneet lapsenvahdeilleen pimeästi. Sandaali! No, on joukossa yksi kunnon veronkiertäjäkin jonka eron ymmärrän kyllä hyvin.

Mutta oikeasti, omasta ystävä- tuttavapiiristäni tv-lupa on ehkä kahdella prosentilla, samoin jokainen on varmaan joskus saanut verotonta rahaa vahdittuuaan tuttujen lapsia tai siivottuaan isosiskon asuntoa. Ymmärrän kyllä, että pimeästi maksaminen sekä tv-luvan skippaaminen ovat eri asia varakkaalle poliitikolle kuin neljänsadan kuukausituloilla elävälle opiskelijalle, ja totta kai kyse on vilungista kummassakin tapauksessa. Totta myös, että jos kaikki jättävät verot ja luvat maksamatta niin eihän se vetele. Mutta silti koko kohu tuntuu jotenkin niin ruotsalaiselta...

Toiseksi kiukuttaa, että suomalaiset poliitikot on selkeästi ihan munattomia sanomaan mitään poikkipuolista Venäjästä. Aamun Hesarissa kerrottiin Vanhasen luonnehtineen Venäjän demokratiaa "omanlaisekseen". Hieno huomio Matti! Politkovskajan jälkeen 10 päivän aikana hengestään kun ovat päässeet esimerkiksi Itar Tass-uutistoimiston pomo sekä pankinjohtaja. Ja nämä ovat vain niitä, jotka ylittävät kansainvälisen uutiskynnyksen. Menemättä nyt sen enempää Tsetseniaan, kansalaisjärjestöjen tilanteeseen tai sananvapauteen, niin täytyy sanoa, että makaa naapurimaat aika eri tavalla. Onneksi on sentään Heidi Hautala joka sanoo mitä ajattelee.

Elina

Kylmä!

2006-10-16T12:36:00.000-07:00

Ei ulkona erityisemmin, mutta sisällä. Brr. Viime yön nukuin huppari päällä makuupussissa ja nytkin on villasukat jalassa. Hyvä uutinen palelijoille tosin on, että sunnuntain Berliner Zeitungin mukaan kaupunkia ruvetaan lämmittämään koirien jätöksillä. Meidän vaihtoehtokoti on varmaan ensimmäisenä siirtymässä uusiutuvaan energiamuotoon...

Olin äsken talokokouksessa, joka järjestetään joka maanantai. Siellä käydään läpi kaikki asiat, jotka taloa koskee ja joskus keskustellaan myös talon ideaa ja henkeä koskevista asioista, saksaksi, natürlich. En ihan hirveästi ymmärrä, mutta yritän harjoituksen vuoksi käydä. Kauhean hauskaa kaikilla näyttää olevan ja mäkin sitten nauran aina muiden kanssa samaan aikaan. Kyllä harmittaa, että en osaa kieltä kunnolla!Eilen tapaamani Jessikan sisko pitää ranskan yksityistunteja ja Jessi lupasi selvittää voisiko sisko opettaa mulle saksaa. Jee! Olen vähän oppinut kieltä niin että selviän kaupassa, ravintolassa ja eksyksissä, on tullut hinku oppia lisää. Oishan se tosi vinkeää osata niin montaa kieltä kuin mahdollista edes jotenkin.

Nyt ehkä vielä vähän gradua kun vietin aamupäivän lahjakkaasti juoruten messengerissä.
Elina

Olenpas ollut sosiaalinen

2006-10-15T07:57:00.000-07:00

Viikonloppu on menyt tosi hujahtamalla, on ollut kaikenlaista kivaa ohjelmaa. Perjantaina alkuillasta tapasin Turusen Outin (terkkuja viestintäläisille, jos joku tätä lukee!) vanhan opiskelukaverin, joka meni saksalaisen kanssa naimisiin ja tuottaa nyt Berliinissä dokkareita. Oli tosi hauskaa höpöttää. Jatkoin iltaa vielä menemällä leffaan saksalaisen Ingan ja Ingan kavereiden kanssa. "Paholainen pukeutuu Pradaan" oli raina ja täytyy sanoa että eipä ollut kovin kummoinen. Miksi ihmeessä jenkkileffat on aina niin kliseisiä? Oli aiheena mikä hyvänsä, aina on sama kuvio. Noh, sentään sai katsoa hillittömän hyvännäköisiä vaatteita...

Lauantaina oltiin illalla Antin työkaverin Johannan tupareissa, tosi kivat bileet, paljon suomalaisia ja tuli treenattua myös vähä ranskaa. Ilta meni ihan pitkän kaavan mukaan, kello taisi olla puoli 6 kun päästiin nukkumaan. Ollaan siis vaan lötkötelty ja syöty kiinalaista, mukavaa.

Harvinaisen sosiaaliseen viikonloppuun (etenkin saksalaisen seuraelämäni mittakaavassa) mahtuu vielä tänään illalla vanhan JEF-ystävän Jessikan tapaaminen, joka on käymässä Berliinissä! Jee!

Berliinistä en ole ehtinyt nähdä mitään uutta, ensi viikolla pitää taas kunnostautua. Teksti on nyt kanssa niin onnetonta, että lopetan tähän.
Elina

Reklamaatioita

2006-10-12T15:15:00.000-07:00

Kun olen viettänyt kerran pitkän kuherruskuukauden Berliinin kanssa, on aika myös listata top 3. siitä mikä tässä kaupungissa mättää.

1. Missään ei voi maksaa kortilla. Luonnollisestikaan automaatteja ei ole juuri välitetty ripotella kaupungille. Ihmekös, että Berliinin talous ei pyöri.

2. Saksalaiset eivät tunne suurta innovaatiota nimeltä Ostoskori. Kaupassa on otettava kärry, johon on tungettava kolikko (jota ei tietenkään ole) tai sitten kuljettava kaupassa kädet täynnä. Nerokkaasti suunnitellut marketit ovat niin pieniä, että kaksi kärryjä työntävää ihmistä aiheuttaa onnettomuuden, joko ohitus- tai nokkakolarin.

3. Jalankulkijoiden vihreä valo suojatiellä kestää noin 2 sekuntia ja vaihtuu punaiseksi ennenkuin ehtii kissaa sanoa, saati laittaa töppöstä toisen eteen. Koska Berliinin kadut on suunniteltu milloin kenenkin sekopään kunniamarsseja varten, ovat kadut keskellä kaupunkia kuusikaistaisia, kolme kumpaankin suuntaan. Eli turha toivo ehtiä vihreillä koko kadun yli, vaan aina saat seistä keskellä katua onnettomalla kaistaleella odottamassa seuraavaa vihreää ja rynnistysyritystä. Kadunylittämisretkelle suosittelenkin lämpimästi mukaanotettavaksi eväitä ja sanaristikkoja odotteluun sekä rautaisia pohjelihaksia avittamaan pyrähdyksiä kohti seuravaa etappia.

Eikös elämä olekin kertakaikkiaan vaikeaa?

Elina

Hyviä aamuja

2006-10-10T07:01:00.000-07:00

Huonojen uutisten vastapainoksi olen viettänyt alkuviikosta ihania aamuja. Eilen heräilin jo ennen kahdeksaa auringonpaisteeseen. Edellisen viikon mässäilyn seurauksena mun kroppa suorastaan huusi päästä lenkille (Ette usko? En olisi minäkään koskaan uskonut.) Ja kyllä oli kivaa! (Sekin vielä!). Oli täydellinen syysaamu, aurinko paistoi ja oli kirkasta ja kylmää niin, että hengitys höyrysi. Antin vieressä on aivan ihana puisto Leichtensee, jossa on myös pieni järvi. Puisto on aivan täydellinen lenkkeilyyn, sillä polut siellä kulkevat juuri sopivasti puolen tunnin hölkkälle. Lisäksi aamuauringon paiste järvellä, syksyisen väriset puut ja lenkkeilyn hyvä fiilis tekivät aamusta täydellisen. Mulla on muutenkin joku fiksaatio keski-eurooppalaisiin puistoihin. Ne on vaan niin kauniita.

Tänä-aamuna menin vielä Liisan ja Rauhan kanssa aamiaiselle hotelliin. Kalle lähti jo sunnuntaina ja Antti oli töissä. Söin kolmen ruokalajin aamiaisen, munia, sämpylöitä, ja juustoa, sitten croissantteja, brietä, ilmakuivattua kinkkua sekä pikkuriikkisen maksapasteijaa ja tartaria, jälkkäriksi omena-ja kirsikkajugurttia, vesimelonia, viinirypäleitä ja raparperipiirakkaa. Taitaa olla myös ruokafiksaatio tämän sivun kuvista ja kertomuksista päätellen...Aamiaisen jälkeen käytiin vielä aamukävelyllä ihailemassa vähän kulahtaneen Kudammin lähistöltä löytyviä hirmu kauniita katuja ja taloja. Oli mukavaa! Saatoin Liisan ja Rauhan vielä lentokenttäbussiin ja nyt pitäisi taas keskittyä graduun! Olen muuten siinä vaiheessa gradua, että alkuinnostus on ohi ja nyt tarvitaan henkistä ruoskaa. Eli hommiin!

Elina

Suru puserossa

2006-10-08T09:00:00.000-07:00

Tänä viikonloppuna on sattunut surullisia juttuja. Äiti soitti tänään, että Kalle-kissa kotona oli tullut päiviensä päähän. Olihan se jo vanha otus. Taisin olla kymmenen kun se tuli meille ja kissa oli jo silloin parivuotias. Mutta silti on vähän suru puserossa ja vaikea kuvitella että Kalle ei ole jouluna kotona kun menen sinne. Kurjaa. Isä oli kuulemma tehnyt Kallelle arkun ja Veeti ja Viivi olleet mukana hautaamassa Kallea kotiin pensasaidan juurelle. Snif.

Toinen mustaa mieltä aiheuttanut juttu on venläläisen toimittaja Anna Politkovskajan murha, josta luettiin eilen nettihesarista. Seurasin Politkovskajan uraa lehdistä ja ihailin ihmistä, joka uskalsi tehdä työtä, josta suurin osa ihmisistä pysyy kaukana. Politkovskajan kirjat Tsetsenian sodasta ja Putinin Venäjästä ovat olleet osotoslistalla kauan. Tuntuu todella hurjalta, että aivan Suomen naapurissa on maa jossa meno on kuin villissä lännessä eikä ihmishenki maksa paljon. Tai itse asiassa ei yhtään mitään. Lyön vetoa, että tekijää ei koskaan löydetä saati tuomita.

Täällä on on syksyisen koleaa ja sisälläkin palelee vähän. Menen kuumaan kylpyyn suremaan Kallea ja Annaa.

Elina

Saksalaista ruokailua -heikkovatsaiset varokoon

2006-10-07T07:13:00.000-07:00

1. Orgaaninen kasvislounas kommuunissa
2. Kasvislounas vaatii yölliset vastineensa
3. Potsdamer Platzilta saa maailman parhaat jädeannokset
4. Kalle uskaltautui kokeilemaan siansorkkaa. Me muut tyydyttiin schizeliin, eli porsaanleikkeeseen. Täällä kyllä sika saa kyytiä.
5. Minä ja wursti

Vilahdus kommuunielämää

2006-10-07T07:04:00.000-07:00

Tervehdys.

Tänään talossa on ollut talkoopäivä, tai oikeastaan koko viikonloppu on omistettu kaikenlaiselle kunnostamiselle ja kotitöille-. Kuulemma myös ensi viikonloppu, huh. Itse osallistuin hommaan maalaamalla rappusia ja korjailemalla ovien maalipintoja. Osaanottoprosentti oli kyllä melkoisen alhainen, hommissa oli 6 / 35. Ehkäpä se sitten jakaantuu neljälle päivälle. Luulisi, ei tämä talo muuten olisi kymmentä vuotta näin pyörinyt. Mutta maalamisesta sain ruokaa ja ihan vielä saksalaisseurassa. Ensimmäinen yhteisruokailu kommuunissa. Mutta edelleen kaikki vaikuttaa tosi mukavilta ja muutamaan ihmiseen olen jo tutustunut vähän paremminkin. Harmittaa ihan älyttömästi, että lopetin lukiossa saksan kesken ja että en ole nyt kielikurssilla. Saisi niiiin paljon enemmän irti tästä.

Laitan mukaan vähän kuvia ja lähden raaputtamaan maalia sormista. Sitten ohjelmassa Liisan, Kallen, Rauhan ja Antin nappaaminen kaupungilta!

Elina

Sitä ja tätä

2006-10-04T13:30:00.000-07:00

Liisa, Kalle ja Rauha, eli siis Antin sisko perheineen saapui tänään Berliiniin. Tosi hauskaa! Käytiin syömässä mainiota japanilaista ruokaa ja kierreltiin kaupungilla. Suklaata on syöty kasoittain (Liisa toi meille jokaista Fazerin levylaatua!) ja juotu hyvää kahvia. Makeaa elämää siis! Huomenna ollaan menossa yhden Liisan kaverin taidenäyttelyn avajaisiin jotka on lähetystöllä ja perjantaina kokkaillaan täällä.

Hippi-vaihtoehto-kommuunielämästä sen verran, että se on ollut vähän hiljaista ja hyvin ei-kommuuni-ei-hippi eikä kovin vaihtoehtoistakaan. Täällä on aina tosi hiljaista, ainakin meidän keittiössä. Ensi lauantaina on jonkun sortin talkoot, joten siellä pääsee taas vähän ehkä fiilikseen kiinni. Onhan tässä jotain kuitenkin kommuunissa asumisesta seurannut käytökseeni, kuten

a) ostan biojuustoa

b) piilottelen tyhjiä tonnikalapurkkeja huoneessani. En löytänyt keittiöstä yhtään roskista mihin niitä saisi laittaa. Ja roskiksia on sentään neljä erilaista! Onkohan purkkiruoka kiellettyä kokonaan tiedostavien ihmisten keskuudessa? Mitä tiedostavien ihmisten kissat syö?

c) vaatii tahdonvoimaa mennä hampaidenpesulle kaksi kerrosta alaspäin. Ei ihme että hammasta on kolottanut viime päivinä!

No niin. Ei tällä kertaa muuta.

Elina

Turistitouhuja

2006-10-01T03:47:00.000-07:00

Taas sunnuntai, tuntuu että viikot menee tosi nopeasti! Tän viikonlopun erityishauskuus oli turistina olo suomalaisten futaajajunnujen kanssa. Helsinki cupin parhaat pelaajat oli tänä vuonna palkittu matkalla Berliiniin ja lähetystön kautta Antti sai viikonloppuduuniksi tulkata Berliinin nähtävyyksien opastuksen muksuille. Mä pääsin kierrokselle mukaan, tosi mainiota, tuli hoidettua vähän tuota sightseeing-puoltakin.

Ensin käytiin Reichstagissa, eli saksan valtiopäivätalossa. Mun kokemuksen mukaan yleensä parlamenttivisiitit on aika tylsiä, mutta Berliinin eduskuntaa suositelen kaikille, vaikkei olisi tippaakaan kiinnostunut politiikasta! Rakennus itsessään on jo kokonsa ja näkönsä puolesta komea. Koska talo on historiansa aikana kokenut kovia, on se 90-luvun alussa remontoitu täysin ja sen katolle on rakennettu valtava lasikupoli, jonne pääsee kävelemään. Katolta ja kupolista on tosi upeat näkymät yli Berliinin. Lisäksi katolla on näyttely valtiopäivätalon historiasta, joka natsiaikojen, Berliinin muurin sekä muurin murtumisen myötä on kymmenen kertaa kiinnostavampi kuin sen sorttiset jutut yleensä. Kiteytyy hyvin se, mikä Berliinistä tekee niin mielenkiintoisen; kaupunkiressu on kokenut aivan järjettömän määrän juuri sitä historiaa mitä me kouluissa tunataan kirjoista ja nyt kantaa sitä historiaa mukanaan ylpeydellä ja nöyryydellä. Se näkyy keisarillisen Berliinin upeina vanhoina rakennuksina, 70-luvun betonikolosseina, muurin jäänteinä, valtavina bulevardeina, graffiteina sekä kaupungin hengessä ja fiiliksessä. Berliini vastakulttuurien ja vaihtoehtoihmisten paikkana juontaa juurensa myös historiaan. Äärioikeistolaisen historian vastapainoksi täällä kehittyi 70- ja 80-luvuilla esimerkiksi vahvat ympäristö- ja feministiliikkeet.

Reichstagin jälkeen käytiin myös holokaustin muistomerkillä sekä päästiin bussilla kaupunkikierrokselle. Ja bussi oli muuten Saksan futiksen MM-joukkueen kisabussi! Ajatella, olen ehkä pitänyt takapuoltani samalla paikalla Jürgen Klinsmannin kanssa!

Antti on tänään vielä tulkkaamassa ja muksujen mukana Bundesliigan matsissa, mä olen lähdössä kirppiskierrokselle Sveitsin ajalta tutun berliiniläisen Ingan kanssa!

Tschüss,
Elina

Blog challenge about political beliefs

2006-09-28T08:07:00.001-07:00

I received today a blog challenge from Helena to answer some questions about political beliefs. The idea is to answer the questions and pass them on to other bloggers. Helena is a friend from Sweden, active in the social democrats, studying at the moment politcs and communications in London School of Economics. I would like to pass the questions on from me to the blogs of Aki and Zra. So here we go!

1. Your political ideology
I´m not a member of any party, but I would say I support social democracy with green elements and understanding of markets. Intentions in the next elections this blur this definition other way around, due to the fact that global warming is starting to become reality. So, a mixture, really. But more clearly a feminist and a federalist.

2. Political ideology you despise most?
Fundamental extremism in all its forms of appearance. Politics can´t be one a way street.

3. Materialist or idealist?
Would love to say idealist but nobody would believe me. I have to admit I love too much material things...

4. Absolute or relative ethics in politics?
This is a difficult one, but I tend to believe more in relative ethics, since I believe politics is so much about finding compromises between different interests for common good.However, I think there are certain absolute values in politics, such as value and equality of every human being.

5. Event that triggered your political awakening?
To be honest, I can´t remember! I remember voting in the Euroelections in 1999 for the first time without having a clue about anything. However, it had to happen quite soon after, since I remember soon after having been sure that communism is the right way forward... My awakening wasn´t very mature.

6. Political detour you have taken
As I said, my political awakening was a bit too much, I was confirmed that the world should be changed with extreme leftist ideas. Now I feel that the more I study and read, the less I know and less I have absolute opinions or answers. I guess my biggest political detour is actually at the moment the unability to take absolute stands. Good or bad?

7. Person that influenced you in politics?
My dad has been a very inspiring person and has always been there for me for a discussion and exchange of opinions. His humanism and his regard for weaker was the starting point for me. My flatmate in Switzerland Philip Gasser has been also an important person for me when it comes to politics. With him I learned a lot also about liberalism and learned to understand more about opposite points of views to me. In the EU-politics Alison Weston, ex-president of JEF-Europe has been an absolutely inspiring person. Her speeches used to give me cold shivers.

8. Book that influenced you the most in politics?
I think Lisbet Van Zoonen´s "Feminst Media Studies" in my first year at the university was something that really made me think of why it is so important to be a feminist. This is a bit weird to say, but also Johan Nordberg´s "In Defence of Global Capitalism" was something that made me think a lot, even if I don´t agree with his ultra capitalist ideas.

9. Greatest shortcomings in your political ideology?
Too much flexibility. I´m sort of taking raisins out of every ideology but can´t take a proper stand when comes to the political map. It´s been much easier to make a decision to be for Europe than for one color. Maybe I grow up when it comes to this one day...

10. Single most important political question
The global warming

Puisto- ja bussikäyttäytymistä berliniläisittäin

2006-09-27T05:06:00.000-07:00

Berliinin julkinen liikenne on aivan mainiota! Viikonloppuisin junat, metrot ja muut kulkevat 24h ja viikollakin myöhän yöhön. Ja joka paikkaan pääsee. Sen ovat huomanneet ilmeisesti myös koululaisryhmät, joita näkee Berliinin katukuvassa joka kulmassa. Kummallista musta on kuitenkin se, että joka kerta bussilla matkustettaessa kyytiin nousee kahdenkymmenen hengen koululaisryhmä joka aivan järjestäen matkustaa kaksi pysäkinväliä. Miksi ihmeessä? Samassa ajassa kun kööri änkeytyy täyteen bussiin olisi jo kävellyt ajettavan matkan. Ei ihme että saksalaisista kasvaa tukevaa kansaa.

Käivin eilen Antin kanssa syömässä Suomen lähetystössä, jossa Antti on harjoittelussa. Hieno rakennus! Luonnollisesti lähetystö sijaitsee lähetystöalueella, joka on aika fiiniä kulmaa. Aluetta ympäröi suuri Tiergarten-puisto, joka on kooltaan suuri ja sellainen ihana keskieurooppalaisen puiston prototyyppi jalopuineen ja nurmikenttineen. Lounaan jälkeen päätinkin suunnata sinne lukemaan. Menin aivan lähetystöalueen viereen ja bongasin avaran nurmialueen, jossa näytti olevan paljon auringonpalvojia. Kävellessäni lähemmäs tuli jotenkin hassu tunne, että jotakin on vähän normalista poikkeavasti. Katselin tarkemmin ympärilleni ja ensimmäiseksi huomasin että joka ikinen puistossa loikoilija oli alasti ja seuraavaksi aivoni rekisteröivät että kyse oli yksinomaan miehistä. Jaahas, olisihan se pitänyt arvata, Berliinissä kun ollaan. Menin gradukirjani kanssa suosiolla vähän sivummalle.

Tänään on ensimmäinen sateinen ja viileä päivä ja vähän ankean näköistä. Lisäksi viime öisessä unessa olin Ruotsissa ydinreaktorin sulaessa ja sen jälkeen lomailemassa Bagdadissa. Ei kauhean virkistynyt olo.

E

Katuelämästä

2006-09-25T09:20:00.001-07:00

Toinen berliiniläinen viikonloppu takana. Aurinko on edelleen paistanut ja tuntuu edelleen kesältä. Olen päässyt gradunkin kanssa alkuun, onneksi!

Viime viikonlopusta päällimäiseksi mieleen jäi monen muun kivan jutun ohella (jokiajelu, 3,50 euron hyvä brunssi, sunnuntainen puistohengailu) häivähdys kaupungin katuelämästä. Kaupungilla kulkiessa jotenkin tosi vahvaksi nousee fiilis Berliinin katutilan ihan aidosta kuulumisesta sen asukkaille. Asia tulee esille monella tavalla; tyhjille tonteille on rakennettu puutarhoja, talojen ikkunoista roikkuu lippuja iskulauseineen, kahvilat ja baarit levittäytyvät sisätiloista kaduille, joka paikassa tuntuu tapahtuvan jotakin.

Lauantaina saavuimme Antin kanssa kaupungilta mun luo ja huomattiin että kadulla oli paljon poliiseja. Mentiin katsomaan lähemmäksi, ja menossa oli uusnatsien vastainen mielenosoitus. DJ:t soitti ja ihmiset tanssi eteenpäin pitkin Frankfurteralleeta, joka on muuten ihan hävyttömän leveä, kiireinen ja pitkä katu. Ilmeisesti natsien vastustus on edelleen täällä iso juttu, vähän väliä näkee iskulauseita ja ilmoituksia mielenosoituksista uusnatseja ja fasisteja vastaan, muuallakin kuin meidän talon seinässä. Asian vakavuudesta kertoo se, että kulkuetta seurasi sen kokoon nähden aika suuri määrä poliisiautoja.

Illalla meillä oli dilemma. Huvitti mennä johonkin klubille mutta laiskotti eikä jaksettu aloittaa hyvän paikan metsästämistä. Lopulta päädyttiin menemään mun lähistöllä sijaitsevalle Boxhagener Platzille, jossa on paljon kivoja ravintoloita ja baareja. Sovittiin että mietitään siellä mitä tehdään. Lähestyessämme paikkaa alkoivat basson äänet voimistua. Päivän mielenosoitusporukka oli saapunut kolmen lava-auton voimin pitämään bileitä kadulle! Jokaisen auton lavalla oli oma DJ ja porukka tanssi viimeistä päivää pimenevässä illassa. Ja jotkut vieläpä niin hyvin ettei itse viitsinyt vieressä kuin vähän hytkytellä toista jalkaa. Mutta klubiongelma tuli ratkaistua kun bileet löytyivätkin kadulta!

-Elina

Ps. Olen käynyt ensimmäisen saksankielisen keskusteluni. Vastapuolena keskustelussa oli viereisessä huoneessa asuva Ole 3-vuotta, joka vaikutti erittäin närkästyneeltä löytäessään minut asumasta huoneestani Helgan sijasta. Kykenin kertomaan nimeni ja että Helga on nyt valitettavasti Portugalissa. Sen jälkeen sanavarastoni oli käytetty ja kuullun ymmärtämisen huippu ohitettu, mutta keskustelu se on sekin!

Onnea Zou-Bella

2006-09-23T10:19:00.000-07:00

Rakas Zou-Bella, tiedän että syntymäpäiväsi olivat tasan kaksi viikkoa sitten ja että olen, kröhöm, hivenen myöhässä. MUTTA, puolustuksekseni sanottakoon, että muistin synttärit vain viikon myöhässä ja ostin Barcelonasta erityisen ruman kortin perinteitämme kunnioittaen. Tyttöjen kanssa tehty salapoliisityö uudesta osoitteestasi osoittautui kuitenkin tuloksettomaksi, siksi laitan kortin tänne ja onnittelen sinua suuren suuresti kaksivitosista!! Hihhei ja halaus! Puhutko vielä minulle?

Pus,
E

Kuvia Barcelonasta

2006-09-22T01:24:00.000-07:00

Holà

2006-09-20T05:50:00.000-07:00

This time I will write in english, because I´ve just come back from the wonderful city of Barcelona which also happens to be te homecity of my two lovely friends JM and Saray, and at least I always find it nice to read what people think of my town, so I thought of sharing this with them.

The first time I went to Barcelona was in March 2004. I was organising a seminar for JEF together with JM, it was the first seminar in the JEF-Europe level which we were together main responsibles. The seminar went very well and it was the beginning of lots of fun and great experiences with JM, later Saray and all the others around.

But at that time the city itself was a teaser in front of me; it looked so nice with all the restaurants, small streets, shops, beach, architecture... But there was no time for sightseeing, since we were busy to keep Israelians and Paletinians away from each others throat, Mediterranian co-operation was the topic of the seminar, you see. During the seminar we had one free afternoon, and together with Ingrid from Norway we tried to to see Parc Güell, the famous Gaudi Park. Unfortunately we got horribly lost, a pouring rain caught us and we had no other chance than to go go into a tavern and share bottle of white wine and gossip for 2 hours. Not even a glimpse of Gaudi was seen (if the first sign on the road doesn´t count).

So my holiday together with the perfect bunch, Anna, Kati and Sirpa last week has been something I´ve expected since my first time in Barca. (Not to menton holidays in general, since joining JEF) And it was perfect!!

We shared an apartment in Barceloneta, close to the beach and the centre. Everyday we could do what ever we felt like, go to the city, walk around, shop, go to the beach, eat ice cream, have nice wines, eat well,..And this time we managed to see the Parc Güell, Magic Fountains, and the two funny houses. My absolute favorite bits and pieces were 1) the waves 2) the food 3) the small streets in the gothic town.

I have to admit that we didn´t do as much sight seeing that would have been possible as we felt so laid back and we were more in the mood to enjoy the atmospere than to walk around with a map. But I only see that as a good thing, next time I´ll have on my list the Picasso museum, the huge church (can´t get the name in my head now), trip to Dali´s hometown, the surrounding hills...I have to say Barcelona is my new favorite city together with Ljubljana and Dublin!

Ja vielä suomeksi, kiitos ja niiaus mahtavalle matkaseuruelle. Oli aivan ihana loma, huippuseuraa, hyvää ruokaa, aurinkoa, shoppailua, shoppailua ja shoppailua, viiniä, narua ja jopa laulua (siitä ei sen enempää.) Toivottavasti kaikki ovat selvinneet ehjänä kotiin, ollaan pian taas yhteyksissä! Halaus.

Saksalaiset videovuokraamot boikottiin

2006-09-12T10:20:00.000-07:00

Ensimmäinen aamu uudessa kodissa alkoi vähän ankeasti, Antti oli häijyn flunssan kourissa ja minä yhtä häijyn vatsapöpön. Yh. Iltapäivän puolella totesimme, että oli saatava jotain ruokaa ja haettava pari leffaa. Ulkona oli upea sää ja meitä ketutti, mutta minkäs teet. Kohta tosin ketutti vielä enemmän.

Katuni kulmassa on aivan mahtava leffavuokraamo, rivitolkulla hyllyjä, mutta parasta kaikista, valikoimasta löytyy Sinkkuelämää kaikki osat, Frendit sama homma sekä Desperate Houswives. Wahaa, päivä pelastettu. Kunnens tiskillä paikallinen günther ilmoittaa, että vuokraamiseen tarvitaan passi ja maistraatista saatu toditus berliiniläisestä osoitteesta. Scheisse.

Epätoivoissamme menimme kotiin ja selvitimme, että voisin rekisteröidä itseni ihan lähellä. Lähdin toiveikkaasti laillistamaan itseäni Antin jäädessä kotiin potemaan. Eksyttyäni pari kertaa jumalattomaan toimistokopleksiin (jossa ei kukaan puhunut englantia) löysin Bezirksamtin jossa odotteli muitakin. Haa. Tsekkasin lomakepinot, ja löysin sen mitä ajattelin etsiväni. Tietenkään lomaketta ei ollut englanniksi eikä virkailijoita näkynyt missään. Aikani pähkäiltyäni tajusin, ettei tästä mitään tulisi. Palasin kotiin ja kiukuttelin saksantaidottomuuttani. Sairaus- ja leffatuskissamme päätimme yrittää udestaan, Antti lähtisi tulkiksi.

Hyvä, heti paljastuikin että ensimmäinen täyttämäni lomake olikin tuloveroa koskeva ilmoitus. Antin opastuksella löytyi oikea lomake ja tunnin odottelun jälkeen pääsimme virkailijan luo. Ennen hyväksyviä leimoja piti vielä ilmoittaa vuokranantajan nimi. Pinnistelin muistiani ja ilmoitin nimen. Täti selasi konettaan ja ilmoitti ettei sellaista henkilö löydyä. Yää. Ei auttanut. Antille väitin kiven kovaan, että muistin nimen oikean ja daami ei varmaan ollut rekisteröitynyt. Kotona löysin lapun ja jouduin myötämään, että hups, muistinkin nimen väärin.

Byroo meni kiinni ja leffat jäi hyllyyn. Ensi viikolla kolmas kerta toden sanoo.

Huomenna lomalle tyttöjen kanssa Barcelonaan, joten täällä varmaankin hiljaista. Tsüchss!

2006-09-11T06:30:00.000-07:00

Ylhäältä katsottuna:

1. Lauantain korttelijuhlat jatkuivat myös tyhjälle tontille tehtyyn kaupunkipuutarhaan. Kotitaloni seinässä vaaditaan lopettamaan pakolaisten maasta karkoitukset.

2. Korttelijuhlat meidän sisäpihalla

3. Talo kadulta kuvattuna. Taloa kunnostettaessa arkkitehdit olivat vaatineet myös julkisivun kunnostamista ja lakanoiden poistamista. Asukkaat olivat tehneet kompromissin, jonka myötä sisäpiha on moitteeton seiniltään mutta ulos jätettiin hieman vanhan vallatun talon perintöä.

Ai niin!

2006-09-10T11:57:00.000-07:00

Kati meilasi ja kertoi, ettei blogini anna julkaista kommentteja ilman salasanaa. Olen nyt muuttanut asetuksia niin, että sen pitäisi olla mahdollista. Saattaa kestää hieman, että uudet asetukset päivittyvät, mutta toivottavasti kohta onnistuu! -E

Täydellinen viikonloppu

2006-09-10T11:28:00.000-07:00

Sunnuntai-ilta ja takana täydellisyyttä lähentelevä Berliini-viikonloppu :) Summa summarum: ulkona syömistä, hauskoissa kahviloissa ja baareissa venymistä, lämpimiä elokuun öitä, lettuja aamiaiseksi, aurinkoa, älyttömän vinkeä leffakokemus ulkoilmateatterissa, brunssi ja kirppiksillä pyörimistä.

Erityisen maininnan ansaitsee myös uuden asuinpaikkani korttelijuhla, jossa mentiin lauantaina käymään, ennen kuin muuttaisin sunnuntaina. Tuttu "Kein Homezone für faschisten" -lippu toivotti meidät tervetulleeksi, nyt Anttikin oli matkassa. Päästyämme sisäpihalle oli edessä hauska näky, piha täynnä ihmisiä, dj soittamassa, kirppis ja talon ylimmistä kerroksista leijaili saippuakuplasade. Pihan baarista sai kakkua, kahvia ja drinkkejä ja baarin yhteydessä oli talon oma "leffateatteri" eli valkokangas jossa pyöri jonkun kuvaamaa pätkää talon elämästä. Emme tietenkään tunteeneet ketään mutta pyörittiin kahvikuppiemme kanssa ja ihasteltiin menoa. Talon vieressä oleva kaupunkipuutarha oli myös täynnä enemmän tai vähemmän hippiajasta muistuttavia ihmisiä lapsineen. Helga, jonka vihdoin löysimme esitteli meidät muutamille ihmisille ja kaikki vaikutti oikein kivoilta. Täytyy tosin myöntää, että small talkin sulavuudessa suomalaiset ja saksalaiset taitavat olla sukua toisilleen...

Toinen edottomasti mainitsemisen arvoinen kohta viikonlopussa oli Kreuzbergin ulkoilmaleffateatteri jonne Antti minut vei. Wau. Menossa oli kesän viimeinen näytösviikonloppu ja rainana "Good Luck and Goodbye" . Lämmin ilta, puissa pieniä lamppuja, lasi punaviiniä, valtava valkokangas ja ihmisiä siellä täällä aurinkotuoleissa vilttien alla katsomassa leffaa. Todella mainiota! Harmi, ettei kameralla voinut vangita illan fiilistä. Leffakin oli ihan hyvä, kertoi McCarthyn kommarivainoista jenkeissä 50-luvulla. Olisikohan Bushin terrorijahdissa saman menon piirteitä?

Vein tänään tavarat Friedrichshainiin, mutta öitsen vielä tänään lännessä ennenkuin aloitan kommuunielämän. Kunhan pääsen asettumaan lisään tänne myös kuvia!

Liebe Grüsse

Tästä tämä alkaa...

2006-09-08T01:11:00.000-07:00

Viidettä päivää Berliinissä ja olen mielestäni jo kiitettävän pitkällä asettumisessani. Olen ostanut kuukausikortin kaupungin köröttelyvälineisiin, olen avannut saksalaisen kännykkäliittymän ja tsädäm, löytänyt asunnon!! Tähän väliin on mainittava, että olen erityisen ylpeä kännykkäliittymästä ja kuukausikortista, sillä Sveitsissä näiden toimenpiteiden hoitaminen osoittautui lähes ylivoimaiseksi. Kuukausikortin sain hankittua ensimmäisten 80 frangin sakkojen jälkeen ja sveitsiläistä puhelinliittymää en koskaan.

Asunnon löytäminen on oikeastaan syy jonka vuoksi ajattelin alkaa kirjoittamaan blogia. Kruununhakalaistyttö aikoo nimittäin asettua asumaan aitoon itä-berliiniläiseen kommuuniin Friedrichshainiin! Asunto oli ensimmäinen jota pääsin katsomaan. Olin etuajassa saapuessani kulmille ja ajattelin vähän kierrellä paikkoja. Ensivaikutelma oli makuuni vähän turhan itäinen. Katukuvaan kuului rähjäisiä taloja joiden seiniä peittivät katutasossa tagit ja töhryt, valtava ja kiireinen Frankfurterallee soitti taustaksi liikenteen melua. En myöskään nähnyt niitä kaipaamiani lautalattiaisia trendikahviloita jonne menisin läppärini kanssa ajattelemaan suuria ajatuksia ja siemailemaan lattea.

Ei tänne ajattelin kunnes avasin Mondon Berliini-oppaan joka kertoi alueen olevan a)'"bilepaikkana mainio" b) "paikka jonne muuttaa uutta ja kiinnostavaa porukkaa" (minäkö?!) c) "Kaduilla vaeltelee rennon tyylitietoisia opiskelijoita, joita kahvilat houkuttavat luentoja enemmän (tyylitietoisuudestani en menisi sanomaan mitään, mutta kahvi maistuu kyllä kiitos!).

Intoni tosin laski hitusen astuttuani ballerinoillani koiranjätöksiin tutkaillessani innokaasti paikallisen joogapaikan kursitarjontaa. Kello läheni asunnon näyttöaikaa ja toivoin ettei kenkärukkani menisi puhki hinkatesani sitä kiireellä asfalttiin. Kun vihdoin pääsin lapussani lukevaan osoitteeseen kiinnittyi huomioni ensimmäiseksi rakennuksen ikkunasta roikkuvaan lakanaan "Kein Homezone für faschisten". Porttikongi oli revittyjen ilmoitusten ja tagien peitossa kuten asiaan näytti kuuluvan. Tunsin olevani varsin kaukana Kruununhaasta.

Alaovi oli auki ja astuin sisäpihalle. Suureksi yllätyksekseni tagien ja revittyjen ilmoitusten takaa paljastui viihtyisä sisäpiha jota ympäröi kaksi remontoitua kivan näköistä kerrostaloa, toinen punatiilinen loft-talo ja toinen vaha kermanvärinen kivitalo. Taloa näyttämään ilmestyi Helga, kolmekymppinen berliiniläinen, joka oli lähdössä Portugaliin kolmeksi kuukadeksi ja halusi siksi vuokrata huoneensa. Helga näytti taloa ja vasta tuolla hetkellä minulle selvisi, että kyse oli kommuunista, "hausprojekt". Ilmeisesti aikanaan vallattuun taloon oli saatu EU-projektirahaa, jonka avulla talon asukkaat olivat kunnostaneet sen itselleen. Yhteisö käsitti kaksi kerrostaloa, joka jakaantuu noin kahdeksaan keittiöön. Jääkaapin sisältö on yhteistä ja jokainen ostaa tarpeen(sa) mukaan ruokaa, mielellään luomua. Huh. Ilmeisesti Lidlin kinkut joudun raijaamaan Antin luo Charlottenburgiin ja syömään siellä salaa. Huokailin silti ihastuksesta nähdessäni uuden keltaisen kylpyhuoneen sekä valtavan keittiön, jossa oli juuri sellainen lautalattia josta unelmoin, hillittömän paksua puuta oleva valtava keittönpöytä ja hieno teräksinen kaasuliesi. Helga näytti pihalla olevan baarin, jossa järjestetään polittiisia keskustelutilaisuuksia sekä muuta toimintaa. Viereiselle tyhjälle tontille talon asukkaat ovat pystyttäneet kaupunkipuutarhan jossa he viljelevät tomaatteja. Helga vakuutti, että jokainen voi elää omaa elämäänsä ja talon asukkaat vaikuttivatkin suht tavallisilta työssäkäyviltä kaupunkilaisilta kolmekymppisiltä. Kun vielä Helgan vuokrattava huone paljastui tilavaksi ja valoisaksi olin aivan myyty. Kyllä, yksi tällainen kiitos! Tilaisuutta nähdä erilaista elämää ei voi olla käyttämättä!

Tänne tulen siis kirjoittelemaan elämästä Berliinissä ja toivon että vähän erilainen asumismuotoni tuo ekstramakua tarinaan. Katsotaan kuinka käy!